Poffuliini

Jäsen
  • Viestit

    4
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Tietoja käyttäjästä Poffuliini

  • Taso
    Untuvikko

Profile Information

  • Gender
    Female
  1. Niin sitä pelkään tosiaan ettei mulle kelpaa livenä mikään kun unelmissa on niin ruusuiset kuvat paikoista No eiköhän joku sitten löydy lopulta. Ja se kai se on tärkeintä, että pari itse pitää paikasta sanoo muut sitten mitä tahansa.
  2. Ellimin: Niin siis läihnnä esim portaat olivat kuluneet jne mikä on varsin viehättävää, koska käytön jäljet kyllä saavat näkyä, mutta sitten kontrastina esimerkiksi viimeistelemättömät betoniharkkoreunukset ja etenkin keski ja kellarikerroksen portaat! Olin eka haavekuvissani ajatellut että alas saisi esimerkiksi lapsille leikkipaikkaa lastenvahteineen mutta ei se oikein onnistuisi kun portaat ovat mitä ovat. Tosin ovat voineet niitä rempata sitten meidän paikalla käynnin. Ja kuten sanottua mielipiteitä on monia. Itsellä sydän suorastaan särkyi koska olin kuvien ja ennakko-odotusten perusteella rakastunut paikkaan. Tosin voihan olla että sydän särkyy vielä lukuisia kertoja, ennenkuin se meille sopiva paikka löytyy. Ja tämä oli tosiaan vaan minun mielipiteeni. En millään tavalla halua väheksyä niitä jotka kappelinrannan ovat valinneet, koska onhan se totta että siellä on tilavat paikat johon kaikki vieraat mahtuvat ja kiva se parvi systeemi ja paljon valoa kesäaikaan. Mutta meille se ei pystynyt tarjoamaan rahoille vastinetta, valitettavasti (elämä olisikin ollut helppoa jos olisi voinut).
  3. Kiitos Miahh vastauksesta Puolisko laittoi tänään kyselyä sinne Akatemian talolle. Se voisi kyllä olla mieleenpainuva paikka eikä suuria määriä koristeluita kaipaisi. Myös tuoreet kokemukset Kankaisten kartanosta kiinnostaa ja esimerkiksi se, onko siellä tosiaan sallittua käyttää vain jotain tiettyjä paikan omia kynttiläjuttuja? Yllättävän moni täällä tuntuu olevan ihan Kappelinrannan lumoissa, mitä tavallaan ihmettelen, koska hinta etenkin kesäaikaan on todella suolainen. Lisäksi itseä harmitti se, että ulkotilan käyttö on ilmeisesti loppujen lopuksi varsin rajattua, koska naapurit häiriintyvät melusta. Se siis siitä unelmasta pitää kesähäät ja levittää tapahtumaa myös pihan puolelle sään niin salliessa.. Myös jokseenkin suuri kontrasti kuluneisuus vs täydellinen keskeneräisyys joissain kohdin jäi tätä morsianta ja etenkin sulhastani häiritsemään. Mutta kukin valitsee itselleen sen paikan joka tuntuu parhaiten sopivalta ja hienoa vaan jos Kappelinrannan valinneet ovat paikkaan täysin rakastuneita Mutta silti, hinta on kyllä tosi kova jokseenkin keskeneräisestä..
  4. Mikä oli tuon Akatemiatalon vuokra? Olen kuullut että siellä olisi pienehkö keittiö, oliko sen kanssa ongelmia? Entä onko siellä sen salin lisäksi muita tiloja käytössä?