Jump to content
Naimisiin.info

hunajamuru

Naikkari
  • Viestit

    50
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän hunajamuru kaikki viestit

  1. Häistä on kulunut vasta puolisen vuotta, joten tavaraa löytyy tällä hetkellä aika paljon. Pidemmällä aikajänteellä säilöön jäänee paperituotteista pari kutsukorttia, tusina nimilappuja, pari kiitoslahjaa, vieraskirjalaput ja onnittelukortit. Pöytänumeroina toimineet kaupunki-aiheiset taulut ja pöytäkarttana toiminut maailmankartta pääsevät osaksi asuntomme sisustusta. Morsiamen kengät, alusvaatteet, kaulakoru ja korvakorut hankittiin sillä idealla, että niitä voi käyttää yhä häiden jälkeen. Häissä käytetyt simppelit korvakorut ovatkin itseasiassa olleet jatkuvassa käytössä häistä lähtien. Lisäksi kaapissa on yhä pöytäkoristeina käytettyjä teekuppeja ja miehen vaatetusta, joita ei varmaan aleta myymään ainakaan toistaiseksi.
  2. Harkitsin jo ennen häitä meikkaajan vaihtamista, mutta hääpäivänä hän sai loihdittua onneksi hyvän meikin. Sanoin omat mielipiteeni silloin hiukan tiukemmin kuin koemeikissä ja jälki miellyttikin sitten enemmän omaa silmääni. Hiukset olivat muuten täydelliset, mutta etuhiuksistani tulivat vähän tönköt. Luonnostaan nätisti kaartuvat etuhiukseni päädyttiin muotoilemaan suoristusraudalla, jolloin niiden nätti kaarre pääsi katoamaan. Pesemällä ne olisi saanut luonnollisen näköisiksi, mutta se olisi voinut tuhota muunkin kampauksen. Ei siinä muu auttanut kuin mennä niillä. Pukuun olin erittäin tyytyväinen. Ja ei haitannut tippaakaan, vaikka jäi alushame hankkimatta. Ainoa harmi oli, että parissa hääkuvassa puvun ripustuslenkit pilkottavat kainaloista. Olisi pitänyt joko kiinnittää ne puvun sisään tai muistaa aina välillä tunkea niitä syvemmälle piiloon.
  3. Itsekin pidän vain yhtä sormusta, tosin kihlasormusta. Ajattelimme miehen kanssa, että panostamme rahallisesti kihlasormukseen, niin ei tarvitse sitten häiden aiheuttamassa konkurssissa löytyä rahaa enää toiseen sormukseen. Näin kaunis timanttisormukseni saa myös kaiken ansaitsemansa huomion, kun siitä ei tarvitse kilpailla toisen sormuksen kanssa
  4. Meillä häistä ehtii kulua viisi viikkoa ennen kuin suuntaamme häämatkalle. Lähtö heti häiden jälkeen ei onnistuisi, koska olemme molemmat opiskelijoita ja kesätöissä elokuun loppuun saakka. Häät ovat siis heinäkuun lopulla. Mielestäni häämatkalle ei ole muutenkaan pakko lähteä heti häiden jälkeen. Ajattelen kyllä, että jos häämatka menisi todella pitkälle esim. vuoden päähän häistä, niin sitten voisi lähteä heti häiden jälkeen edes jollekin minilomalle. Itse pidän meidän viittä viikkoamme hyvänä välinä häiden ja häämatkan välillä, koska itselleni jää aikaa hankkia kaikki viralliset paperit uudella nimellä. Toki, jos reissuun lähtee heti häiden jälkeen voi yhä matkustaa vanhoilla papereilla, mutta minusta on mukavaa, että pääsen uusilla henkkareilla matkaan
  5. hunajamuru

    Valmiina tilatut kutsut

    Tilasimme kutsut valmiiksi painettuina VistaPrintiltä. Olimme itse suunnitelleet kutsujen visuaalisen ilmeen kuvanmuokkausohjelmalla ja syötimme vain omat kuvamme VistaPrintin korttipohjiin. Otimme kutsuille kaikista edullisimman toimituksen, missä lupailtiin toimitusajaksi paria viikkoa. Todellisuudessa kutsut saapuivat viikossa. Valitettavasti kutsujen kääntöpuoli oli printattu vinoon, minkä vuoksi jouduin tekemään tuotteesta reklamaation. VistaPrint vastasi palautteeseeni heti samana päivänä ja seuraavana päivänä uudet kortit oli jo laitettu pikapostilla tulemaan. Jos välissä ei olisi ollu viikonloppua, niin uudet kutsut olisivat saapuneet kahdessa päivässä. Mukaan oli laitettu vielä ylimääräisiä kirjekuoria ja uudet kutsut olivat moitteettomat. VistaPrintin sivuilla oli menossa jokin tarjous, kun ostin kutsut, jonka ansiosta 30 kpl 1-osaisia kortteja neliväripainatuksella (molemmin puolin) maksoi vain 33 euroa postikuluineen. Tilaan jatkossakin VistaPrintiltä, vaikka ensimmäiset kortit olivat virheelliset. Tärkeintä oli, että VistaPrint vastasi ongelmaan nopeasti ja toimitti lopulta luvatut tuotteet.
  6. Oltiin sovittu, että kaasot maksavat mekkonsa kokonaan itse, mutta päädyinkin loppujen lopuksi maksamaan mekoista puolet. Päätimme kaikki yhdessä millaiset mekot hankitaan, mutta olin etukäteen esittänyt toiveen, että mekot olisivat joko turkooseja, vaaleanpunaisia tai jotain sinnepäin. Löydettiin turkoosit mekot, joista molemmat kaasot pitivät ja jotka myös pienen kavennuksen jälkeen, istuivat hyvin päälle. Mekot olivat lisäksi kunnon alennuksessa ja maksoivat vain 25 euroa kappaleelta. Itselleni ei siis jäänyt kovin paljon maksettavaa, vaikka maksoinkin puolet mekkojen hinnasta. Hääbudjetti kiittää.
  7. Ollaan molemmat opiskelijoita. Itse kävin aiemmin osa-aikatyössä opintojen ohella hääsäästöjen kartuttamiseksi, mutta nyt keskityn taas pelkästään opintoihin. Toivotaan tällä hetkellä, että päästäisiin molemmat oman alan kesätöihin. Näin saisimme vähän lisää rahaa heinäkuisiin häihimme. Asumme vuokralla eikä omistusasunto ole edes harkinnassa ennen kuin molemmat ovat saaneet opintonsa päätökseen, mihin menee vielä vuosia. Lemmikkinä meillä on yksi hamsteri ja lapsia tehdään sitten joskus tulevaisuudessa.
  8. Tällä hetkellä alustava budjetti näyttäisi olevan n. 8800 euroa meidän 50 hengen ravintolahäille. Suurimmat yksittäiset menoerät tulevat tarjoiltavista (ruuat ja juomat tulevat kaikki ravintolasta) sekä dokumentaarisesta valokuvauksesta. Olen laskenut myös vaihtoehtoisen budjetin, joka olisi n. 1500 euroa edullisempi. Kulujen karsiminen onnistuisi jättämällä dokumentaarinen valokuvaus ja kuppikakkubuffet väliin, mutta en usko, että raaskin luopua niistä.
  9. Kun häitämme tanssitaan kesällä 2015, minä eli morsian olen 23 ja sulhanen 24. Me molemmat tosin täytämme vielä vuosia häiden jälkeen, kun olemme kumpikin loppuvuodesta syntyneitä.
  10. Mulle tulee häihin turkoosit kengät. Eivät ne tietty pitkän helman alta kauheasti näy, mutta toivottavasti vähän edes vilkkuvat. Voi sitten helmaa valokuvia varten sen verran nostella, että saa kengät johonkin kuvaan näkymään. Vaikka kengät ovat jotain vihreän ja sinisen väliltä, lasken niiden täyttävän perinteisen "jotain sinistä"-ominaisuuden. Kyseessä ovat siis nämä kengät: http://www.zalando.fi/dolly-do-avokkaat-vihreae-do611a00q-608.html
  11. Jos häälehtiä ei lasketa, niin ensimmäisenä ostin hääpuvun ja toisena hääkengät.
  12. Täällä on ensimmäiset hääpainajaiset nähty jo pari vuotta ennen häitä. Painajaisia on ollut parikin, mutta erityisesti toinen jäi mieleen. Siinä isovanhempani olivat maksaneet häämme, koska meillä sulhon kanssa ei ollutkaan rahaa. Kaikki häissä oli siis suunniteltu isovanhempieni mielen mukaan. Paikka oli joku kamala vanha majatalo, vieraina oli ties ketä ja kaikista kamalin oli täysin suora hääpukuni, joka näytti siltä kuin se olisi tuotu häihin suoraan 90-luvun pahimpien muotikatastrofien listalta. Unessa sitten vaan itkin kaasoilleni, kun mikään ei ole sellaista kuin halusin ja ihmettelin miksen ollut voinut pukea jo aiemmin ostamaani unelmieni hääpukua. Joo, ilmeisesti illan keskustelut sulhon kanssa häiden budjetista olivat vähän tulleet uniin. Onneksi en ole noita enempää nähnyt nyt kun löysin osa-aikaisen, mutta vakituisen työn, josta saan joka kuukausi pistettyä rahaa säästöön häitä varten. Enkä usko, että todellisuudessa isovanhempani vaikuttaisivat mitenkään häiden suunnitteluun, vaikka rahaa päättäisivätkin antaa. Jostain syystä unessa näin vaan oli käynyt. Ehkä olin lukenut täältä foorumilta kauhutarinoita vanhemmista, jotka puuttuvat kaikkeen, jos rahoittavat häitä. Mene ja tiedä
  13. Täällä on ollut pienimuotoista suunnittelua jo varmaan vuoden ajan eli kihlauksesta lähtien. Tänä syksynä varmaan pistetään suunnittelu kunnolla käyntiin, kun häihin on vajaa pari vuotta aikaa. Joitain hankintojakin on tullut jo tehtyä, että täällä ollaan kyllä pitsiprinsessan tapaan hyvissä ajoin liikkeellä. Pitkä suunnitteluaika ei varmasti aiheuta meille mitään ongelmia, koska en kauhean herkästi muuta mieltäni. Nytkin on jo vuoden ollut mielessä yksi ja sama hääpaikka ja pukukin on ostettu jo kaappiin odottamaan. Onneksi on opiskeluja ja töitä, niin ei kaikki ajatukset pyöri vain häissä. Silloin varmasti alkaisi ärsyttää se, että niihin on vielä niin kauheasti aikaa!
  14. Me tulemme olemaan kihloissa tasan 3 vuotta. Kihloihin menimme 2012 heinäkuussa ja häitä juhlitaan samana päivänä vuonna 2015. Pariin otteeseen mietimme, että olisi ollut mukavaa, jos kihlausaika olisi jäänyt lyhyemmäksi, mutta toimii tämä näinkin. Ainakin on aikaa valmistautua ja säästää rahaa.
  15. Aiotaan sulhon kanssa maksaa häät puokkiin. Molempien vanhemmat ovat tarjoutuneet jotain pientä rahallista avustusta antamaan, mutta ollaan sanottu, että he voivat avustaa sitten häämatkan osalta. Itse häät maksamme siis näillä näkymin täysin itsenäisesti. Rahaa onkin tässä vähitellen alettu pistämään talteen, kun osa-aikaisen työpaikan ja opiskelun yhdistelmällä säästöä ei kovin nopeasti kerry.
  16. Täältä löytyy oma hääblogini, jota pidän meidän heinäkuun 2015 häitä odotellessa: http://tulkunhaat.blogspot.fi/ Nyt sen kehtaa jo linkittää tänne, kun sisältöäkin löytyy. Pyrin päivittämään blogia aktiivisesti, joten tervetuloa lukemaan
  17. Lähinnä tuleville kaasoilla ja tietty tulevalle miehelle. Vähäsen myös omalle äidilleni ja tulevalle anopille. Aika monet jutut tulee jaettua noille kaasoille, mutta osan hää-ideoista pidän vielä tässä vaiheessa vain omana tietonani.
  18. Täällä on puku jo ostettu, vaikka häitä juhlitaankin vasta heinäkuussa 2015. Ostin puvun siis melkein 2½ vuotta ennen häitä. Sain tämän ostoksen takia kuulla vähän epämääräistä narinaa vanhemmiltani ja isovanhemmiltani siitä, että voihan olla, että puku ei enää istu tai miellytä parin vuoden päästä. Itselleni oli kuitenkin erittäin selvää millaisen puvun haluan ja vaatekokokin on jo vuosia pysytellyt samana. Itseäni ei siis huolestuta etteikö puku olisi minulle täydellinen yhä parin vuoden päästäkin. Olisin kyllä varmaan ostanut puvun vasta n. 1½ vuotta ennen häitä, jos olisin puvun liikkeestä tilannut enkä olisi ostanut sitä käytettynä niin kuin nyt tein.
  19. Itse olen sovittanut ensimmäistä esimerkkiäsi eli Toscana-Alcanar comboa. Hintaeron ymmärtää mielestäni selvästi, kun pääsee lähemmin tutustumaan mekkojen materiaaliin. Alcanarissa on paljon enemmän pitsiä ja pehmeämpää kangasta. Alcanarissa pitsikirjailua on enemmän yläosassa ja kirjailu jatkuu paljon pidemmälle helmaa kohti kuin Toscanassa. Yleensä noissa kalliimmissa mekoissa tuntuisi olevan kangasta useampia kerroksia kuin vähän halvemmissa. Samoin materiaalit ovat kalliimmissa yleensä pehmoisempia ja parempilaatuisen tuntuisia ja näköisiä. Istuvuudessa ei sinänsä mielestäni ole noiden esim. White Onen ja Pronoviaksen mekkojen välillä paljoakaan eroa. Suosittelen lämpimästi käymään jossain liikkeessä, josta löytyy sekä White Onea että Pronoviasta ja tutustumaan mekkoihin lähemmin. Kuvissa mekot näyttävät paljon samankaltaisemmilta keskenään kuin livenä, koska kaikkia yksityiskohtia esim. pitsejä ei kuvissa näy välttämättä yhtä selvästi kuin kuvissa.
  20. Minäkin löysin hääpukuni käytettynä täältä naikkareiden kirpparilta. Häihin on aikaa vielä yli 2 vuotta, mutta pakkohan se oli ostaa, kun oli niin täydellinen. Itsellänikin oli ollut käytettyjä mekkoja katsellessani sama ongelma kuin jollain muulla täällä eli se, että ne tuppasivat aina olemaan liian lyhyitä. Sitä ehti aina innostua, kun huomasi myynnissä vaikka jonkun ihanan Pronoviaksen ja sitten pettymyksekseni huomasinkin, että kyseinen mekko on lyhennetty 160 cm pitkälle morsiolle. Se olisi siis auttamatta liian lyhyt tällaiselle neidolle, jolla pituutta on 175 cm ilman korkokenkiä. Pelkäsin tuon ostamani hääpuvunkin kohdalla sovittamaan mennessäni, että mekko saattaisi olla liian lyhyt. Mekko oli kuitenkin onnekseni juuri sopiva, vaikka nyt pitääkin tyytyä olemaan balleriinoilla tai vain erittäin matalilla korkokengillä. Säästyypä jalat samalla eikä mekko ainakaan laahaa maata pitkin. Olen erittäin tyytyväinen, että löysin itselleni käytetyn puvun vaikka olinkin alunperin suunnitellut ostavani puvun uutena. Säästin yli 1000 euroa ja nyt on hyvä motivaatio pysyä hoikkana, kun mekko istuu vyötäröltä juuri sopivasti. Pukuun itseensä ei ole suunnitteilla mitään muutoksia, mutta voi olla, että sitä pitää hieman kaventaa rintojen kohdalta ennen hääpäivää. Säästö on silti huikea verrattuna liikkeestä ostettuun mekkoon eikä pukua ole käytetty aiemmin kuin kerran
  21. Hääpäiväksi valikoitui kihlautumisemme 3-vuotispäivä, joka osuu lauantaille vuonna 2015. Heinäkuun loppu onkin mielestäni mitä mainioin aika juhlistaa häitämme. Hääpäivän valintaan vaikutti myös se, että sovimme häidemme takarajaksi vuoden 2015. Koska vuoteen 2015 on vielä 2 vuotta, meillä on hyvin aikaa säästää häihin tarvittavat rahat kaikessa rauhassa.
  22. Itse pelkäsin oman äitini reaktiota. Ehdinkin empiä useaan otteeseen kotiin soittamista, koska pelkäsin hänen reaktiotaan. Hän ei itse ole ikinä avioitunut isäpuoleni kanssa, vaikka ovat olleet 20 vuotta yhdessä, joten en oikein tiennyt miten hän suhtautuisi uutiseeni. Jotenkin ajattelin, että hän saattaisi olla pettynyt tai pelätä, että me aletaan nyt heti perhettä perustamaan ja koulutus jäisi hankkimatta. Äiti kuitenkin onnitteli vuolaasti kertoessani kihlauksesta ja suhtautui koko kihlautumiseen tosi hyvin. Itse kuulostin varmaan kihlauksesta kertoessani vähän oudolta, kun erikseen koin tarpeelliseksi mainita etten ole raskaana tai muuta sellaista
  23. Voisinpa kertoa omista kokemuksistani Tampereen hääpukuliikkeistä, joissa olen ehtinyt piipahtamaan. Morsiusgalleriassa olen käynyt kahdesti. Ensimmäisellä kerralla kävin morsiusgalleriassa ilman ajanvarausta yksinäni. Kiertelin ensin katsomassa ympäriinsä, kun myyjä sitten ehdotti, että josko haluaisin joitain mekkoja ihan sovitellakin. Ajankohtana oli arkipäivä, joten paikalla ei ollut pahemmin muita asiakkaita. Myyjä oli todella mukava, vaikka en vielä osannut sanoa häiden ajankohtaa ja olin lähinnä katselemassa tarjontaa enkä vielä tekemässä hankintoja. Mielestäni liikkeessä on erittäin hyvä valikoima pukuja ja myös alerekistä löytyi pari itseäni miellyttävää mekkoa. Voisi sanoa, että itseäni vähän harmitti, että kaikki sovittamani mekot olivat itselleni vähintään koon tai kaksi liian isoja. Myyjä osasi kuitenkin kertoa, mitkä koot olisivat sopivia ja miten alepukuja voisi pienentää. Hän myös neulasi ne sopiviksi, että näkisin miltä mekko suurin piirtein näyttäisi oikeassa koossa. Toisella kerralla olin varannut ajan morsiusgalleriaan. Mukaan olin ottanut kaksi morsiusneitoani. Saimme liikkeeseen saapuessamme värilliset rinkulat, jotka käytimme kaikki. Sovitettavaa olikin sitten paljon, mutta myyjällä ei kyllä hymy hyytynyt. Saimme erittäin hyvää palvelua ja paljon tietoa eri mekoista. Ystäväni saivat vapaasti valokuvailla minua mekoissa ja pääsin huntuakin sovittelemaan mekon seuraksi. Tämä oli mukavaa, vaikka en ollut aiemmin huntua edes harkinnut. Tällä kertaa yksi sovittamistani mekoista oli peräti liian pieni rintojen kohdalta, mutta muut mekot olivat liian isoja. Sain rauhassa sovitella pari lemppariani vielä uudestaan läpi sovituksen lopuksi ja koko sovituksesta jäi erittäin mukavat fiilikset. Morsiusneitoni olivat myös ihan innoissaan ja tykkäsivät, kun saivat olla mukana valitsemassa sovitettavia pukuja. Tälläkään kertaa mekkoa ei vielä tarttunut mukaan, kun häihin on vielä jonkun verran aikaa ja anoppini on vannottanut, että hänenkin pitää päästä kanssani mekkoja katsomaan ennen SEN mekon hankintaa Morsiusgallerian jälkeen päätimme morsiusneitojeni kanssa suunnistaa vielä Tyynelään, koska ystäväni olivat tulleet toiselta paikkakunnalta seurakseni mekkoja katsomaan. Tyynelässä palvelu oli ensin vähän nihkeää. Kun jonkun aikaa oltiin myyjän kanssa juteltu, että millaista mekkoa haen ja otettu 4-5 mekkoa sovitettaviksi, myyjäkin vaikutti jo rentoutuneemmalta. Mekoista löytyi yksi tai kaksi erittäin kaunista tapausta, jotka olivat vähän erilaisia kuin mitä olin aikaisemmin sovittanut. Mekoissa oli erittäin hyvää se, että niistä oikeasti löytyi omaa kokoani eikä niitä tarvinnut neulojen avulla pienennellä. Oikean koon myötä pukujen kauniit nyöritykset pääsivät oikeuksiinsa, kun morsiusgallerian mekoissa niitä ei näkynyt, koska nyöritys piti aina kiristää äärimmilleen. Kerrottuani myyjälle lisää mistä mekoissa pidän ja mistä en, myyjä keksi vielä yhden puvun, josta saattaisin pitää. Ja pakko sanoa, että myyjän tuoma mekko oli aivan ihana! Ainoa mikä jäi harmittamaan oli, että liikkeessä ei saanut valokuvata. Puku ei kuitenkaan ollut liikkeen omasta valikoimasta vaan Atelier Diagonalin mekko, joten siitä löytyi netistä paljon kuvia mallien päällä. Myyjä kirjoitti mekon tiedot minulle muistiin ja käski varailla aikaa sovitukseen, jos haluan tulla sitä uudestaan kokeilemaan. Kaiken kaikkiaan tästäkin sovituksesta jäi hyvä mieli, vaikka alku oli vähän kankea. Suosittelen molempia liikkeitä lämpimästi! Onko kellään kokemuksia muista Tampereen morsiuspukuliikkeistä? Kun täällä kommentointi keskittyy lähinnä noihin kahteen, joissa itskein olen jo ehtinyt käymään. Onko kukaan käynyt esim. Zazabellan liikkeessä?
  24. Näillä näkymin ei. Itseäni ei olisi kyllä yhtään haitannut ottaa miestä mukaan pukuostoksille, mutta mies on sitä mieltä ettei halua nähdä pukua ennen kuin sanotaan tahdon. Sen verran joustoa oli, että sain esitellä kuvia itsestäni hääpuvuissa sen jälkeen, kun oltiin käyty kaasojen kanssa kiertelemässä liikkeitä. Mieheni ei kuitenkaan saa tietää, minkä mekon lopulta valitsen, joten jää sitten ainakin jotain yllätystä hääpäivällekin. On se varmasti eri asia nähdä mekko sitten oikeasti minun päälläni hääpäivänämme, kun on niin tärkeä päivä kyseessä ja eiväthän nuo kuvat aina anna niille puvuille oikeutta, erityisesti kun itse tykkään eniten mekoissa niiden pitseistä.
  25. Meillä sulho ilmoitti suoraan, että ei ainakaan talvihäitä, koska ei yhtään pidä kylmästä ilmasta. Itse olin ajatellut alkukesää, kun kukat alkaisivat kukkia. Sulhanen olisi halunnut häät syksylle, että ulkona olisi ollut ruska. Nyt ollaan alustavasti päädytty heinäkuun loppuun, joka on mielestäni hyvä kompromissi ja näillä näkymin häät osuisivat kihlautumisen kolmivuotispäivälle, jos vaan maltetaan sinne asti odotella. Minusta kesähäissä on parasta, että ulkona riittää valoa pitkälle iltaan ja luonto on kauniisti kukassa hääkuvia varten.
×
×
  • Create New...