Binkie

Rouva
  • Content count

    188
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Binkie

  1. Maksoimme toistemme sormukset. Vihkisormuksen löysin ollessani äitini kanssa kaupungilla, joten sen maksoin itse.
  2. Sen verran olin etukäteen sanonut, että ei julkista kosintaa, polvistumista tai valmiiksi ostettua sormusta.
  3. Emme kutsuneet työkavereita, sillä kutsuimme vain lähimmät ystävät ja sukulaiset.
  4. En kyllä muista haaveilleeni lapsena häistä...
  5. Noin vuosi ennen häitä eli kosinnan jälkeen tehtiin ekat suunnitelmat.
  6. Olen aina tykännyt talvesta ja koska mies kärsii liian kuumassa, päätettiin haluta talvihäät. Helmikuu on kaunis kuukausia ja Etelä-Suomessakin yleensä luminen, joten valittiin se hääkuukaudeksi. Päivä valittiin sen mukaan, että saatiin kiva päivämäärä.
  7. Noin seitsemän vuotta oltiin oltu yhdessä, siitä vuosi kihloissa. Häiden aikaan minä olin töissä ja mies oli aloittanut täydennysopinnot.
  8. Noin puoli vuotta ennen hääpäivää.
  9. Ostimme uuden sängyn ja kävimme seuraavana keväänä matkalla.
  10. En stressannut hääpäivänä ollenkaan, mutta kirkossa kyllä jännitti hieman. Muuten olinkin vain valtavan onnellinen koko päivän ja kaikki menikin paremmin kuin hyvin. Tosin täytyy myöntää, että en stressannut häistä oikeastaan etukäteenkään. Asiat hoidettiin hyvissä ajoin, hääpaikaksi valittiin ennalta hyväksi tiedetty paikka ja sitä kautta tuli niin ruuat, kattaukset kuin juomatkin. Välillä kyllä mietin, olenko unohtanut jotain oleellista, kun en edes juurikaan stressannut.
  11. Tietysti, sillä olen itse valinnut sormukseni.
  12. Mies kehui kauniiksi, tosin tarkkaa sanamuotoa en muista... Yksi hellyyttävimmistä reaktioista oli pienen kummipojan ihastunut huokaus ja kommentti siitä, miten olin todella kaunis. Kummipojan prinsessavaiheesa oleva sisko taas totesi minun näyttävän ihan oikealta prinsessalta. Huomautuksena vielä se, että puku oli melko kapea ja yksinkertainen, ei mikään tylliunelma eli mikään prinsessa-look ei kyllä ollu tavoitteena.
  13. Hymyilin, vaikka varsinkin etupenkkejä eli molempien perheitä lähestyttäessä alkoikin itkettää.
  14. Teijon kirkko on pieni ja kaunis.
  15. Saimme äidiltäni lahjaksi kauniit kristalliset kuohuviinilasit, joihin on kaiverrettu nimikirjaimemme ja hääpäivämme.
  16. Yhdessä haluttiin astella kohti alttaria ja avioliittoa, koska yhdessä tätä elämää muutenkin taivalletaan. Ei siis edes harkittu mitään muuta vaihtoehtoa.
  17. Kosinnasta hääpäivään tuli noin 1v 1 kk.
  18. En kokenut tarpeelliseksi ottaa yhtään vapaapäivää ennen häitä. Hääjärjestelyt tehtiin muutenkin rennolla otteella ja ilman stressiä/paniikkia, joten kaikki hommat oli hoidettu jo hyvissä ajoin. Ja itse häät olivat oikein rennot ja hyväntuuliset ravintolahäät. Meidän häissä myös hääpari oli rento ja stressitön, ihana päivä oli!
  19. Minä muutamaa kuukautta vaille 25v, mies 3v vanhempi.