elika

Morsian
  • Content count

    95
  • Joined

  • Last visited

Posts posted by elika


  1. Minäkin kävin tänään Turun häämessuilla (siskokaason, siskon, sulhasen siskon ja äitini kanssa). Tykkäsin. :) Minulla ei ole aiempaa kokemusta häämessuista, eikä minulla ollut ihmeellisiä odotuksia messuille mennessäni, mutta yllätyin positiivisesti. Joitakin uusia ideoita lähti matkaan ja varmistuin entisestään, että valitsemani hääpuku on minulle juuri se oikea :-X , messuilla kun ei tullut mitään sykähdyttävämpää vastaan. Kukkatarjontaan olin pettynyt. Esittelijöitä oli kovin vähän ja kimput kaikkea muuta kuin millaisesta pidän. Hääpaikkamme oli messuilla esillä ja kuulin siihen liittyen iloisia uutisia. En malta odottaa, että pääsen kertomaan uutiset sulholleni, kun hän pääsee töistä.


  2. Olen kerran saanut save the date -kortin. Se tuli viime vuonna postissa n. 6 kk ennen kyseisiä häitä. Olemme lähettämässä save the date -kortteja omiin häihimme tässä kevään aikana myöskin n. 6 kk ennen itse tapahtumaa. Vaikka osa kutsuttavista tietääkin jo hääpäivämme, haluamme silti lähettää kaikille kortit. Niiden tekeminen oli niin kivaa puuhaa. :) t. toinen häähaaveilija


  3. Me olemme ajatelleet plaseerata pariskunnat vastakkain. Ensin ajattelimme laittaa pariskunnat pöytiin siten, että järjestys olisi juurikin tuollainen tässäkin ketjussa useampaan otteeseen mainittu nainen-mies-nainen-mies jne., mutta sitten tulimme toisiin ajatuksiin. Totesimme, että pariskunnista hääparille läheisemmän ihmisen on mielekkäämpää istua niin päin, että hänellä on näköyhteys hääpariin. Juhlapaikassamme pöydät tulevat olemaan siten, että osa ihmisistä istuu väkisin selkä kohti hääparia. Eli esimerkiksi pöydässä, jossa tulee olemaan naispuoleisia ystäviäni miehineen, naiset tulevat istumaan vierekkäin. Tämä järjestely tuntuu meidän häissämme olevan paras vaihtoehto plaseerauksen suhteen ja siksi päädyimme siihen. :)


  4. Kuvittelin pienenä, että häissä morsian kävelee aina alttarille yhdessä sulhasen kanssa. Mistä lie moinen käsitys tullut. Vasta aikuisena tajusin, että on myös muita vaihtoehtoja. Nyt kun omien häiden suunnittelu on ajankohtaista, meille on itsestäänselvyys, että isä saattaa minut osan matkaa ja sulhanen tulee vastaan. Se tuntuu kaikkein luonnollisimmalta ja ehkä myös romanttisimmalta vaihtoehdolta. :)


  5. Morsian olisi halunnut saippuakuplia, mutta sulhanen ilmoitti, ettei hän halua niitä. Morsian ei halua riisiä tms., eikä onneksi sulhanenkaan. Tällä hetkellä paras idea olisivat valkoiset ruusunterälehdet. Mikäli niitä ei saa vihkikirkkomme pihalla heitellä, meidän häissä ei heitellä mitään.


  6. En ole ajatellut muuttaa ulkonäköön liittyviä asioita itsessäni kovinkaan "keinotekoisin keinoin" hääpäivää varten. Ripsenpidennyksiä en kaipaa ja omat kynnetkin näyttävät siististi lakattuina tarpeeksi hyvältä. Hiuksia kasvatan hieman kampausta varten ja pientä kiinteytymistä olisi toiveissa saada aikaan vartalolle. Kasvohoidossa varmaan käyn vähän ennen häitä. Aika luomuna siis mennään. :)


  7. Minua kosittiin julkisella paikalla lomareissullamme. Muut turistit tosin ihalivat maisemia niin hartaasti, etteivät edes tajunneet tilannetta. :) Itseäni julkinen kosinta ei "haitannut", vaan se tuntui romanttiselta.


  8. Meille sanottiin tosiaan tuossa loppukesällä Hirvilammen vuokrahinnaksi ensi vuoden (2013) syyskuun häihin tuo 990€. Bellamore, olette varmaankin varanneet paikan aika paljon meitä aiemmin ja teillä on talvihäät, joten hinta on varmaan siksi alhaisempi. Tuntuvat nostavan hintoja vuosi vuodelta.. Itse ymmärsin, että menuvaihtoehtoja sisällön puolesta kyllä on, mutta ruoka maksaa silti sen n. 50€/hlö. En sitten tiedä, olenko ymmärtänyt sen jotenkin väärin. No, ensi vuonna varmaan selviää, kun menemme sopimaan asioista tarkemmin. :)