Keksimörkö

Meillä oli hääinfossa muiden tiedotettavien asioiden lisäksi linkki netissä sijaitsevaan lahjatoivelistaan. Yhtenä lahjavaihtoehtona oli sitten laittaa rahaa tilille häämatkaamme varten. Ihan mukavasti vieraat olivat toimineet sen mukaan, en ole kuullut paheksuntaa asiasta Myös itse vieraana minusta helpointa on antaa rahaa tilille. Ei tarvitse stressata kaupassa eikä raahata paketteja.

Meilläkin puhalletaan saippuakuplia. Niitä tilattiin 48 kpl ja vieraita kutsuttiin vähän yli 80.

Mies maksaa minun vihkisormukseni, eikä hänelle itselleen tule uutta sormusta. Vaikka ollaankin jonkin verran kyseenalaistettu näitä häihin liittyviä perinteitä ja niiden noudattamista, niin tämä näköjään oli kummallekin oikeastaan itsetäänselvyys. Kihloja ostaessa maksoimme toinen toistemme sormukset, tosin ne olivatkin melkein saman hintaiset.

Kutsut lähetettiin vajaa 3 kk ennen häitä.

Meilläkin on netissä lahjalista, jossa on muutamia tavaralahjoja ja lopuksi yhtenä vaihtoehtona tilinumero häämatkarahoja varten.

Haluan pitää oman nimeni, vaikka se onkin aika yleinen. Miehen sukunimi on siihen verrattuna paljon harvinaisempi ("vain" n. tuhannella henkilöllä), mutta tavallinen -nen-päätteinen sekin, eivätkä kaikki nimeä kantavat ole sukua toisilleen. En koe mitään tarvettakaan nimenvaihtamiseen, yhteenkuuluvuuden tunne riippuu minusta muista asioista kuin siitä, onko sama nimi vai ei. Onhan tässä myös se tasa-arvonäkökulma, en tajua, miksi oletetaan, että nainen aina riemusta kiljuen vaihtaa nimensä. Myös mieheni pitää oman nimensä, joten olemme jatkossakin eri nimisiä. Mahdolliset tulevat lapset saavat mieheni nimen, koska asia on hänelle tärkeämpi kuin minulle.

Muakin pelottaa, että jos vieraat eivät viihdy, tai eivät edes pääse paikalle! Täytyy lähettää kutsut hyvissä ajoin Mietityttää myös, että onko ruoka varmasti hyvää ja sellaista, että kaikki tykkäisivät. Toisaalta jännittää, paukkuuko budjetti pahasti yli.  No, pitää vain muistuttaa itselleen, että pääasia on, että minä ja sulhanen ollaan päivän lopussa naimisissa.

Kumpikin ollaan 28-vuotiaita ja seurustelua takana 4 vuotta.

Haluttiin pitää häät toukokuussa, muttei kuitenkaan lakkiasviikonloppuna. Pari lauantaita karsiutui perheenjäsenten työkuvioiden takia, eikä haluttu häitä heti vapun jälkeenkään vielä, joten jäljelle jäi 10.5. 

Kahdella sovituskerralla kokeilin yhteensä noin kymmentä pukua.

Kaasoni asuvat eri paikkakunnalla, ja koska päätin lähteä morsiuspukuliikkeeseen melko lyhyellä varoitusajalla, he eivät päässeet mukaan. Pyysin kuitenkin ensimmäisellä kerralla sulhasta mukaani henkiseksi tueksi ja makutuomariksi myös. Ihan mielellään hän tulikin. Lopulta ostin (eri) puvun vasta seuraavalla kerralla, kun olin yksin liikenteessä, mutta näytin sulholle valokuvan, jossa puku on ylläni.

Itse asiassa myös vanhempani kävivät yhdessä aikanaan morsiuspukukaupoilla ja he ovat olleet jo 30 vuotta naimisissa. Kai tämäkin sitten on joku meidän suvun traditio

Ajattelin etukäteen, että kipuraja menisi jossain 600-700 eurossa, sulhasen mielestä n. 500 oli maksimi (kaikki maksetaan yhteisestä etukäteen sovitusta hääbudjetista...), mutta lopulta valitsemani puku oli hyvässä alennuksessa ja selvisin hiukan alle 400 eurolla.

Ostin puvun reilut 7 kuukautta ennen häitä. Tarkoitus oli lähinnä käydä tutkailemassa tarjontaa ja hintatasoa, mutta kiva puku löytyi edullisesti, joten ostin sen sitten

Kävellään sulhasen kanssa kaksin. Välit isääni ovat kyllä ihan hyvät, mutta tämä vain tuntuu meistä paremmalta, olenhan jo kymmenisen vuotta asunut omillani jne. Tietääkseni myös vanhempani kävelivät alttarille yhdessä, joten senkään puolesta ei pitäisi olla nokan koputtamista. Sitä paitsi voihan olla, että pikkusiskoni haluaa isän saattamaan, jos joskus menee naimisiin. Olen itse viimeksi ollut häissä ehkä 7 vuotta sitten, enkä totta puhuen muista, ovatko morsiamet kävelleet sulhasen vai isänsä käsipuolessa, luultavasti kuitenkin isänsä saattamina.

Mulle tulee kolme kaasoa: pikkusiskoni ja kaksi ystävääni. Pikkusisko kysyi itse, saako olla sitten kaasoni, ja ystäviltäni kysyin yhtä aikaa, kun olivat meillä kylässä. Ihan naamatusten siis kaikkien kanssa sovittiin, eikä vielä ole annettu mitään lahjuksia

Mulle myös kihlaus on ollut aina lupaus avioliitosta. Onneksi mieheni on samaa mieltä mun kans. Ollaan aikas nuoria ja ollaan kyllä saatu ihmettelyä kerrakseen, kun olemme kertoneet menevämme naimisiin. Ja vielä sellaisia "Nyt jo? Vastahan te kihloihin menitte!"-ihmettelyä. Kuinkahan kauan jotkut olettavat, että pitäisi olla kihloissa ennen naimisiinmenoa? Pöh! 

Minustakin kihlautuminen tarkoittaa, että naimisiin todella aiotaan mennä. Minä ja sulhanen aletaan tosin jo olla lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä, mutta vähän on kyllä ihmettelyä kuulunut siitä, että häätkin on tulossa. Olen sitten vaan vastannut, että niin, siksihän me kihloihin mentiin...

Itse maksetaan häät ja säästöjäkin on jo kertynyt ihan mukavasti

Maksettiin kumpikin toistemme sormukset. Sulhanen maksaa näillä näkymin mun vihkisormukseni.

Mekin ollaan oltu jo melkein vuosi kihloissa, mutta häät olisi tarkoitus viettää vasta keväällä 2014. Ihan hirveästi ei olla vielä suunniteltu, ainakaan mitään kovin konkreettista ei ole vielä tehty. Lähinnä olen haaveillut, että mikä voisi olla kivaa. Nyt alkaa tuntua, että vähitellen pitäisi alkaa jo varailemaan paikkoja sun muita, ettei tarvi sitten viime tipassa hoitaa asioita. Ensin pitäisi kuitenkin päättää, millä paikkakunnalla koko juhlat edes pidetään

Häitä olisi tarkoitus viettää loppukeväästä 2014. Tuolloin ollaan oltu yhdessä runsaat 4 vuotta ja ikää kummallakin siinä vaiheessa 28 vuotta, tosin täytetään kumpikin 29 myöhemmin samana vuonna . Miehellä on vakituinen työ ja minäkin olen toivottavasti saanut siihen mennessä opinnot vihdoin päätökseen ja oman alan töitä.