SatuF

Morsian
  • Viestit

    6
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Tietoja käyttäjästä SatuF

  • Taso
    Untuvikko

Profile Information

  • Gender
    Female
  • Paikkakunta
    Joensuu
  1. Tää tartteis kaavan tollaiseen rasiaan.
  2. Siinäpä minun ihanuuteni. Kihlana puolipyöreä valkokultainen sormus. Vihkinä viiden timantin flakka valkokultainen sormus, johon on juotettu kiinni samanlainen puolipyöreä valkokultainen mikä kihlakin on. Vielä vähän reilu kuukausi, ja saan ihanuuden sormeeni <3
  3. Kaasojen valinta oli äärimmäisen helppoa. Kaksi parasta ystävääni toimivat kaasoinani. Kaaso S:n kanssa olemme tunteneet jo lapsuusajoilta saakka ja kaaso K:n kanssa tutustuttiin ja ystävystyttiin n. 4 vuotta sitten ja ystävyytemme vaan syvenee. En voi sanoin kuvailla, kuinka onnellinen olen, että he molemmat suostuivat kaasoikseni saman tien! <3
  4. Tuntuu, että on aika ottaa uusi yhteinen askel eteenpäin. Siispä häät 18.8.2012 <3 Yhdessä ollaan oltu jo vuodesta 2005 Molemmat ollaan saatu opinnot päätökseen ja halutaan naimisiin ennen perheen perustamista.
  5. Vois vähän herätellä Savonlinnan alueen hääpaikkakeskustelua. Suunnitellaan häitä kesälle 2012, ja kiva paikka olisikin nyt siis hakusessa. Vieraita tulee olemaan 80-100 henkeä. Willanuttu kiinnostaisi meitä molempia, mutta "meidän" viikonloppu eli 18.8. taitaa olla mennyt. =/ Villa Vehkan Paroni kiinnostaisi myös, joten siitä mielellään kokemuksia kuulisin. Nettisivut todella niukat ja s.posti ei ollut enää käytössä. Toivottaisiin, että juhlapaikka olisi max. 30km Savonlinnasta, koko porukan saisi samaan tilaan syömään ja tilaa pitäisi löytyä myös ohjelmille ja tansseille. Ja varauksiahan pitäisi näköjään jo pikku hiljaa tekemään, kun näyttäs hyvät paikat menevän käsistä...