Laurelle

Morsian
  • Viestit

    7
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Tietoja käyttäjästä Laurelle

  • Taso
    Untuvikko

Profile Information

  • Gender
    Female
  1. Hahaa, vähän hyvä
  2. Meidän vauva on häiden aikaan melkein 9kk. Vähän jännittää miten häät menee sillä imetän vielä vauvaa (ja varmaan vielä häidenkin aikaan). Lähinnä hääyö mietityttää. Vauva on mummin kanssa yön juhlapaikan läheisyydessä missä meilläkin on hääsviitti. Eli jos aivan mahdoton tilanne yöllä tulee niin olemme kävelymatkan päässä. Toisaalta en halua ottaa stressiä asiasta, ne on meidän häät ja vauva on osa meidän perhettä!
  3. Noin puolta vuotta aiemmin aloitettiin suunnittelu. Pari kuukautta vielä häihin ja onhan tässä vielä asioita hoidettavana! Onneks oon äitiyslomalla
  4. Missä kuussa häänne ovat? Maaliskuussa 2013 Miksi valitsitte talvihäät? yleensähän kesä on ennemmin häiden aikaa? Aluksi mietimme kesä/syksyhäitä mutta emme jaksaneet odottaa niin kauan. Viime kesänä tuli kierrettyä kolmet häät niin halusin jotain erilaista. Ihmetelläänkö päätöstänne? Oletteko joutuneet selittelemään, puolustelemaan? Eipä oikeastaan. Moni on ollut iloinen että siihenkin aikaan vuodesta on häitä eikä vain kesällä! Mitä erityisiä odotuksia ja toiveita teillä oli/on nimenomaan sen suhteen että häänne ovat talvella? Toivottavasti olisi lunta! Miten talvi näkyy häissänne? (esim. ruoassa, koristelussa, juhlapaikan valinnassa jne.) Kynttilöitä paljon. Mikä on mielestänne parasta talvihäissä? Erilaisuus kesähäihin verrattuna, kynttilämeri! Minne lähditte/lähdette häämatkalle? Ei vielä tiedetä!
  5. Meillä on häät 23.3.2013 ja mietin tuota ilmoittautumista. Juhlapaikalla on mahdollisuus majoittua ja meille onkin varattu majoituskiintiö 7.1.2013 saakka. Sen jälkeen majoituspaikat, joita ei ole varattu, menevät yleiseen varaukseen. Minä otan ilmoittautumiset majoituksesta vastaan ja ilmoitan ne sitten juhlapaikalle tammikuun alussa. Mietin että voinko pyytää vieraiden ilmoittautumiset häihin samaan aikaan vai onko 2,5 kk aiemmin liian aikaisin? Jos laitan kaksi eri päivää niin ihmiset saattaa mennä sekaisin...
  6. Suloinen ajatus! Meidän vauva on häiden aikaan 8 kk ja ajattelin antaa sen mummon syliin vihkimisen ajaksi. Kävelemme todennäköisesti ihan vaan kahdestaan pois kirkosta ja otan vauvan sitten myöhemmin syliin!
  7. En minäkään halua sitä Priority-tarraa omiin kutsuihini, eihän se käy niihin ollenkaan Ajattelin laittaan kutsut sen verran ajoissa ettei haittaa vaikke ne menisi kakkosluokassa.