pikku-haisu

Jäsen
  • Content count

    7
  • Joined

  • Last visited

About pikku-haisu

  • Rank
    Untuvikko
  1. Minun kaasoni synnytti 5 vko ennen häitä, la oli 2 vko ennen häitä, eli hienosti osasi ipana taktikoida! Vauva itse ei päässyt juhlimaan, mutta kaaso pääsi. Oli sen vastasyntyneen kanssa askarrellut meille jopa plaseerauskortit kaiken imettämistuskan ohella. Ja piti meille kauniin puheen juhlassa. Sovimme, että hän osallistuu sen verran kuin ehtii ja jaksaa, kun ei meillä nyt muutenkaan mitään niin massiiivisia järjestelyjä tehty. Juhlapaikka oli valittu sen mukaan, että itse tarvitsi tehdä mahdollisimman vähän. Ja hienosti meni. Olin varautunut siihen, ettei häissä ole kaasoja ollenkaan, mutta sitten niitä olikin lopuksi kaksi.
  2. Emmiliini, minä lyhyt ja pieni ja raskaana teetin puvun, hintaa sille tuli vajaa 300 euroa. Tosin ei kallis materiaali, vuorisatiini ja sifonki päälle, eikä mitään erityisiä koristeita. Yksinkertainen, veistoksellinen, ei liian kuuma ja muokattavissa. Totesin, että halvemmaksi tulee suoraan teettää kuin hankkia valmispukua ja teettää korjauksia siihen. Lisäksi halusin siitä enemmän iltapukutyyppisen, että voin pitää sitä muissakin juhlissa. Puvusta tuli lisäksi sellainen, että voin pitää sitä raskauden jälkeenkin. Tästä eteenpäin iltapukujuhlissa meikäläinen voikin sitten syödä niin paljon kuin haluaa, eikä vyötäiset kiristä! Seuraaviin kekkereihin tuunaan siitä olkaimettoman version, ja minulla on sifonkia jemmassa jos joskus haluan teettää siitä vaikka halterneckin.
  3. Höh, en ollut kuullut tällaisesta minäkään. Piti avata ketju ja katsoa, onko se joku häitä edeltävänä aikana pidettävä siveysvyön tapainen. Mutta juuei kiitos meillekään.
  4. Me mentiin aikanaan v. 2008 hyvin pienin menoin salaa naimisiin. Asuimme silloin kaukana sukulaisista, ja toisekseen olisimme joutuneet ottamaan juhlia varten velkaa, ja jotenkin iski hapot kun vieraslistan rajaaminen tuntui niin ikävältä. Pidimme nyt siis 4 v avioliidon jälkeen vasta juhlat, olimme ehtineet säästää rahaa ja olihan sitä kaikenlaista muutakin juhlittavaa, kotiseudulle palaamista ja perheenlisäystä. Ja kyllä kannatti. Eli ei ole huono vaihtoehto sekään, jos kerran naimisiin haluaa, pienellä porukalla tai ihan kahdestaan salahäät ja isommat avioliiton siunaamisjuhlat sitten kun on varaa ja sille tuntuu. Mielestäni on ihan järkevää siirtää isompia juhlia, jos ei halua ottaa häitä varten velkaa, mutta naimisiin menemistähän se ei estä. Avioituminen sinänsä ei maksa mitään, varsinkaan jos pitää oman sukunimensä.
  5. Meillä oli Maxjammer ja tykättiin kovasti. Erinomainen hinta-laatusuhde. Hyvin monipuolinen ohjelmisto ja hyvä meininki, ja naissolisti jonka pehmeä ääni muistutti aavistuksen Johanna Kurkelaa. Suosittelen! www.maxjammer.fi sivuilla on myös musiikkinäytteitä.
  6. Jos tarvitsee kunnon meikin 1-2 kertaa vuodessa niin kuin meikäläinen, tulee halvemmaksi meikkauttaa itsensä ammattilaisella kuin ostaa itselle koko serviisi.
  7. eipä mekään tuosta tiedetty^ Mutta meillä oli nyt viikonloppuna Tuurunlinnassa juhlat ja kaikki meni todella nappiin! Limusiini ei sinne asti pääse, mutta vaihdettiin päärakennuksen parkkiksella autoa. Koristeina vihreitä neilikoita, jotka sopivat hirsirakennukseen oikein hyvin. Emäntä on topakka, mutta se on hyvä. Kokemus huokuu kaikesta, juhlissa yhteistyö henkilökunnan kanssa pelasi moitteettomasti, palvelu oli erittäin ystävällistä. Vaikeasti allergiset vieraamme oli hienosti huomioitu. Ruoka oli erinomaista ja sitä oli vähintään riittävästi. Sanoisin, että hinta-laatusuhteeltaan erinomainen paikka järjestää häät. Kun ruokapöytä on sisällä ja bändi tulee, 70 henkeä on aivan passeli määrä. Lämpimällä kesäilmalla pöydän voi kattaa terassille mikä antaa vieraille lisätilaa. Ei kertakaikkiaan mitään huonoa sanottavaa! Tosin pyrimme vetämään juhlat niin stressittömästi kuin mahdollista, ja tällä buddhalaisella tyyneydellä saimme juhlista kyllä parhaan mahdollisen irti. Servetit menivät vaihtoon koska valitsemiamme kuviollisia ei ollut tukussa, mutta yksiväriset pelittivät oikein hyvin, samaa väriä kuitenkin olivat. Sellaisista ei kannata stressata. Huippuhetki oli aamulla kun menimme keräämään lahjat pois, ja siellä oli jo siivottukin! Jatkot olivat isossa Tuurun savusaunassa, joka sekin oli mahtava. Riittävästi tilaa saunoa ja syödä. Voimme suositella!