Jump to content
Naimisiin.info

JennaMarjaana

Jäsen
  • Viestit

    4
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän JennaMarjaana kaikki viestit

  1. Juu Majakoskea kävimme myös keväällä katsomassa. Kiva paikka ja ennen kaikkea loistava palvelu. Valitettavasti emme voineet kuitenkaan ko. paikkaa valita, sillä olisimme joutuneet sijoittamaan osan vieraista parvelle, josta on huono näkyvyys. Haluamme kaikki vieraat samaan tilaan. Riihi oli ihanan tunnelmallinen, mutta sinne emme olisi mahtuneet. Onneksi suunnitelma B alkaa hahmottua
  2. Jeps. Eniten harmittaa lähinnä omistajien toiminta. Teimme varauksen toukokuussa 2012. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja paikasta jäi minulle tosi hyvä mieli. Kysyin varaussopimuksessa olevasta kohtasta: "Muuta: tarjous perustuu alkoholijuomien osalta nykykäytäntöön (omat juomat mahdollisia). Mikäli viranomaistulkinta/-määräykset kiristyvät juhlan ajankohtaan mennessä neuvottelemme siitä ajoissa kanssanne ja teemme mahdollisimman edullisen tarjouksen juomista." Henkilökunta sanoi, että se on heille ns. takaportti, jos määräyksen kiristyvät, mutta pitivät epätodennäköisenä, että tilanne muuttuisi. Minusta tuntuu, että he kyllä tiesivät että tilanne tulee muuttumaan, mutta johtivat meitä tarkoituksella harhaan ja vähättelivat tekstiä. Sopimusta tehdessä olemme maksaneet varausmaksun, jota ei luonnollisestikaan palauteta. Ketuttaa todella paljon, mutta oma mokahan tämä on myös. Ei olisi pitänyt mennä allekirjoittamaan paperia, jossa tuo teksti on. Jos haluisin maksaa ravintolahintaisista juomista, haluisin ehdottomasti myös pitää häät tyylikkäässä ravintolassa, en kylätalossa.
  3. Hei. Onko kukaan muu varannut hääpaikaksi Könkkölää? Me varattiin paikka viime keväänä ja nyt saimme sähköpostia, että tilaan ei saakaan viedä omia juomia, perustuen kiristyneeseen viranomaistulkintaan. Harmittaa niin vietävästi! Ei taida meidän budjetti riittää 120 vieraan ravintolahintaisiin alkoholijuomiin. Mistähän saisin mustaa valkoisella, että nämä säädökset todella ovat tässä kesän aikana kiristyneet?
  4. Me kihlauduttiin 27.3.2012 ja päätettiin samalla, että mennään naimisiin vuonna 2013. Itse olen valmistunut kolme vuotta sitten ja olen vakituisessa työssä. Mies opiskelee vielä, mutta valmistuu tänä keväänä. Olen 25 ja mies 24. Miehen opiskelun vuoksi viimeiset kaksi vuotta on ollut aikamoista reissaamista kahden paikkakunnan välillä, mutta onneksi tilanne rauhoittuu kevään aikana Tarkoitus olisi ostaa yhteinen koti mahdollisimman pian. Tällä hetkellä me ollaan ns. tuplatalous; kaksi asuntoa, kaksi autoa, kahdet laskut, mutta kyllä se tästä...
×
×
  • Create New...