E-M

Jäsen
  • Viestit

    3
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

    Never

Tietoja käyttäjästä E-M

  • Taso
    Untuvikko

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Alttarilla vihkimisen jälkeen meidän piti kääntyä puolittain hääväkeen päin kuuntelemaan musiikkiesitystä. En ollut vaan sulhaselle muistanut sanoa, miten päin käännytään. Kun esiintyjät olivat alttarilta katsottuna vasemmalla puolella, sulhanen kääntyi oikea jalka edellä, ja selkä minuun päin, eli meinasi tulla minun eteeni ja laahuksen päälle. Siinä sitten työntelin ja tönin häntä toiseen suuntaan eli ei mitenkään huomaamattomasti mennyt ... sulhasraukka oli ihan epätietoinen mihin siinä piti mennä... Olipahan ainakin ohjelmanumeroa hääväelle Loppumarssin soidessa lähdimme kävelemään keskikäytävää poispäin. Tarkoitus oli että kävelemme ensin kahdestaan, mutta kuvista näin että kaksi kaasoani olivat lähteneet ihan hetiperään - kävelivät siis niin lähellä että hyvä etteivät laahukselle astuneet. Tämä oikeasti harmitti hieman jälkikäteen, näytti kun oltaisiin vain oltu "jonon jatkona", tosin ekana mutta silti... Seremonian jälkeen kaasot unohtivat alkaa jakamaan riisiä kirkon ovella, olivat vaan onnellisesti menneet vieraiden mukana ulos kunnes tajusivat että jotain unohtui. Sitten kaasot (varsinaiset naikkoset) unohtivat meidät kirkon sivuhuoneeseen. Kaikki vieraat seisoskelivat kirkon pihalla riisit kädessä ja ihmettelivät mihin hääpari unohtui... Bestman juoksi sitten lopulta hakemaan meidät. Illan lopuksi todettiin että bestman oli unohtanut tilata meille ajoissa taksin. Eihän sitä kovin nopeasti sitten lauantai-iltana saanut, ei päästy edes taksikeskukseen läpi kun oli ruuhkaa. Ehdin jo luulla että saan hääpuvussa kävellä läpi kaupungin hotellille, mutta saatiin sitten lennossa napattua taksi. Eli varsinaisia töppäilijöitä nuo avustajat
  2. Olen kaasona ensi kesänä ja maksan kyllä itse pukuni. Minähän sitä käytän myöhemminkin, ja lisäksi saan valita sen itse, vaikka haluan kyllä morsiamen "siunauksen". Eri asia on, jos morsian vaatii tiettyä pukua, silloin hän voisi ainakin osallistua kustannuksiin. Nämäkin asiat riippuvat kyllä molempien osapuolten lompakon paksuudesta.
  3. Suosittelen lämpimästi HSS-ravintolaa Liuskasaaressa (Kaivopuiston edustalla). Hintava tosin, mutta menusta voi aina neuvotella. Palvelu oli koko ajan hyvin ystävällistä ja varsinainen juhlapäiväkin meni tyylikkäästi. Paikkahan on aivan mahtava, meri kimmeltää joka puolella ja pyöreätä salia kiertävät ikkunat takaavat kaikille juhlavieraille "ykköspaikat".