Epätoivoinen

Ihana jouluteema ollut teidän häissä! Tykkään!

Timin vanhemmista: en oo siis tavannut niitä vielä, mutta aluksihan ne olivat aivan kauhuissaan ja pitivät mua vain greencard ja citizenship hunterina, joka on vain Timin rahojen perässä, ja joka haluaa vain kansalaisuuden ja kaappaa lapset Suomeen. Tim naureskellen kertoi alussa juttuja kuinka sen äiti lähetti sille kokoajan sähköposteja ja linkkejä, joissa varoitellaan näistä naishuijareista. Silloin kyllä otin sen itse tosi raskaasti, mutta toisaalta ymmärsin, koska noita naisia ihan oikeastikin on olemassa. Mutta kyllä sitten sain raivarit, kun eräs päivä se oli lähettänyt Timille varoituksen naishuijarista, joka oli "Svetlana from Helsinki Finland". Sain ihan kammoraivarit, että ettekö te tajua, että Svetlana ei tod edes ole mikään suomalaisen naisen nimi!!! Kiva kun nää venäläiset ja baltialaiset pilaa suomalaistenkin maineen. No mutta. Timin vanhemmille oli käänteentekevää tuo viime kesä. Tim ahkerasti päivittää Facebookiaan ja siellä sitten onnellisesti teki tilapäivityksiä, että milloin oli mun kanssa whale watching risteilyllä ja milloin oltiin eri osavaltiossa casinolla ja milloin auringonlaskupurjehduksella Bostonin edustalla. Sitten sen vanhemmat jo 3 viikon kuluttua alkoi kommentoimaan munkin kommentteja Facebookissa ja äiti tykkäsi jopa mun kuvasta, joka oli otettu Helsingistä. Ja hyvä ice breaker on labradorinnoutajat, joita on sekä mun perheellä että Timin perheellä! Timin isä sitten ensin alkoi tykkäämään meidän labbiksista Facebookissa - ja tänään se tykkäsi jopa mun lapsuudenkuvasta. Aww! Eli siis kyllä ne lämpenee. Tim sanoi, ettei niillä ole enää mitään epäilyksiä - olivat jutelleet paljon, kun ne oli käyny Timin luona Bostonissa tässä lokakuussa. Mutta sitten sattui taas grande katastroooofi! Mua lähinnä naurattaa. Eli siis Timin vanhemmat oli käymässä Timin luona Bostonissa lokakuussa, ja ne nukkui huoneessa, jonne mä jätin joitain mun kamoja viime kesänä, kuten jotain kosmetiikkaa boxeihin pöydälle ym. No Tim sitten itse oli mun vikana päivänä siellä tuonut mun rojuihin liukkarin, jonka ostin viime kesänä. No kysyin sitten sen vanhempien lähdön jälkeen Skypessä, että otitko sen liukkarin pois sieltä, kun se törrötti heti ensimmäisenä siinä pöydän päällä huoneessa, jossa sun vanhemmat nukkui? No sehän ryntäs heti kattomaan - ja siellähän se oli ollut pöydällä mun kosmetiikkaboxissa päällimmäisenä. Se oli sitten elämääkin suurempi katastrofi, että vanhemmat olivat nähneet 37-vuotiaan miehensä pöydällä jotakin sellaista - siis Timin mielestä. Mua lähinnä nauratti, mutta yritin olla empaattinen ja sympaattinen, kun miehen maailma tästä niin kovasti järkkyi.

Mun suomalaisen ensirakkauteni äiti eli mun eka anoppi oli oikea unelma. Siitä tuli mulle läheisempi kuin mun oma äiti oli mulle silloin! Se järjesti mun YO-juhlat ja kaikki. Se on yks maailman ihanimmista ihmisistä. Ja se sanoi kaikille, että se rakastaa mua kuin omaa tytärtään. Kuka suomalainen anoppi oikeesti sanoo miniästään niin?!?! Ja mitä kertoo siitä, että vaikka mä olen eronnut sen pojasta jo n. 10 vuotta sitten, niin silti hän vieläkin lähettää mulle hyvän joulun toivotukset ja synttärionnittelut tyyliin "me kaikki ikävöidään sua". Mä olen joskus oikeesti ajatellut, että mun pitäis alkaa olee yhdessä sen miehen kanssa vain ja ainoastaan sen takia, että sen äiti ja koko perhe oli niin ihania! Se äiti oli myös kovin liberaali kaiken hyvän päälle, että kerran kun järki taas jätti kaiken keskellä ja puuhailtiin jotain anoppilassa, niin anoppi tuli vaan rykimään kohteliaasti ovelle vähän niinkuin vinkiksi, että voitais pitää pienempää ääntä, täällä ollaan vielä hereillä. Haha!

Anteeksi jos taas sohaisen ampiaispesään, mutta mulla on sellanen fiilis, että sisä-suomalaisilla tai maalla kasvaneilla on paljon hövelimpi suhtautuminen näihin saunomisasioihin? Kun eiks siellä harjotella sitä mökeillä pienestä pitäen. Mä en ole koskaan mennyt miespuolisen kaverin tai sukulaisen kanssa saunaan - en edes veljieni tai isäni kanssa sen jälkeen kun täytin 10v.! Vihaan saunaa, mutta joskus sata vuotta sitten äiti tai ex-poikaystävä/ex-aviomies sai mut saunaan raahattua. Eli on Suomenkin sisällä näitä kulttuurieroja. Mun kaveripiirissä kukaan ei mökkeile, myös mä vihaan mökkejä (jos ne ei ole sähköllä, sisävessalla ja vesijohtovedellä varusteltuja, haha), mökkeilyä ja hyttysiä, joten koskaan ei olla myöskään kavereiden kanssa harjoiteltu sitä, että mentäis saunomaan miespuolisten kavereiden kanssa. Suomen sisälläkin on siis paljon eri kulttuurieroja - saati sitten USAn kokoisessa maassa.

Haha, repesin! Nyt mun on pakko kysyy tässä vaiheessa, kun kirjoitit aikaisemmin, että Kansas City on Helsingin ohella sun lempparikaupunkeja, niin eikö se Kansas City sitten ole ns. junttila vai onko mulla aivan väärä käsitys? Siis mulla ei ole itellä mitään käytännön kokemusta, mutta en tiedä mistä olen sellaisen käsityksen saanut. Eikös ysärin lopussa ollu se suomalainen leffaki kuin Going to Kansas City vai mikä se oli, jossa Mikko Nousiainen näytteli sitä jäbää. No mut jostain kuitenkin oon saanu sellainen kuvan, että siellä on tyyliin aika pysähtynyt vai oonko väärässä? Niin kui sä viihdyit siellä sitten, kun erotut joukosta (positiivisella tavalla) jo ihan vaatetuksenkin puolesta? (muoks: näyttelijän sukunimi muutettu)

Repesin ihan totaalisesti tolle sun ex-anopille! Mistä noita hulluja oikeen sikiää... Mun suomalainen ex-anoppi oli myös anoppi helvetistä. Ex-aviomieheni ja koko hänen suku oli kotoisin Pohjois-Karjalasta, tosin mies oli itse muuttanut sieltä jo alle 2-kymppisenä pois. No tämä anoppi helvetistä piti mua aina "pinnallisena helsinkiläisenä" - ja vihasi mua koko sen ajan kun oltiin 7 vuotta yhdessä. Onneksi pääsin siitä eukosta ja koko niiden kierosta suvusta eroon. Muuten kun kerroin niistä konservatiivi-liberaali kulttuurieroistamme, kuten myös niistä lyhyt farkkuhame - shortsit jutuista, ni jäi tarinan loppu kertomatta: eli kyllä me käytiin sitten shoppailemassa mulle niitä shortseja, haha. Ei sen takia, ettäkö antaisin ukon päättää mitä pidän päällä, mutta alko itteenikin häiritsemään se, että erotuin joukosta ja siten sain sitten pitkillä koivillani extra huomiota joka paikassa, jota en välttämättä kaivannut. Mutta komppaan Heidiä täysin, en tod ole mikään shortsi-ihminen, tosin mulla kompleksi on perseestä, ei jaloista. No niin, menipä "syvälliseksi" taas, huh huh! Ai niin ja vielä lisäys konservatiivi-liberaali kulttuurieroista: meinasin vetää 5 hour energyni väärään kurkkuun, kun Tim Skypessä tässä syksyllä sanoi, että sitten kun mennään perhejoulua viettämään New Jerseyhyn Timin vanhempien luokse, niin meidän pitää nukkua eri huoneissa, koska ei olla naimisissa. Eka luulin, että se heittää läppää, enkä uskonut, mutta tosissaanhan se oli. Siis mitä vi***a... Mulle oli kuulemma paikka vierashuoneessa ja hän nukkuu sitten jossakin muussa huonessa. Huh huh... No nyt sit lokakuussa Timin vanhemmat oli tullu käymään Bostonissa, ni olivat sitten sanoneet Timille, että me saadaan nukkua samassa huoneessa, koska Tim on jo 37-vuotias. Siis voi elämä mitä menoa! Mutta tämä konservatiivi-liberaali asettelu taitaa jossain määrin olla myös meidän suhteen suola. Tim pitää sitä outona, mutta hauskana, että näiltä hulluilta eurooppalaisilta (crazy Euros), joihin mäkin ja mun perhekin siis kuuluu, voi odottaa about mitä vaan. Siis kun mä olin ollut vasta 1kk Jenkeissä, ni mun äiti jo kysyi multa meidän seksielämästä Skypessä, että kai se toimii, kun sehän on parisuhteen yksi tärkeimmistä asioista ---- ja toisessa päässä on siis Timin vanhemmat, jotka tyyliin odottaa, että me nukutaan eri huoneissa, kun ei olla naimisissa. Voi hyvänen aika

Juu, kyse on nimenomaan tosta läpänheitosta! Oon tottunu heittää sarkastista läppää ja saan ihmiset jopa nauramaan, niin kyllä syö naista, kun se ei sit englanniksi jossain illanistujaisissa onnistukaan! Sit on ihan luuseri fiilis, että jengi kelaa mun olevan joku pystyyn kuollu tylsimys. Huumorissahan on lähes tulkoon aina kyse ajoituksesta, kun suomeksi tulee heti mieleen, että mitä tähän heittäis... Oon sitte yrittäny Timille selittää, että "mulle tulee heti mieleen mitä oisin heittäny siihen suomeks, mut englanniks lyö vaan tyhjää..." ugh!!! Tim on sit vitsillä heittäny kaverilleen, että entäs jos musta paljastuukin täys bitch, kun alkaa se oma luonnollinen reaktio irtoo englannikskin jossain vaiheessa, hah.

Ai niin, yksi asia vielä: vaikka olen liberaali, niin mulle sopii tuo jenkki-mentaliteetti, että yleisesti ottaen mies ja nainen eivät yleensä ole kavereita. Mä olen Suomessa yrittänyt olla kaveri monesti kundien kanssa, mutta aina jossain vaiheessa viimeistään kännissä kundit ovat yrittäneet lähennellä tai sitten on ollut jotain ihastumista jne. Omien kokemuksien perusteella en usko, että mies pystyy olee aina vain naisen kaveri, paitsi jos ei ole homo, joten ollaan siis edes tässä asiassa mun miehen kanssa samoilla linjoilla

Bostonista: Boston on aivan ihana, "USAn eurooppalaisin kaupunki". Bostonissa on sitä jotain, kun siellä on niitä huippuyliopistoja, Harvardista alkaen. Eurooppalaista tunnelmaa tuo siis se, että se on New Englandissa ja sen on englantilaiset siirtolaiset perustaneet jo silloin ammoisina aikoina. Tykkään historiasta ja Boston on USA:n itsenäistymisen kannalta niin olennainen ja historiallinen paikka. Oli upeeta viettää siellä 4th of July Bostonissa on myös paljon suomalaisia. Liityin jo viime keväällä tosi aktiiviselle Boston Finns -sähköpostilistalle, jossa on siis jotain 400 suomalaista jäsentä! Joka viikko suomalaisilta tulee viestiä milloin mitäkin koskien - oli se sitten, että mitä suomalaisia ruokia myydään missäkin kaupassa tai milloin kenenkin lapsi kaipaa muiden suomalaisten lasten leikkiseuraa. Ja Bostonissa toimii myös Suomi-koulu. Eli suomalaisista ei siis ainakaan ole pulaa. Te varmaan nauratte mut kohta pihalle, mutta ehdin olee vasta n. kuukauden USAssa, kun jo laitoin ilmoituksen sinne sähköpostilistalle, että tarviin suomalaista juttuseuraa, kun tuun kohta hulluksi - ja samantien tuli varmaan 20-30 sähköpostia. Ehdin sopiakin treffit yhden suomalaisen hieman nuoremman naisen kanssa, joka asuu vain n. 2 kilometrin päässä perheineen amerikkalaisen miehensä kanssa, mutta sitten se joutui perumaan treffit. Tarkoitus olisi nähdä jossain vaiheessa, kun menen sinne takaisin. Eli siis suomalaisia riittää - mutta ei se ole sama kuin oma perhe ja omat ystävät täällä! Ja siksi mieskin on huolissaan, kun entäs jos alankin peruuttamattomasti kaivata takaisin Suomeen. Miehen äitikin suhteen alussa varoitteli näistä vaaroista, että ulkomaalainen nainen voi kaapata lapset, etkä nää niitä koskaan jne. Mutta siis älkää saako väärää kuvaa, sen vanhemmat on aivan ihania ja meidän olisi tarkoitus mennä niiden luoksi perhejoulua viettämään. Jännittää ja pelottaa jo ihan aivan sairaasti, kun en ole nähnyt miehen muita sukulaisia vielä kuin veljen ja sen vaimon. Ne sen vanhemmat asuu New Jerseyssä. Ja siis ehdottomasti nähdään! Ja Eve tuun käymään varmasti siellä DC:ssäkin! Ootko muuten kunnossa Sandyn jäljiltä???? :/

Kiitos kaikille vastanneille! Ja kiitos, että uskaltauduitte kirjoittamaan myös näistä asioista, kun eipä kauheesti ole tullut tällä palstalla vastaan tätä juttelua "negatiivisia" asioista. Oli pakko nostaa kissa pöydälle, kun eihän tämä ole vain ihanaa ihqudaata kokoajan Olisi ihan hirveesti kirjoitettavaa! Yritän olla kirjoittamatta pitkästi! Heidi, mulla on lentoliput 28.11.-7.1.2013. Tarkoitus olisi siirtää paluupäivää vasta Bostonissa. Muistaakseni se oli palstalaisista Ellinora, joka aikaisemmin mulle syksyllä vinkkasi, että kannattaa vaihtaa se paluupäivä myöhemmäksi vasta Bostonissa, jotten joudu border controllissa taas kuulusteluihin epäilyttävän pitkän reissun vuoksi. :/ Heidi, olen asunut koko elämäni Helsinki-Vantaalla ja kun olen pikkuisesta lähtien näitä katuja tallannut, niin uskallan kyllä olla eri mieltä sun kanssa siitä, että Helsinki olisi maailman paras kaupunki Hirveetä on aina tulla maailmalta tänne tuppukylään takaisin... Eli mitään hinkua jäädä tänne ei ole. Koti-ikävästä ja kulttuurieroista: Olin siis kesällä 3 kk Bostonissa. Ikävä Suomea ei ollut kertaakaan, koska en pidä Suomesta. En pidä Suomen paskasäästä, en pidä saunasta enkä edes ruisleivästä. Olen varmasti adoptoitu ulkomailta, mutta vanhemmat eivät ole ainakaan toistaiseksi myöntäneet mitään. MUTTA mulla oli karsea ikävä suomen kieltä. Ja kuten Eve kirjoitti, mä olin ekat pari kuukautta ihan sairaan turhautunut siihen englannin jatkuvaan puhumiseen! Sain kanssa turhautuneena jotain aivan karmeita kiukkukohtauksia, kun otti päähän... Siis kun suomeksi sitä osaa heittää läppää, leikkiä sanoilla ja olla nokkela - niin suorastaan vitutti, kun englanniksi se ei luonnistu. Suomeksi: koen ja tunnen olevani ihan helkkarin tylsää seuraa englanniksi! Eniten sen harmitti miehen kavereiden seurassa. Puhuitte myös kulttuurieroista. Mun mies on perhekeskeisestä, republikaaniperheestä, joka käy joka viikko kirkossa. Tosin miehestä on myöhemmin tullut agnostikko. Anyway, perhetausta on täysin meidän perheen vastakohta, minä ja meidän perhe on aina ollut kovin liberaali. Huvittava kulttuurien yhteentörmäys sattuis sitten jo ensimmäisenä aamuna, kun mies oli lähtenyt aikaisin töihin, mutta palasi aamulla asunnolle takaisin - ja meinasi saada sydänkohtauksen, kun mä viiletin asunnossa pelkissä alusvaatteissa kaikki verhot auki! "What the heck are you doing?!?!?" - ja täysillä verhot kiinni! Mä olin ihan monttu auki, että mikä sun ongelma on... Sitten myöhemmin mies kertoi veljelleen ja veljenvaimolleen tämän episodin, ja kertoi vitsinä, että hän olis voinut alkaa myydä pääsylippuja asuntoon sisälle ja autot olisi jonottanut vaan pihalle katsomaan mun showta. Mä en voinut käsittää. Kyse on kuitenkin Bostonin esikaupunkialueesta, ei citystä ja vastapäätä oli vain yhden perheen talo - ja silti hirvee hulabaloo! Ja toinen nolo asia: viime kesänä oli superhelteet, joten käytin koko kesän polven yläpuolelle ylettyviä farkkuhameita, jota mieheni ei voinut käsittää. Ja omituista kyllä, tästä kun tuli puhetta, niin huomasin itsekin, että siellä kaikki tytöt/naiset pukeutuvat lyhyisiin shortseihin, ei hameisiin, koska hameissa on tämä vilahtamisen mahdollisuus. Siis voi luoja. Sitten kävi vielä niin, että kun tapasin miehen veljen ja sen vaimon ensimmäistä kertaa, istuttiin yhdessä sohvilla ja mulla oli farkkuhame päällä, niin yhtäkkiä tää mun mies sitten laittaa tyynyn mun syliin ja sanoo siinä sitten ääneen jotain, että "kaikki näkee sun haaravälin" (tai jotain muuta yhtä noloa). En ole eläissäni hävennyt niin paljoa!!! Olin sen jälkeen aivan raivona miehelle, että se nolasi mut sillä tavalla, kun mun mielestä kukaan ei nähnyt yhtään mitään. Silloin olin niin nolona, että ajattelin, etten tollasen konservatiivin kanssa ole kohta enää päivääkään!

Hurjat lennot ja hurja matkustusaika! Mä lähden 28.11.2012 ja lennän BA:lla myös, mutta lennot ovat siis vain itä-rannikolle eli Helsinki-Lontoo-Boston Mutta kattoo taas, että pääsenkö edes maahan, vaan onko edessä taas kuulustelut kentällä ja mahdollinen karkoitus, my god!

Vielä näistä isoista asioista: miten te rapakon takana olevat olette selättäneet koti-ikävän??? Koti-ikävän Suomeen, suomen kielen ikävän ja ikävän perhettä ja ystäviä kohtaan??? Puhuttiin taas eilen 3 tuntia Skypessä ja mies oli kovin huolestunut ja peloissaan siitä, että jossain vaiheessa muhun iskee kauhee koti-ikävä ja haluan muuttaa USAsta takaisin Suomeen. Tilastotkaan ei kauheesti oo tässä asiassa mun puolella, kun viime kesänä ollessani 3kk siellä, ehdin jo siinä ajassa potea koti-ikävää (ikävä perhettä, ystäviä, suomen kieltä), vaikka siis vihaan Suomea ja vihaan olla täällä Suomessa. Eikä kauheesti vakuuta sekään, että aikaisemmin olen ottanut avioeron ihan omatoimisesti, kun kävi elämäntilanne ex-miehen kanssa pännimään. Ja kun puhutaan siitä, että "kyllä mä tiedän mitä teen, olen 100 % varma, olen tehnyt päätöksen" - niin c'mon, ei tällä palstalla kukaan tiedä mitä elämältään haluaa joskus 5 vuoden päästä, vaikka ois kuinka 'päättänyt'! Mä olin mun entisen miehen kanssa 7 vuotta yhdessä ja kun mentiin naimisiin, niin olin todellakin päättänyt ja todellakin 100 % halusin olla sen miehen kanssa lopun elämääni yhdessä. Mutta kaikki muuttui vuosien saatossa ja sitten vuosien kuluttua en enää halunnutkaan, vaan kasvettiin erilleen. Eli ei tämä elämä mene aina niin, että "nyt haluan, nyt olen päättänyt, joten tämä pitää..." vaikeaa selittää. Ennen ekaa avioliittoani olin paljon sinisilmäisempi ja naivimpi näissä asioissa.

Heidi, raivotauti Raivotautiin saa sarja-injektioita vain jos raivotautia sairastava eläin puree sua ja raivotautia vastaan pitää aloitaa vastalääkitys! Raivotautia ei Suomessa ole, joten mitään raivotautirokotuksia et kyllä ole saanut Hepattiittirokotukset olis kannattanut Suomessa ottaa, mutta toki voit ottaa ne USA:ssakin. Twinrix on rokotteen nimi ja se on kauheen kätsy, kun se suojaa sekä A sekä B -hepatiiteilta. Twinrixiä tulee yhteensä 3 piikkiä: perusrokotukseen kuuluu kolme annosta, joista toinen annetaan kuukausi ja kolmas puoli vuotta ensimmäisen annoksen jälkeen. Kun suojaa tarvitaan nopeasti, voidaan poikkeustilanteessa yli 15-vuotiailla käyttää aikataulua 0, 7 ja 21 vrk. Tällöin tarvitaan neljäs annos rokotetta 12 kk:n kuluttua. t. nurse

Kaikki tällä palstalla tuntuu olevan niin pirun positiivisia - eikö teillä oikeesti ole koskaan ollut usko koetuksella, että tuleeko tästä edes yhtään mitään??? Mulla on tänään ollut jotenkin aivan pas*a päivä ja oon lähinnä ollut ahdistunut kaikesta. Tuntuu tämä kaukorakkaus aivan mahdottomalta tällä hetkellä! Ja kyllä on aivan per****stä, ettei tänä päivänä saa olla poikaystävänsä kanssa yhdessä ilman, että suorastaan olosuhteiden pakosta pitää naimisiin kiireellä juosta! Tottakai haluan olla ikusesti hänen kanssaan yhdessä, mutta ekasta avioliitostani sain traumat sitä koko instituutiota kohtaan, ettei mikään kiire alttarille taas olisi. Vitu***aa, ettei ole mahdollista olla yhdessä muuten niinkuin kaikki normaalit parit. Ugggghhh! Tuntuu, että meillä molemmilla on tällä hetkellä usko koetuksella, kun välimatkaa on tuo 4 000 mailia!

Tiedättekö viisaat saako sillä jenkki-ajokortilla sitten ajaa Suomessa ollenkaan, jos täällä sattuis joskus ajokorttia sitten tarvitsemaan? babyhanna, joo, helkkarin vaikeeta näyttää olevan... ensin ne tutkituttaa kaikki mun todistukset (lukio + ammattikorkeakoulu), että täyttääkö opetussuunnitelmat Massachusettsin kriteerit. Sitten pitää läpäistä amerikkalaisen yliopisto-sairaanhoitajakoulutuksen loppukokeet, jolla testataan ammattitaito. Sitten tietenkin pitää läpäistä alakohtainen englanninkielen koe. Sitten pitää vielä vakuuttaa osavaltion Lisenssi Board, että on pätevä työskentelemään sairaanhoitajana. USA:ssa sairaanhoitajilla on paljon enemmän vastuuta kuin Suomessa, mutta kyllä sitä palkkaakin sitten saa enemmän - jos siis edes töihin asti pääsee. Kauhistuttaa kylläkin jo etukäteen toi jenkkimeininki, että pienimmästkin virheestä siellä joutuu suurinpiirtein oikeuteen. :/