Jump to content
Naimisiin.info

missen

Jäsen
  • Viestit

    5
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

missen's Achievements

Untuvikko

Untuvikko (1/5)

  1. Meille taitaa sittenkin tulla häät vielä ennen lapsen syntymää - kääk! Nyt menossa rv27 ja häiden aikaan todennäköisesti rv32. Mies kun alkoi puhua siihen malliin ettei haluakkaan mitään "oikeita" häitä, vaan mennä ihan maistraatissa vihille ja sen jälkeen lähteä suoraan häämatkalle. Eli nopealla aikataululla olisi kehiteltävä jostain vielä hääpuku tuota tilaisuutta varten. Haluaisin niin oikein sievän hääpuvun tuonne maistraattiin laittaa, kun sen jälkeen käymme kuitenkin valokuvaajalla. Hyvä, että tällainen ketju löytyi niin voin täältä ammentaa inspiraatiota. Itse kun meinaan pukuni ommella. Todennäköisesti empire-malli, jossa rintojen kohdalla tukeva korsetti ja kermanväristä sifonkia rintojen alta ainakin hieman alle polven ellei ihan nilkkoihin asti. Laitan tänne kuvaa sitten valmiista puvustani.
  2. Olen kerran jo yhdet omat häät (2000-luvun alussa) järjestänyt ja silloin budjettina 1000 euroa. Kutsuimme vain lähimmät 15 henkeä. Meillä oli siviilivihkiminen kaupungintalolla ja tarjosimme vieraillemme tämän jälkeen päivällisen ravintolassa. Hyvin riittivät rahat kaikkeen mitä pitikin ja oli hauskaa. Tuohon hintaan saimme myös 2yön hotellimajoituksen sviitissä. Nyt olen toista kertaa menossa naimisiin ja tällä hetkellä ollaan kerätty säästöön sellainen reilu 1000 euroa. Mitään lainaa ei haluta häitä varten ottaa eikä muutenkaan hirveästi yhdestä päivästä maksaa. Paljon on jo valmiiksi hankittuna häitä varten. Meiltä puuttuu vielä suunnitelma siitä miten päivän toteutamme. Pitäisi siis löytää niin vihkipaikka ja suunnitella itse hääjuhla. Mitään perinteistä tai muodollista sitsit-tyyppistä tapahtumaa emme kumpikaan halua. Emme kumpikaan kuulu enää kirkkoon, joten siviilivihkiminen on kyseessä. Vierasmääräksi kaavailemme 30 - 50 henkeä. Häät järjestämme keskellä kesää, joten toiveena olisi, että voisimme olla ulkona ja kaikki saisivat vapaasti seurustella toistensa kanssa. Emme halua tarjoilla häissämme alkoholia, sillä paikalla on myös erittäin pieniä lapsia ja meitä ei tuo alkoholi kauheasti kiinnosta...lisäksi joillakin sukulaisilla ikävästi tuo kuppi kallistuu liikaakin jos alkoholia on tarjolla. Jotain syötävää buffet tyylisesti ja lopuksi hääkakkuna cupcakes valikoima (jonka itse aion tehdä). Päivän päättää häävalssi, jonka jälkeen me vetäydymme kotiimme pienen vauvamme kanssa.
  3. Vihkiseremoniaamme tulee seuraamaan vieraita kaikkialta maailmasta. Yhteinen kieli, jota suurinpiirtein kaikki ymmärtäisivät olisi englanti, mutta onko hassua jos täysin suomalainen pariskunta vihitään englanniksi, jotta kaikki vieraat ymmärtäisivät mitä tapahtuu? Miten te muut olette tällaisen tilanteen ratkaisseet? Katoaako seremoniasta herkkyys ja tunne, jos se simultaanitulkataan englanniksi?
  4. missen

    Itse askarreltu hääkimppu?

    Kesällä 2012 tiedossa häät ja niitä varten olen aloittanut nyt kimpun suunnittelun. Askartelen Swarovski kristallihelmistä (pujottelen niitä metallilankaan) kukkia ja yhdistelen niistä sitten kimpun. Kuvia voin laittaa tänne sitten kun projekti lähtee kunnolla käyntiin. Ensiksi pitäisi vaan tilata nuo helmet, jotta pääsisi alkuun =)
  5. Olemme päättäneet mennä naimisiin kesällä 2012. Emme ole mitenkään uskonnollisia, joten tahdomme siviilivihkimisen. Olen lukenut aika monia kertomuksia Turun maistraatista, mutta ne ovat kaikki käsitelleet vihkimisiä monen vuoden takaa, joten nyt haen hieman tuoreempaa tietoa. Kuinka monta vierasta voimme ottaa mukaamme maistraattiin? Kuinka pitkä seremonia saa maks. olla? Pystytäänkö kaavaan sisällyttämään omat vihkivalat, juhlapuhuja, musiikkia jne.? Olen lukenut vanhoista aiheista, että maistraatissa olisi terassi, jossa voidaan järjestää kuohuviini tarjoilu seremonian jälkeen - pitääkö yhä paikkansa? Kiitos kaikista vastauksista!
×
×
  • Create New...