Jump to content
Naimisiin.info

GingerKid

Rouva
  • Viestit

    192
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän GingerKid kaikki viestit

  1. Kuukauden päästä voidaan varata maistraatti, jesss!

  2. HAH! Ei mennäkään hotelliin. Päästään viettämään hääyötä appivanhempien mökille. Olin niin iloinen, että järjestely sopi heille, koska mietittiin sitä hotellia ja tultiin siihen tulokseen, että ei se olisi ollut mitenkään sama asia kuin aloittaa ensimmäinen avioaamu omassa rauhassa. Ai että miten on varmaan ihana herätä järven rannalla hirsimökissä ja laittaa sauna lämpiämään oman murun kanssa. JESSSSS!
  3. GingerKid

    Itse askarreltu hääkimppu?

    Jatkoin vastikään nauhakukkakimpun kehittelemistä. Purin aikaisemmin postaamaani kimppua hieman ja lisäsin siihen kahdeksan uutta kukkavartta. Luulen ettei siihen tarvitse lisätä kuin ehkä 6-8 vartta lisää, niin kimppu on lopullisessa muodossaan. Lisäksi teen vielä miehelle napinläpikukan samalla tekniikalla. Kuvissa kimppua vähän eri puolilta.
  4. Näillä näkymin meidän häät ikuistaa kaksi ihmistä. Dokumentaarisen hääkuvauksen filmaa yksi semipro-tyyppi, jolla on tosi makea ja persoonallinen tyyli. Kuvannut breikkaajia ja ties mitä, ja kuvansa ovat tosi eloisia ja värikkäitä. Virallisen potretin taas kuvaa ystäväni. Hänkään ei ole aikuisten-oikeasti valokuvaaja vaan muotoilija ammatiltaan, mutta hänellä on loistava visuaalinen silmä, ja mikä tärkeintä, on tuntenut minut ja mieheni kauan. Lähtökohtana meillä oli se, ettei haluta oikean valokuvaajan ottamia studiokuvia, ovat vähän liian muodollisia ja pönötysmallisia meille.
  5. Juhlapaikan tilavuokra (muistaakseni) 40e... ;-P
  6. GingerKid

    Kutsukortteja

    cake: Mahtavan väriset kutsut! Herkullinen väriyhdistelmä. Kiva kun jotkut uskaltaa heittäytyä vähän! :-)
  7. Hei kiittis Miinanen! Tää kuulostaa aika hyvälle. Ostin ton Yllin kyllin -kirjan, ja sieltä löytyi vaikka mitä ideoita tarjoiluja varten. PS. Aiemmin postaamani Herkun ja Koukun kakku oli mielettömän hyvää. Se maapähkinävoikreemi varsinkin. (Istuin kulho sylissä keittiössä ja söin sitä lusikoittain, kun sitä jäi jäljelle kakun täyttämisen jälkeen...)
  8. GingerKid

    Varaus?

    Kuusi kuukautta etukäteen on maistraatin nettiajanvarauksessa mahdollista varata vihkiaika. Ollaan nimittäin kans tähtäämässä samalle päivälle, ja mietityttää kuinka paljon on liikenteessä 211212-päivämäärästä innostuneita...
  9. Viikonloppuna syynäämään juhlatilaa mittanauhan kanssa...

  10. Lihaani, hauska sana Pitää käydä lainaamassa/ostamassa tuo Yllin kyllin -kirja. Paisti olisi aika hyvä, sopisi ainakin ajatuksena jo pöytään. Kiitti vinkistä!
  11. miims: Olisiko skräppialbumeista apua? Sellaisesta voisi väkertää mieleisensä vieraskirjan. http://www.sinelli.fi/sinelli/product/ProductFamilySearch.action?productFamilyId=21898&scroll=342&pageState=1
  12. Vegaaninen suklaakakku tekeillä. Olisiko tästä hääkakuksi?

  13. Tähän ketjuntynkään nyt vähän eloa! Emme ole sulhasen kanssa vegaaneja, eikä kasvissyöjän leimaa otsassa muutenkaan, mutta flirttaillaan usein vegaanijuttujen kanssa. Noh, sulhasella on muutama vegekaveri, jotka tottakai otetaan huomioon häätarjoilussa. Olen teroittanut häätarjoilusta vastaavalle äiskälleni, että ei sitten mitään sellaista vaihtoehtoruokaa, mikä huutaa, et ihan sama mitä syötte kunhan muut saa sitä poronkäristystä... Omnivoreille on suunniteltu poronkäristystä, perunamuusia, sieniä ja marjoja, niin pitäisi nyt kehitellä jotain vegeille, mikä teemaltaan sopisi jouluiseen hääpöytään. Jos ketä kiinnostaa, niin olen näistä etsiny inspistä: http://chocochili.net/2011/12/vegaanin-joulu-2011/ ja http://www.vegaaniliitto.fi/joulu/ Kahvipöydän antimet ja kakut on muutenkin mielellään tehtävä maidottomiksi, koska allekirjoittaneen vatsa ei siedä maitoa. Maidoton on helppo muuntaa munattomaksi ja siitä vegeksi. Suklaakakkulinjaa ollaan suunniteltu hääkakkujen osalta, ja testailenkin juuri parasta aikaa yhtä vegeä suklaakakkureseptiä (http://herkkujakoukku.blogspot.com/2008/10/suklaakaakku.html) Luulisi, että näinä maailmanaikoina on muitakin morsiamia, jotka tämänsorttisia ruoka-asioita pohtivat...
  14. Tottakai saa nähdä! Jos tässä on kuuetta vuotta jo toisiamme katseltu niin ei se siihen kaadu. Tyhmä taikauskoinen perinne.
  15. Mulle on ihan sama onko vierailla valkoista. Jos jollain olisi pokkaa tulla morsiuspuku päällä meidän häihin, niin enemmän naurattaisi. Hauska statementti!
  16. Sääliksi käy rouvaasi kun on tuollainen taulapään nimen joutunut ottamaan. On myös aika pikkumaista arvostella ihmisiä nimen perusteella. Sinunlaisesi ihmiset saavat minut pysymään entistä vankemmin päätökseni takana.
  17. "Karataanko vihille, niin ei tarvitse järjestää juhlia?"

  18. Juhlapaikkalistalta karsittiin heti pois - vanhat ja kulahtaneet paikat, eli jos ilma sisätiloissa haisi esim. tunkkaiselle (lue homeelle), ei kiitos. Tämä poissulki kaikki seurojentalot ja muut yleispaikat. - paikat, joissa pitäisi hoitaa kaikki mahdollinen itse - töykeä palvelu omistajilta - korkea hinta, mikä taas poissulki hienot ravintolmiljööt. Loppujen lopuksi saatiin se paikka, jota oltiin miehen kanssa alunperinkin ajateltu. Siisti ja muunneltava, joitain vuosia takaperin remontoitu tila, iso parkkis, hyvä akustiikka ja vuokra n. 40 euroa...
  19. Meidän lopulliseksi kihlausajaksi taitaa tulla vuosi, kuukausi ja kolme päivää, näin pikaisesti laskettuna. Ei mikään ylettömän pitkä kihlausaika, mutta onhan tässä katseltu toisiamme sitä ennenkin jo viisi vuotta.
  20. Lähtökohta on se, ettei laadita lahjalistaa eikä lahja ole mikään vaatimus juhlaan osallistumiselle. Juhlat pidetään ihan vain juhlistamisen ilosta, ja kyllähän sinne tietysti moni etikettisyistä jonkin kuoren tai paketin tuo. Ollaan vielä tässä vaiheessa aika vähävarainen opiskelijapari, mies siirtymässä työelämään vasta nyt syksyllä, joten tarvittaisiin kyllä kaikkea pyyhkeistä keittiötarvikkeisiin ja liinavaatteisiin ja kodinkoneisiin. Tuumattiin, että jos kutsussa vinkkaisi vieraille, että tulevat anopit antavat hyviä lahjavinkkejä. Tällä tavalla vältetään tuo tyhmä lahjalistailu, ja vieraat saavat halutessaan vinkkiä siitä mitä tarvittaisiin, jos eivät keksi itse mittään.
  21. Äiskä soitti ja ilmoitti varanneensa meille jo joulukuuset häihin. Brilliant! Yksi asia listalta pois.

  22. En sovittanut yhtään ainutta pukua, ostamanikin puvun nykäisin päälle ekan kerran vasta kun posti oli sen kotiin kantanut (onneksi oli sopiva hahah). Suunnitelman mukaan tilasin netistä, jotta ei tarvitsisi astua varpaallakaan morsiusliikkeen hyeenatätien ahdisteltavaksi. Ja toisekseen, en olisi haluamaani kuitenkaan mistään liikkeestä löytänyt.
  23. GingerKid

    Talvihäiden teema

    Meidän talvihäiden teema on joulu, koska mennään naimisiin juuri joulun alla. Punaisella, oljenkeltaisella, kultaisella ja valkoisella väritetään ja koristellaan juhlapaikka joulumaaksi. Alkumaljana glögiä, ruokana poronkäristystä (mikäpä jouluisempi herkku kuin Petteri Punakuono itse), valaistus kynttilöin, tottakai kuusi järjestetään kanssa paikalle! Nämä häät on minunlaiseni jouluihmisen unelmien täyttymys.
  24. Lisää: http://www.rocknrollbride.com/2011/02/peri-ryans-snow-drama-wedding/ Punainen ja valkoinen näyttää tosi kivalta talvimaisemaa vasten.
  25. GingerKid

    Itse askarreltu hääkimppu?

    Askartelutarvikkeeni tulivat, ja pakkohan sitä oli päästä kokeilemaan mitä tarvikkeista saa aikaan. Lopputulos oli tosi hieno, varsinkin testikimpuksi, ja kun en ole mikään supernäppärä askartelija yleensä. Nauhat taiteillaan kuumaliimalla kukkasiksi, kukan keskelle nappi tai vanha korunpalanen, rautalangasta varret ja lopuksi kukkateippi päälle. Rock n Roll Briden ohjeet oli tosi selkeät. Ja tekeminen oli tosi nopeaa kun pääsi vauhtiin. Esim. minulla meni tämän tekemiseen alkuhidasteluineen alle kaksi tuntia. Pakko saada lisää nauhoja ja nappeja, että pääsee tekemään lisää!
×
×
  • Create New...