Pauliina12

Morsian
  • Content count

    19
  • Joined

  • Last visited

About Pauliina12

  • Rank
    Untuvikko

Profile Information

  • Gender
    Female
  1. Hääjärjestelyissä kyllä huomaa, miten pikkusummista saattaa kasvaa iso menoerä. Olen viimeisen vuoden aikana tutkinut tarkkaan Tiimareiden yms. askartelukauppojen ale-laareja ja löytänyt vaikka mitä kivaa! Lisäksi olen sitä mieltä, että sen sijaan, että ostaa Ikeasta 20 samanlaista lasimaljakkoa, kannattaa kysellä tuttavapiiristä sellaisia lainaksi. Ei maljakoiden yms. tuikkutelineiden tarvitse ihan samanlaisia olla, vaikka niitä kuinka halvalla saisi Ikeasta. Tässä säästää rahan lisäksi ympäristöä, kun käy omat ja tuttujen kaapit läpi. Yllättävän nopeasti mekin ollaan saatu kokoon maljakoita ja pöytäliinoja.
  2. Kun laskeskelen kaikkien tarvittavien tavaroiden, astioiden yms. määriä, huomaan jatkuvasti unohtaneeni laskuista sulhasen ja itseni. Ja tosiaankin, hyvä pointti se valokuvaaja!
  3. Häät lähestyvät, ja ahdistaa, että olen unohtanut jotakin tärkeää. Tunnun miettiväni hääjuttuja ihan unissanikin. Yhtenä aamuna herätessäni ensimmäisenä ajatuksenani olivat lautasliinat yöruokaa varten. Olin hankkinut lautasliinat hääpäivällistä ja kahvitusta varten, mutta unohtanut kokonaan, että myös yöruokaa varten tarvitaan tietystikin lautasliinat. Onko teillä muilla tullut yhtäkkiä mieleen joku asia, jota ette olleet tulleet ajatelleeksikaan? Tuliko hoitamaton asia mieleen unessa vai saitteko vinkin kaverilta tai vaikkapa täältä foorumista? Jaetaan täällä muillekin morsiammille asioita, jotka helposti voivat unohtua!
  4. Mitä alkoholittomia juomia olette ajatelleet tarjota häissänne? Erityisesti raskaana olevia ajatellen, ja tekeehän se muillekin hyvää juoda jossakin välissä muutakin kuin alkoholipitoisia juomia. Vesikannu toki tulee jokaiseen pöytään, mutta lisäksi voisi olla joitakin limuja tms. Laitilan limutölkit ovat aika söpöjä. Mitä te olette ajatelleet?
  5. Meillä ei ole lapsia, ja jotenkin oletin, etteivät kaveritkaan haluaisi lapsiaan paikalle tuoda, vaan haluaisivat itsekin juhlia. Niinpä laitettiin kirjekuoreen ihan vaan aikuisten nimet, eikä ilmaistu mitenkään muuten kutsussa, että kyseessä lapsettomat juhlat. Tämä ei ole ymmärtääkseni aiheuttanut mitään väärin ymmärryksiä eikä harmistusta. Yhdelle kaverille tosin tuli ongelmia hoitopaikan järjestämisen kanssa, ja hän kysyikin, jos voisi ottaa lapsensa mukaan. Meillä ei ole mitään sitä vastaan, ja niinpä juhliimme tulee yksi lapsi .
  6. Mulla myöskin Morsiusgalleriasta ostettu hääpuku jo kaapissa odottamassa. Pukuja on todella paljon, ja palvelu tosi ystävällistä. Suosittelen!
  7. Voi ei, ihania ideoita pöytien numeroimiseen/nimeämiseen! Olen itsekin miettinyt, pitäiskö pöydät nimetä, mutta uskon, että meillä toimii numerointi paremmin. Meillä ihan noutopöytä eikä pöytiin tarjoilua, eli ruokailu sujuu huomattavasti sujuvammin, kun bestman voi kuuluttaa noutopöytään siirtymisen tapahtuvat pöydittäin numerjärjestyksessä.
  8. Kannattaa ehdottomasti laittaa geelirakennekynnet! Mulla ollut pari kertaa, enkä voi kuin suositella. Olen itsekin tosiaan pahainen kynsienpureskelija, ja kynnet ovat omasta takaa aika säälittävät. Kynsien päihin laitetaan sellaiset pidennykset, tipit, ja näyttää tosi upeilta, vaikka omat kynnet olisivatkin ihan lyhyet. Ja niitä ei tule pureskeltua, jos siitä olet huolissasi.
  9. Mulla on välillä vähän sellainen olo, että meidän häät olis mun ja mun äidin projekti. Äiti on ollut kyllä ihan korvaamaton! Toki kaasojen kanssa mietitään asioita myös, mutta heillä on tietysti myös omassa elämässään kaikkea menossa. Äitiä kehtaa eri tavalla vaivata, ja äiti jaksaa kuunnella. Hänelle tulee myöskin kyllä kiukuteltua ja purettua välillä hiipivää ahdistusta. Lisäksi äidiltä saa ainakin ehdottomasti rehellisen mielipiteen, ja hän myös uskaltaa sanoa, jos keksin ihan hulluja ideoita. Pitääpä muistaa kiittää äitiä kovasti ja osoittaa, että arvostan. Taidanpa tehdä sen heti huomenna . Toivottavasti hänellä ei ole sellainen olo, että pidän häntä ihan itsestään selvänä.
  10. Me laitettiin myöskin joulukorttien mukana Save-the-Datet menemään, ja tehtiin kuulemma monta ihmistä tosi iloiseksi. Hyvä idea vois olla laittaa ens viikolla ystävänpäiväkorttien yhteydessä. Tai jos ei jaksa sen enempää väsätä kortteja, niin voishan ihan ostaa tavalliset ystävänpäiväkortit ja kirjoittaa niihin, että: P.S. Mennään naimisiin silloin ja silloin. Uskon, että save-the-date -viesti merkitsee monelle tosi paljon just sen takia, että siinä nyt sitten lukee mustaa valkoisella, että meille on tulossa kutsu.
  11. Heippa Nightatvogue! Älähän nyt ahdistu! Teidän häänne ovat siis paikassa, jossa anniskeluoikeudet? En oikeasti usko vieraiden ajattelevan saavan enempää kuin muutaman kaadon viiniä. Olen itse ollut häissä, jotka on pidetty ravintoloissa, ja silloin on aina tullut alkumaljan lisäksi kaksi kaatoa viiniä ja kahvin kanssa avec. En ole edes odottanut mitään muuta. Sellaisiin juhliin vieraat varaavat mukaansa taskumatit sekä rahaa baaria varten. Erikseen ovat häät, jotka pidetään paikassa, johon voi tuoda juomatarjoilun itse, ja silloin pystyy tarjoamaan vieraille olan takaa. Molemmissa on puolensa. Kaikkea hyvää sinne ja kovasti tsemppiä! Teille tulee ihan varmasti upeat häät. Pauliina
  12. Mä olen miettinyt myöskin tuota lintuhäkkiä. Olen sitä mieltä, että viereen ei kannata laittaa mitään lappua ohjeeksi vieraille. Vieraat voivat jättää lahjapöydälle kuoret, jos eivät ymmärrä häkin ideaa, ja sitten vaikkapa kaaso voi käydä vilkaisemassa lahjapöytää ja laittaa pöydällä lojuvat kuoret häkkiin. Mehän ei varsinaisesti tiedetä, missä kuorissa on rahaa ja missä ihan vaan kortti (laitetaan siis tilinumero kutsuun), mutta siellä häkissä kaikki kuoret pysyvät hyvin yhdessä, ja siitä on sitten helppo ottaa koko häkki mukaan, kun lähtee hotellille hääyön viettoon. Otan siis koko häkin mukaan hotellille, sillä haluan lukea onnittelukortteja aamulla kun herään.
  13. Otan itse vastaan ilmoittautumiset. Laitan kutsuun oman puhelinnumeroni ja lisäksi R.S.V.P -kortin (jossa oma osoitteeni), eli siitäpä voivat kutsutut valita, miten haluavat ilmoittautua. En laita kuitenkaan vastauskorttiin postimerkkiä, jos joku vaikka haluaa pitää kortin muistona, sillä se on aika kiva. Jos laittaisin postimerkin, niin vieraille tulisi selkeästi sellainen olo, että vp-kortti on pakko lähettää takaisin. Odotan niin innoissani vieraiden ilmoittautumisia, että ei ole oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin ottaa ne vastaan itse. Tekisin varmasti kaasoni ihan hulluksi soittelemalle hänelle jatkuvasti ja kyselemällä, onko joku uusi ilmoittautunut. Lisäksi haluan pitää huolen, että juhliin ilmoittautuvat ovat todella kutsuttujen joukossa. Jos ilmoittautumiset menisivät äidilleni, kasvaisi vieraslista varmastikin vähän turhan paljon, tyyliin "Sovittiin Liisa-serkun kanssa, että kaikki heidän lapsetkin tulee juhliin, vaikkei heidän nimiään kutsussa ollutkaan". Ja tosiaankin, uskon itse pystyväni vastailemaan paremmin vieraiden kysymyksiin.
  14. Me todennäköisesti päästään koristelemaan juhlapaikka vasta hääpäivän aamuna, mikä on aiheuttanut vähän ahdistusta. Olen täältä foorumista joltakin osastolta saanut kullan arvoisen vinkin nopeuttamaan koristelua. Eli, pakkaan kotona jo valmiiksi omiin pieniin pusseihin kaikki nimikyltit per pöytä. Sitten laitan kaikki tiettyyn pöytään tulevat koristeet (ohjelmalehtiset, menut, hääkarkit, pöytänumerot, nimikylttipussit yms.) omaan pahvilaatikkoonsa. Pahvilaatikon päälle vaan pöydän numero, ja koristelu käy hetkessä! Ainakin mun suunnitelmissani
  15. Hyvä idea, Katli! En ollut tullut ajatelleeksikaan, että kuvat voisi ottaa jo aiemmin ennen varsinaista hääpäivää. Taidanpa ehdottaa sulholle tota koekampaus- ja meikkipäivää. Varmaan onnistuis hyvin miehen pukuvuokran yms. kanssa, varsinkin jos sais samalle viikolle häiden kanssa. Siinähän tulis mukavasti kokeiltua pukua ihan ihmisten ilmoilla, ja se voisi tosiaankin vähentää jännitystä itse hääpäivänä. Ainut asia, mitä vähän mietin, on hääkimppu. Mitäs te sen kanssa meinaatte tehdä? Tilaatko ylimääräisen kimpun kuvaukseen vai ootko vaan ilman kimppua hääkuvissa?