Othilia

Laitanpa tähän kysymystä. Meillä haussa opiskelijabudjettiin istuvat kihlasormukset ja löysin yhden mahdottoman kauniin ja edullisen. Ennen kuin uskalletaan sormus ostaa haluaisin kuulla muilta kokemuksia/näkemyksiä. Kyseessä siis kultajousen sormus http://www.kultajousi.fi/fi/naisten-timanttisormus-0-10ct/C30795/dp?openGroup=603 Onko ihan älytön hankinta? Lähinnä mietityttää tuon sormuksen kestävyys? Onko jollain kokemusta näistä kultajousen edullisista timanttisormuksista? Sormus näyttää ja tuntuu tosi hyvältä sormessa, mutta takaraivossa on pelko, että tippuuko timantit ja meneekö runko huonoksi hetken päästä.

Kiitos onnitteluista ja paljon tsempityksiä muille odottajille! Täytyy sanoa, että itsellä loppujen lopuksi odotusaika oli lyhyempi kuin ikinä uskoin. Avain sanoiksi sanoisin keskustelut ja yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat.

Pitkäänoli hiljasta tän mun "kosinnan" jälkeen, mutta viikonloppuna asiasta käytiin keskustelua, joka johti siihen, että romanttisesti keskellä arkitouhujen mies esitti kysymyksen Sormukset joudutaan tilaamaan tilaustyönä kun tietynlaiset halutaan. "väliaikaissormuksella" mennään siihen asti.

Kyllä se nyt vaan on niin, että täällä ollaan onnellisesti kihlautuneita!! <3

Nyt olen täällä ku muurahaisia housuissa. Ihanuudesta en oo niin varma, olen jotenkin niin epätietosessa tilassa En ole jotenkin kyennyt ottamaan asiaa puheeksi, tavallaan jopa nolottaa. Ei ollut todellakaan sellainen kosinta, josta olisin haaveillut Onhan mies ennenkin puhunut, että minut joskus vie vihille. Oliko tuo vastaus vain sellainen vaiko ollaanko tässä nyt kihloissa. (tiedän myöskin, ettei miehellenikään mieluinen kosinta, jos tämä nyt sellainen oli, sillä on sanonut haluavansa kosia "kunnolla", mieleenpainuvasti). Vaikeaa, kun en osaa ottaa asiaa puheeksi... Eilen kylläkin katselin sormuksia ja miehelleni yhdestä vinkkasin (vähän erityylinen kun mitä olen ennen katsellut). Mies tokaisi, että mikset sää tollasta sitten ota ja onks noita siinä liikeessä (halutaan (vaiko minä haluan) hieman erilaiset sormukset, joita yksi tietty liike täällä myy)? Siis häh, Taas meni tää likka lukkoon ja sanoin vaan, että miten mä nyt tollasen vaan otan, kun ei mun oo vielä annettu ottaa. Taas vissiin missasin hyvän sauman keskustella asiasta. Miten tää voi olla näin mutkikasta? (täytyy kylläkin myöntää, että hymyäkin löytyy, sillä ollaanhan tässä nyt ainakin oikeeseen suuntaan menossa...)

Jaahas. Sainpahan tuossa lauantai iltana hyvän ajatuksen kaverin polttareissa viinipullollisen jälkeen. Laitoin miehelle viestin, että menetkö mun kanssa naimisiin. Vastauksena tuli ytimekkäästi, että menen. Pitäis kyllä olla puhelimessakin joku alkolukko. Himppasen jotenkin harmittaa tuo viestini. Miestä en oo nähny vielä tuon viestin jälkeen, mutta tänään illalla kotiudun. En yhtään tiedä, että miten tämä homma pitäis tulkita. Onko tässä nyt aihetta astua sormuskauppaan vaiko ei.

Totesin kyllä taas eilen tämän keskustelun jälkeen, että miesten ja naisten ajatukset ovat niin erilaiset. Mä esitin kysymyksiä, että pelottaako aviossa lupaus olla loppuelämä yhdessä yms. "syvällisempää" ja lopputulema, että ei mikään muu ku se raha. Siis oikeesti. Naiset haaveilee loppuelämän rakkaudesta ja mies murehtii yhden päivän rahanmenosta jotenkin huvittavaa sinänsä. Olishan mun pitäny tää juttu jo arvatakkin, meillä kun ihan pienetkin hankinnat budjetoidaan tarkasti ja miestä tarkempaa raha-asioissa saa hakea. No josko tämä taas rauhottais itteäni hetkeks, kun kosinta ei taida olla ihan kulmantakana. Tietysti nyt haluaisin perustella miehelle, että tietäähän hän, etten halua mitään yltiösuuria juhlia, vaan pienet ja suht vaatimattomat. Mutta taidan nyt kuitenkin olla hetken aikaa hiljaa aiheesta, menee muuten ihan painostukseks, kun on tällä viikolla joka päivä tullu mainittua jotain aiheeseen liittyvää.

Meillä tapahtu pienoinen läpimurto. Miestä ei hirvitä avioliitto, vaan häihin liittyvä suunnittelu, rahanmeno yms. hössötys. Hyvä tieää ja tuli jotenkin itselle parempi mieli. Toisaalta kylläkin jäi mielenpäälle, ettei kosintaa taida olla syytä odotella tässä lähitulevaisuudessa

Meillä taas keskusteltiin tuosta taannoin lapsista, avioliitosta yms. Miten se on niin vaikeeta saada iteltään irti järkevää sanottavaa/kysymyksiä itse tilanteessa, vaikka omassa päässä ajatukset on selkeenä menen ihan lukkoon kun asiasta pitäisi puhua. Liekö sitten pelko, että painostan tms. syynä. Sitä kun tullut mietittyä kai liikaakin. Tuntui, että lapsi asiakin on selkeempi kuin avioliitto. Niitä saa tulla melko piankin hänen mielestään, mutta kosinta tuntuu olevan sitten joskus. Argh. No, miehen lopputulema oli kuitenkin, että kyllä hän mut vihille vielä vie. (No missäs se kosinta sitten on, jos tollasia puhuu ja on siitä aina niin varma kun ollaan puhuttu?!! ) Kypsyn jo täysin näihin meidän häät, sitten kun mennään naimisiin jne. juttuihin ilman mitään tekoja. Pönttönä olen nyt kuluttanut kaksi aamua sormusten selailuun ja suunnitteluun. Ei ainakaan helpota tilannetta. Haaveissani kuljen taas jossain pilvien päällä ja varmaan taas tovin kuluttua tipahdan maahan niin että tuntuu...

Minäkin olen miettinyt paljon tuota, että miten erotetaan sitten loppujen lopuksi miehen oma aloite ja painostuksen tulos...? (sitäkin nähnyt, että lopulta kosittu tai suostuttu kultasepänliikkeeseen, kun ajateltu, että saa olla rauhassa marmatukselta/riitelyltä) Oma ratkaisuni on ollut aiheen välttely, koska luulen, etten osaisi nauttia kihloista ja miettisin koko ajan, ettei toinen oikeasti haluakaan jne. Tuota boldaamaani en voi allekirjoittaa mitenkään. Sehän tarkoittaisi, että on vain miehen etuoikeus haluta naimisiin (ja päättää, milloin kukin on siihen valmis), ja sitten kun kosisi ("milloin kelpaa vaimoksi" -asenne), niin naisen pitäisi samantein haluta -ei missään nimessä ennen sitä! Jos siis mies yllättää naisen täysin kosinnalla, ja nainen ahdistuu, niin pidetäänkö sitä sitten yhtä "pahana" kuin kosinnasta vihjailua?No siitä päästään tietysti naisen kosintaan, mutta se taitaa olla erikoistapauksia lukuunottamatta samaa kategoriaa painostuksen/suostumisen kanssa... Äh, nyt meni jo vähän sekavan höpötyksen puolelle.. :/ Pointti nyt kuitenkin oli, että hyvä kysymys tuo "miksei ole saanut aikaiseksi?" Kävin lukemassa tuosta odotteluketjusta vanhat viestit ja suosittelen sitä muillekin Jotain oivalluksia voisi saada..(esim. sen, että on itse kirjoittanut nälkävuoden mittaisen vastauksen tuohon kysymykseen, mutta jo unohtanut tehneensä sen ) muoks. yritetään sitä pointtia vielä. Eli jos tilanne on, että ollaan samalla sivulla (keskustelut käyty, molemmat haluaa naimisiin) +kaikki hyvin yms. ja mies haluaa ehdottomasti kosia, mutta ei kosikaan, niin mitä?!? Vähintään yhtä epäreilua käytöstä mieheltä lupailla kaikennäköistä ja painottaa että haluaa_kosia_itse, ja nainen vain joutuu odottamaan, että milloin miehelle tulee "se fiilis". Onko miesten aikakäsitys niin eri, että tuo niiden tahtominen voi olla kuukausien-vuosien kattava, kun taas nainen ymmärtää kosinnan tulevan parin kk:n sisällä? Vai että mies ajattelee, että sitten joskus, kun asia tulee taas mieleen, niin toimin? Meillä ollaan käsittääkseni juuri tuolla sun viimeks mainitsemalla samalla sivulla. Kyllä miehestä on saanut irti, että haluaa naimisiin ja puhuu meidän häistä yms. Ja niin kuin aikaisemmin olen kirjoitellut juuri tämä tekee tilanteesta ristiriitaisen ja samalla lisää omia odotuksiani jne. Ja tuosta naisen haluamisesta. Tietysti sitä saa haluta, mutta ainakin itsessäni tämä halu vaan tekee oloni hullummaksi. Mutta jonkunmoinen päätös etuoikeus tässä kosinta asiassa tuntuu miehellä olevan. Tuntuu jotenkin olevan tämä kosinta-asia niin miehen käsissä, mikä mielestäni on väärin. Miten helppoa olisikaan, jos ilman suurempia asian pyörittelyjä mies vain kosisi ja nainen olisi samantien samaa mieltä. Mut näinhän se ei mee, ollaan kai niin eri planetoilta, että ajatukset putkahtelee päähän aivan eri aikoihin. Äh, miten voikaan olla näin hankala asia. Kun itse haluaisin, että se teko lähtee miehestä itestään ja toisaalta pelkään, että oonko sen tsäänsin jo menettäny.

Jupistaanpa taas... Eilen taas tuli pyöriteltyä näitä asioita päässä ja löysinpä taas päästäni uuden ajatuksen. Aloin miettiä, että mitäs jos tuo nyt kosis. Tuli sellanen olo, että enpä tiedä mitä sanoisin, että kosiiko se aidosti omasta aloitteestaan vai olisko se vaan lopputulosta mun hömpötyksistä ja keskusteluista. Tuli sellanen olo, että oonko tänkin asian nyt jotenkin mokannu, että omalla halullani olen pilannu koko jutun ihmeellisyyden. Suoraan sanoen alko ketuttamaan ihan toden teolla. Miksei se oo tähän mennessä saanu aikaseks? Miks tän on tarvinnu mennä tähän pisteeseen, että mä vaan odotan, odotan ja höpisen asiasta? Voi kiukku. En ees osaa nyt näemmä pukea sanoiks ajatusmaailmaani, mutta tällä hetkellä asia lähinnä laittaa vihaks. Miks tää menee näin?

^ Jep. Viimeksi kun nostin kissan pöydälle, niin sain syytteet painostamisesta Oon koittanu saada asiasta järkevää keskustelua, mutta se ei tosiaan ei ole johtanut mihinkään ja siksi varmaan ajanut mut töksäyttelymoodiin. Tulevaisuudesta puhutaan kuin oltaisiin jo aviossa. Itsellä tällä hetkellä tilanne, jossa omat tulevaisuuden suunnitelmat ovat melkosessa käännekohdassa, ja tästä aina puhuttaessa tulee mieheltä tätä, että ollaan tässä yhdessä ja miten kaikki yhteistä jne. Itse en kuitenkaan tähän pysty "turvautumaan", koska koen olevani "vain tyttöystävä" -asemassa, kun mistään syvemmästä sitoutumisesta ei ole merkkejä. Jollain ilveellä olisi hieno saada aikaiseksi keskustelua, jossa saisi vastausta noihin kysymyksiin avioliiton tarkoituksesta, merkityksestä yms. Sen verran jo arvaan, että miestä hirvittää ainaki tuo rahapuoli. On meinaan kovin tarkka ja laskelmallinen raha-asioissa. En voi sille mitään, mutta nuo miehen lausahdukset: "En aio sua koskaan jättää", "Olen päätökseni tehnyt, olla aina sinun kanssasi" jne. saavat minulle täyden merkityksen, sitten kun on oikeasti jotain merkkejä sitoutumisesta. Tyhjiä sanoja olen saanut ennenkin (aikaisemmissa suhteissa) ollessani tyttöystävä....

Äh, nyt on pakko tulla kiukkupuhisemaan tänne. Meillä ei siis asiat ole edenny mihinkään. Mies aina puhuu, kun ollaan niin yhtä ja yhdessä kaikessa, yhteinen talous jne. Joka kerta tekis mieli töksäyttää, että miten niin, ei tässä naimisissa mun tietääkseni olla (ehkä ens kerralla teenkin niin). Viimeks kun mies puhui jotain, että sitten meidän häissä, niin en voinu enää olla töksäyttämättä, että ai missä häissä? Meneeks joku naimisiin? Mulla on nyt joku paha, en halua olla vaan tyttöystävä -vaihe. On ihan uskomatonta, miten pystytään suunnittelemaan milloin olisi aika hankkia lapsia, ostaa oma asunto jne. mutta jos naimisiinmenosta heitän jotain niin vastaus on en tiedä ja keskustelu loppu. Mulle jotenkin tuo naimisiinmeno on vain sellainen asia, että vasta sen jälkeen koen, että ollaan yhtä, kaikki yhteistä ja voi laskea sen yhteisen tulevaisuuden varaan isommatkin suunnitelmat. Siihen asti olen vain tyttöystävä. Oikeen ärsyttää, kun tuntuu, että mies suhtautuu asiaan niin, että tässä mä olen hänen vierellään ja naimisiinmeno ei muuta mitään, turhaa hommaa. Kauankohan vielä joudun pyörittelemään tätä asiaa päässäni!

Meillä tuli tämä kosinta-asia uudestaan puheeksi vähän niin kuin vahingossa eilen illalla. Taas on parempi fiilis kun mieskin teki muutakin kuin hymähteli. Kyseli, että haluanko vain kihloihin. Tähän sitten tarkensin, että ei, haluan myös naimisiin ja pidän kihlausta suhteessa askeleena seuraavaan vaiheeseen, lupauksena naimisiin menosta. Ja samoin, että asia on minulle iso ja tärkeä. Merkki ihan erilaisesta sitoutumisesta. Mies tähän sitten pohti, että kauan voi olla kihloissa ennen häitä kun ei rahat heti nyt riitä häiden järjestelyyn. Tässä kohta sitten jumitin itse, mutta pääsin sanomaan etten nyt mitään kymmentä vuotta halua olla kihloissa, vaan maksimissaan muutaman vuoden, jos tänä aikana yhdessä säästetään rahaa, suunnitellaan yms. Ollaan siis kuitenkin menossa naimisiin vaikka kihlaus kestäisikin pari-kolme vuotta. Rivien välistä jotenkin luin, että mies on ajatellut, että naimisiin pitää mennä vuoden sisällä kihlauksesta. (tarkkana miehenä tätäkin asiaa mietti talouden kannalta niin kuin melkein kaikkea, pieniäkin asioita). Jokatapauksessa, paremmilla mielillä asian suhteen taas. Josko mekin sittenkin..... (Toivottavasti taas ei toiveet heränneet turhaan...)

Sen verran asia kaihertaa mieltä, että taidanpa ottaa viikonloppuna asian uudestaan pöydälle jos sopiva rako ilmaantuu. Jotenkin on itsellä niin pettynyt olotila kun oikeasti kuvittelin miehen myös ajatelleen asiaa. Höh. Toivottavasti tällä kertaa saisin muutakin irti kuin tyhjiä hymähdyksiä ja hiljaisuutta. Ja tosiaan, minustakin on reilua, että kumpikin olisi edes vähän perillä toisesta tämän asian suhteen. On niin kummaa, kun tämä kosinta-aihe tuntuu olevan parisuhteissa sellainen vaiettu asia, vaikka kaikista muista yhteistä elämää asiaa koskevista asioista puhutaan ja keskustellaan.