Jump to content
Naimisiin.info

Punatulkku

Rouva
  • Viestit

    1704
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Viestit posted by Punatulkku

  1. Mulle tehtiin geelaus ennen häitä. Ja mukana ovat pysyneet ihan tähän päivään saakka, nyt koitan niitä kasvatella pois. :)

    edit. eli yli 2kk ovat jo olleet.

    Niin sulla on siis geelaus eikä geelilakkaus? Nehän on eri asia, geelauksen kuuluukin kestää paljon pidempään. :) Mulla on nyt olleet nää viikon ja edelleen aivan yhtä siistit kuin silloin kun laitettiin, olen todella tyytyväinen.

  2. Olen todella tyytyväinen päätökseeni teettää meikki kosmetologiystävälläni. Suunnittelimme meikkiä ensin yhdessä huolella ja koemeikin teimme kahteen kertaan. Olin jo ensimmäisellä kerralla todella tyytyväinen ja toisella kerralla teimme vielä pientä viilausta. Hänellä on tietotaito ja kunnon välineet ja koska kyseessä on ystävä (joka myös pitää meikkaamisesta) olemme voineet hioa meikin ihan huippuunsa. :) Olen kerran käynyt meikkaajalla enkä ollut tulokseen yhtään tyytyväinen, nyt halusin välttää saman kohtalon.. Halusin kuitenkin ammattilaisen keinot ja välineet vaikka itsekin tykkään meikata.

  3. Kävin tänään geelilakkauksessa, ensimmäistä kertaa ikinä. Olen todella tyytyväinen, näistä tuli paljon paremmat kun uskalsin toivoakaan. :) Osaltaan mun tyytyväisyys johtuu varmasti siitä ettei koskaan ole ollut mitään vastaavaa. Mulla on siis ranskalainen manikyyri hopeaglitterlisäyksin. Mielestäni todella siistit ja tyylikkäät ja silti on vähän bling-blingiä. ;) Uuni ei polttanut ollenkaan. Musta tää tuntuu ihan samalta kun ois kynsilakkaa eli ei juuri miltään.

    Oman tähänastisen kokemuksen perusteella voin kyllä lämpimästi suositella. :) Kestävyydestä mulla ei toki vielä ole tietoa.

  4. Myös Tuomiokirkossa on kaksi ensimmäistä aikaa (14.00 ja 14.45) varattu oman seurakunnan jäsenille eli muut saavat 15.30 alkaen aikoja. Meillä on häät 11.8. eli myös hyvin suosittuna lauantaina. Soittelin kirkkoaikaa vasta muutama päivä ensimmäisen mahdollisuuden jälkeen ja silloin Tuomiokirkosta oli mennyt vasta yksi aika, joten tuomiokirkkoseurakuntalaisina saimme oikein hyvän ajan. Alun perin olimme ajatelleet Kakskerran kirkkoa mutta siellä ensimmäinen vapaa aika olisi ollut vasta kuuden aikoihin.. Eli riippuu myös aika paljon kirkosta. Mikaelin kirkko on kai suosituin vihkikirkko Turussa?

  5. ^Kuulostaa ihan mun kaasolta. :D Itse olen pelännyt että kuormitan toista liikaa niin en aluksi uskaltanut oikein mitään pyytää mutta kaaso olikin omatoimisesti mm. tehnyt excel-taulukot hoidettavista asioista ja budjetista ym. Kaasoni myös ehtii aina ensin ehdottamaan seuraavaa tapaamista, esim. eilen askarreltiin kortteja muutama tunti. Kaasoni on kyllä ihan täydellinen valinta tähän hommaan, hän on tarkka ja huolellinen, tykkää askartelusta ja asioiden järjestelystä.

    Vetovastuu on siis kuitenkin meillä hääparilla (tai no, käytännössä mulla..) mutta kaasosta on ollut hurjasti apua. Askartelun lisäksi hän suunnittelee yhdessä kanssani kanssani kaikki koristelut ja hääpäivän aikataulun, kävi katsomassa pukuja kanssani, oli meidän mukana häämessuilla (pyysi itse että voisiko millään päästä mukaan, ymmärtää kyllä jos halutaan mennä miehen kanssa kahdestaan :P), järjestää mun polttarit yhdessä muiden kavereiden kanssa, vastaa lahjalistasta ja varsinaisena päivänä on koko päivän mun mukana, auttaa pukemisessa, toimii seremoniamestarina yhdessä toisen ystäväni kanssa ja järjestää illan ohjelman. Huh kun tuli kauhea määrä tekemistä. :blink: Muilla ystävillä on sitten muita pikkutehtäviä hääpäivänä niin ettei kaason tarvitse huolehtia ihan kaikesta, toivoisin hänenkin saavan nauttia meidän juhlapäivästämme mahdollisimman paljon. :)

  6. Meillä harkittiin vakavissaan sitä että vihkimiseen olisi kutsuttu vain kaikkein lähimmät. Syynä mun paniikkihäiriö jonka takia kirkon edessä seisominen ison joukon tuijoteltavana tuntuu erittäin vaikealta. Lopulta päädyttiin siihen että järjestely olisi liian "erikoinen", aiheuttaisi kuitenkin liikaa kysymyksiä mitä en myöskään halua kun en halua asiaa kaikille kuulutella (esim. miehen sukulaiset). Enkä toisaalta halunnut rajata ketään ulkopuolelle. Odotan siis vihkimistä aika kauhuissani mutta pahimmassa tapauksessa sitten vain juoksen pois alttarilta kesken. ;)

    Eli siis ymmärrän miksi joku ei kutsukaan kaikkia vieraita myös vihkimiseen, taustalla voi olla monenlaista.

  7. Meillä on kappale vielä hakusessa. Kanttorin saa kuulemma tietää n. kuukautta ennen mutta ollaan jo lähtökohtaisesti varauduttu siihen et on aika tiukat rajoitukset. Mun veli laulaa ja sisko säestää pianolla. Haluaisin jonkun kauniin latinankielisen laulun (latina kai melkeen poikkeuksetta kelpaa tiukkalinjaisellekin kanttorille :P) mutta en ole vielä löytänyt sopivaa. Panis angelicus olis muuten ihan ok mutta veli lauloi sen juuri meidän isovanhempien kultahäissä enkä halua samaa. Ehdotuksia?

  8. Itse haluan ehdottomasti ollan ilman laseja hääpäivänä koska en ole koskaan laseja tykännyt käyttää mutta mietityttää vaan miten koko pitkän päivän pärjää kun silmät kuivuu ihan mahdottomasti.. Aiemmin käytin jatkuvasti piilareita mutta sitten silmät sanoi sopimuksen irti ja kasvatti mukavia nystyjä yläluomen alle enkä enää voi käyttää piilareita kuin satunnaisesti. Ja silloin aina viimeistään muutaman tunnin kohdalla alkaa tuntua tosi ikävältä..

    Laserleikkauksesta haaveilen mutta taloudellinen satsaus on aika kova.. Lisäksi mies kieltää ehdottomasti mua menemästä mihinkään muutostöihin, en kuulemma saa muuttaa itseäni ulkoisesti mitenkään. :D

  9. Me maksettiin kihlat kumpikin oma sormuksemme ja mun vihki maksetaan puoliksi, miehellä siis vain yksi sormus. Ajateltiin että reilumpaa näin että maksetaan puoliksi koska mä olen kuitenkin meistä se isotuloisempi ja taas toisaalta musta olis hassua maksaa vihkisormus kokonaan itse.

    Paitsi että kävikin niin että mies maksoi vihkin kokonaan, ihana yllätys. :girl_smile:

  10. Me ostettiin mulle vihki tänään häämessuilta, se on Estetikan keltakultanen rivisormus, 5 x 0,10 ct W/SI. Messutarjouksena 1287, lähtöhinta oli joku päälle 1700. Hyvin pysyttiin budjetissa, olin ajatellu ylärajaksi 2000€. Pitkään pähkäilin kelta- ja valkokullan välillä mut koska kihla on keltakultaa niin päädyin lopulta siihen et täytyy niiden olla saman väriset enkä halua vaihtaa kihlaa enää. Olen kyllä tyytyväinen, tulis vaan pian kotiin ihailtavaksi. :)

    Muoks. Siis mies osti. ;)

  11. Itsellä sileä puolipyöreä keltakultainen koska mies ehdottomasti halusi keltakultaiset sormukset. Kihlana ollut ihan ok mutta nyt kun olen katsellut vihkisormuksia niin kyllä ne valkokultaiset vaan houkuttelee paljon enemmän... Tarkoitus on kuitenkin satsata vihkiin nelinumeroinen summa niin toivoisi sen olevan juuri sellainen kun haluaa. En koskaan käytä kultakoruja muutenkaan, hopea/valkokulta on se oma juttu. Jälkeen päin ajateltuna ei olisi niin kiltisti kannattanut suostua miehen toiveeseen keltakultaisista sormuksista, olisihan meillä voinut olla vaikka eriväriset sormukset... Kihlaa en kuitenkaan haluaisi vaihtaakaan, siitä on tullut jo rakas. Ja keskenään erivärisiä sormuksia en halua. Vaikeeksi menee. :huh:

×
×
  • Create New...