On kyllä pelottavaa löytää itsensä kirjautumasta hääforumille, vaikkakin vain osallistuakseen tähän keskusteluun... Tuon nyt vähän nuorempaa näkökulmaa inttileskenä, mutta kihlat täälläkin orastavat.. ehkä. Yhdessä ollaan oltu 2,5 vuotta ja avoliitossakin yli puoli vuotta. Olen kyllä onnekas siinä suhteessa että avokkini on se joka kihloihin kinuaa ja minä yritän painella jarrua vähän huonolla menestyksellä Tai lähinnä on yhdessä sovittu että odotetaan tuo armeija-aika ja palataan asiaan sen jälkeen kun opitaan elämään myös erossa, koska ollaan oltu vähän liiankin tiiviisti yhdessä koko seurusteluaika. Osaksi painelen jarrua myös koska en halua ihmisten ajattelevan meidän olevan juuri sellainen naiivi nuoripari joka heti ihastuksissaan menee kihloihin. Tai no en tiedä sitten olemmeko kuitenkin Ja niin tiedän, ei muiden ihmisten mielipide saisi vaikuttaa tällaiseen päätökseen, mutta en näe sitä pahanakaan, kun yhdessähän tässä ollaan joka tapauksessa eikä ole todellakaan kiire mihinkään. Tuo jarrun painaminen on kyllä kieltämättä raskasta kun haluaisin jo niin olla se avovaimo. Eli jos kosinta tulisi nyt niin tuskin malttaisin enää sanoa ei. Tällä hetkellä toivon vain salaa että mies on ymmärtänyt vihjeeni siitä, miten haluaisin kosinnan tapahtuvan, eli juuri silloin kun sitä vähiten odotan On kylläkin vaikeaa odottaa vähiten kun odottaa koko ajan niin paljon