samssu
-
Viestit
9 -
Liittynyt
-
Viimeksi vieraillut
Sisällön tyyppi
Profiilit
Foorumi
Kalenteri
Galleria
Blogit
Viestit posted by samssu
-
-
Halusin tietyn papin, juhlapaikan ja kirkon. Ensin varasin alustavasti juhlapaikan ja sitten soitin kirkkoherranvirastoon kirkosta ja lopuksi soitin papille ja kysyin sopiiko tällaiset järjestelyt hänelle.
-
Kannattaa ottaa huomioon hääpaikan mahdollisuudet lunnastehtäviä mietittäessä.
Meidän hääpaikallamme oli vanha urkuharmooni, jota jouduin soittamaan enkä saanut edes nuotteja. Lisäksi jouduin laulamaan useamman kappaleen. Olen aina arastellut yksinlaulua ja karaokea (vaikka muuten olen laulua harrastanutkin), mutta onneksi pikkusiskoni tuli kaveriksi, Kiitos Vampberry!
Vaikka hoidin tehtäväni kunnialla ei miestäni silti meinattu palauttaa, oli pojilla niin hauskaa karkuteillä
-
Meillä oli hopeanväristen hevosten vetämät häävaunut. Sama teema toistui kutsuissa, serveteissä yms.
-
Meillä aviopuolisoiksi julistamisen jälkeen pienryhmä kuorosta (mukana pikkusiskoni) esitti Palestrinan Ave Marian ja Herran siunauksen jälkeen laulettiin yhdessä virsi "Soi kunniaksi Luojan".
-
Kaason ikä
alueella Hääparin avustajat
Olen 27 v kun kaasoilen.
Oma kaasoni oli mua 7 vuotta vanhempi rouvashenkilö elikkäs häiden aikaan 31 v.
-
Mulla oli
Uutta: Puku, huntu ja tiara
Vanhaa: kengät
Lainattua: äidin helmikorvakorut
(jälkikäteen kuulin, ettei morsian saisi käyttää helmiä, niiden käyttäminen hääpäivänä tietää kuulema kyyneleitä)
Sinistä: löytyi sukkanauhasta
-
Meidän häissä häävalssina oli Suvivalssi, toisena Metsäkukkia ja kolmantena Tyttären valssi. Sulhanen halusi ehdottomasti Suvivalssin, Metsäkukkia oli morsiamen vanhempien häävalssi ja Tyttären valssin olen itse aina halunnut tanssia omissa häissäni isäni kanssa. Lisäksi meillä oli neljäntenä tango, joka oli sulhasen vanhempien häätango.
-
Omat hääni on tanssittu Pirkkiön talolla pari vuotta sitten. Paikka oli tosi hyvä. Vuokra-aika oli perjantaista sunnuntai-iltaan, joten hyvin ehti kaiken laittaa valmiiksi ja aikaa oli myöskin sitten sunnuntaina siivota. Myös vieraat tykkäsivät paikasta, kukaan ei lähteny hotelliin jatkoille vaan viimeiset vieraat kärrättiin kotiin aamukuudelta. Piha on suuri, joten sään salliessa lapsilla tilaa temmeltää. Suosittelen!!!
Kaunein rakkauslaulu? Listatkaa!
alueella Yleistä
Kirjoitettu
Elmivanamo, jos et vielä ole saanut "Tuu mun vaimoksen"-laulun sanoja niin tässäpä olisi:
Teppo Nuorva: Tuu mun vaimoksen
Sun silmäs aina mä muistan,
niin yltäin murheen puistan.
Kun illoin panen maate,
on mielessäni aate:
Minä sulle kihlat ostan,
sinut vielä mä syliin nostan,
kun rakas niin olet sinä mulle.
Minä sulle haastelen:
Tuu mun vaimoksen.
Mökin paikan mä mettään raivaan
alle kaartuvan korkean taivaan,
viereen veen, joka venhettä kantaa,
jonka aurinko kuultaa rantaa.
Koivun kaajan laijasta lehdon.
Siitä teen minä kiikkuvan kehdon.
Siinä lasta kun liekuttaapi,
unen saapi pikkuinen.
Tuu mun vaimoksen.
Olen minä sua kattellut,
niin kirkkotietä kun astellut
oot yksinäs, allapäin,
sinut sulkenut siunauksiin,
että Luojamme varjelis sun elämäs etteenpäin.
En mä voi sulle onnea taata.
En mä paljon luvata saata.
En voi kotia mä kultaa kantaa.
Mutta parhaani koitan antaa.
Kun mä nään miten liinasi liehuu,
minun rinnassa rakkaus riehuu.
Sua ootan ja melkeinpä palvon,
yön valvon, aatellen:
Tuu mun vaimoksen.
Muoks. Kirjoituspaholaisia