Luvassa (ja toiveissa) rapian 100 hengen häät elokuussa 2013. Pohdinnan alla menun lisäksi se, että tehdäänkö kaikki vai osa itse, vai tilataanko kaikki vai osa pitopalvelusta.
Mielipiteet ja kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!
Alustavaakin alustavampi menu:
Alkumaljat
-------------
Vihersalaatti (salaattisekoitus, kurkku, tumma viinirypäle, ruisleipäkrutongit, leipäjuustokuutiot)
Sinappinen salaatinkastike
Pastasalaatti (ei sisällä juustoa, lihaa tai kalaa)
Pääruokaa eli uunilohta-paahtopaistia/filettä-lihapullia on pohdittu pitkään ja päädytty (ainakin toistaiseksi) tuohon vaihtoehtoon, jotta jokaiselle on jotain. Suvusta kun löytyy allergisia, ja "ihan muuten vaan" ruokansa suhteen tarkkoja. Tosin, itsestä se tuntuu hieman turhan runsaalle (veljen häissä kun oli kermaista lihapataa pääruokana), mutta mutta. Lihapullista ei luovuta, niitä kun syövät niin lapset kuin aikuisetkin, kalaa harvemmin on ollut pääruokana ja paahtopaisti/file olisi helppo tarjota. Että tuota...
Menugallup
alueella Yleistä ruokailusta ja pitopalveluista
Kirjoitettu
Luvassa (ja toiveissa) rapian 100 hengen häät elokuussa 2013. Pohdinnan alla menun lisäksi se, että tehdäänkö kaikki vai osa itse, vai tilataanko kaikki vai osa pitopalvelusta.
Mielipiteet ja kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!
Alustavaakin alustavampi menu:
Alkumaljat
-------------
Vihersalaatti (salaattisekoitus, kurkku, tumma viinirypäle, ruisleipäkrutongit, leipäjuustokuutiot)
Sinappinen salaatinkastike
Pastasalaatti (ei sisällä juustoa, lihaa tai kalaa)
Sienisalaatti
Savulohi
Graavilohi
Tomaattimuikkuja
Ruisleipä, hiivaleipä, levitteet (voi, laktoositon margariini)
Keitetyt perunat
Maalaisperunasose (voita ja kermaa säästämättä)
Uunilohi kantarelli/suppilovahvero/tattikastikkeella
Paahtopaisti/possun uunifile
Hirvi-sika-nauta-lihapullat
Paistinkastike
Maito, kotikalja, vesi
-----------
Marjaisa (mansikka, mustikka, vadelma) hyytelökakku tummalla kakkupohjalla
Tiikerikakku
Pikkuleipäkimara (lusikkaleivät, kaneliässät, muu)
Kahvi, tee, mehu
------------
Iltapalalla
Ylijääneitä salaatteja, lihapullia, kalaa ym.
Karjalanpiirakoita
Grillimakkaraa
Boolia
------------------