Oltiin seurusteltu ja asuttu yhdessä monet vuodet, mutta naimisiin ei minulla ollut mitään hinkua. Jossain vaiheessa ostettiin kihlat "kun kerran tässä yhdessä niin vakaasti ollaan", mutta lopullinen askel häiden suunnittelun aloittamiseksi tuntui kaukaiselta. Ajattelin, että voisin ihan hyvin elää loppuelämäni avoliitossa. Sitten nykyinen mieheni ajoi pyörällä auton kanssa yhteen ja joutui sairaalaan. Kolari ei ollut kuolemaksi, mutta sen verran paha, että mieheltä oli nuppi sekaisin ainakin ensimmäisen vuorokauden. Hänestä ei siis juuri järjen sanoja saanut irti: itse hän ei pystynyt kuvailemaan, mitä tapahtui, kenen oli syy, onko jokin pahasti vialla jne. Yritin kysyä lisätietoja sairaalasta. Sairaalassa kysyivät minulta "Niin oletteko te lähiomainen?" Vastasin olevani avovaimo. Siinä vaiheessa tietoa lakkasi saamasta. "Ai jaa avovaimo. No, NN kertoo teille varmasti asioista sitten kun olonsa vähän paranee." Tämä on varmasti ihan lainmukainen käytäntö, mutta minua jäi vaivaamaan pahasti se, että minulle ei olisi edes soitettu sairaalasta, jollei nykyinen mieheni, silloinen avomieheni, olisi onnettomuuden jälkeen sitä erikseen vaatinut. Aivan samanlaisen keskustelun kävin myöhemmin poliisin kanssa yrittäessäni selvitellä asiaa hiukan tarkemmin. Summa summarum, menin naimisiin, koska haluan olla rakastamani ihmisen lähiomainen myös lain edessä. P.S. Äitini melkein suuttui, kun sanoin, mistä syystä haluan naimisiin. Hänestä tämä oli kamalan epäromanttista. Mutta minä olenkin järkevä ihminen.