säihkysilmä

Aktiivijäsen
  • Content count

    30
  • Joined

  • Last visited

About säihkysilmä

  • Rank
    Juniori
  1. Itken aina kaikkien häissä, silloin jo kun häämarssi alkaa. Sanoin etukäteen kaasolleni, että varaa runsaasti nenäliinoja minulle. Eniten pelkäsin sitä hetkeä, kun käännymme alttarilla kuuntelemaan lauluesitystä. Olin kuullut jo kirkkoharjoituksissa laulun ja kyynelehdin jo silloin. Hääpäivänä saavuimme kirkkoon etuajassa ja sattumalta lauluharjoitus oli juuri menossa. Ei mennyt aikaakaan, kun nenä punaisena niiskutin kirkon käytävällä harjoitusta kuunnellessa. Onneksi sain rauhoituttua ja kasvojen väri tasaantui. H-hetken koittaessa jostain laskeutui rauha. En tärissyt, en itkenyt, olin vain onnellinen. Tosin kirkon käytävää kulkiessa en uskaltanut katsoa ketään silmiin, katsoin vain eteenpäin. Lauluesityksen aikana nautin kauniista laulusta eikä itkettänyt ollenkaan. Tilanne olisi voinut olla toinen ellei jännitys olisi purkautunut hetkeä aikaisemmin.
  2. Omiin häihimme tilasin punaisia suklaasydämiä Urjalan makeistukusta, koska halvemmalla en mistään löytänyt. Ne olivat hyviä ja vieraillemme maistui myös.
  3. Löytyipäs osuva ketju! Menee hermo, menee todellakin! Itse tarkoitus kustantaa koko häät, omat vanhempani ovat ilmoittaneet osallistuvansa jonkin verran kuluihin. En tiedä meinaavatko anoppi ja appiukko osallistua kuluihin, en sitä tosin odota, emmekä aio ottaa puheeksikaan. Anoppi päällepäsmäröi ihan joka asiassa. Miten sen saisi nätisti ilmaistua, että nämä ovat meidän juhlat ja vieläpä niin, että viesti menisi perille. Vieraslistaan ovat saaneet vaikuttaa, olen kysellyt alustavaa listaa jo joulukuussa. Helmikuussa pyysin lopullista vieraslistaa ja he ilmoittivat että tässä kaikki, muita ei tule. Tämän varmistin vielä myöhemminkin, ja lista oli nyt siinä. Ilmoitin lähettäväni kutsut tiettynä ajankohtana ja päivää ennen kuin olin viemässä kutsuja postiin, anoppi soittaa ja kysyy, onko kutsut jo tehty ja onko ylimääräisiä kun vielä pitäisi nämä ja nämä ja nuo kutsua. Olin hiukan näreissäni asiasta. Sen verran tunsin onneksi anoppiani, että olin sentään ymmärtänyt tehdä muutaman ylimääräisen. Minun puoleltani on sen verran enemmän kutsuttuja, joten katsoin parhaaksi antaa anopille tahtonsa läpi. Ilmoitin anopilleni lahjalistamme osoitteen, jonka voi antaa lahjavinkeistä tiedusteleville. Anoppi oli tietenkin käynyt katsomassa mitä siellä on. Hänellä olisi tuon tilalle itseltä antaa meille sitä ja tätä. Se on meidän tekemämme häälahjalista ja piste. Eräs asia listalla oli arvoltaan 75e. Anoppi tokaisi tästä, että jos pariskunta sen ostaa, se on ihan liian pieni lahja! Hääruoan suhteen oli myös painavaa sanaa: pitää ehdottomasti olla sitä ja tätä. Entäs onko hääkarkit, aina on kaikilla hääkarkit! Meillä ei ole. "Mutta aina kaikilla on!" Meille ei tule. Juhlapaikan koristeiden suhteen anoppi meinasi vetää ihan överit. Kaikenlaista tilpehööriä ja röyhelöä voisi laittaa. Me itse siis haluamme mahdollisimman yksinkertaiset koristeet. Anoppi suutahti kun jouduimme lähes joka asiaan sanomaan ei, lisäksi minä olin todella pahalla päällä tapaamisemme jälkeen. Anoppi tulee todennäköisesti laittamaan juhlapaikkaa hääpäivää edeltävinä päivinä ja pelkään pahoin, että saamme riidan aikaiseksi ja meidän juhlapäivämme menee pilalle. Toivon todella, että anoppi tulee juhlapaikalle vasta hääpäivänä. Meillä on jo selvät mielikuvat siitä mitä haluamme joka asian suhteen, ja anopilla tietenkin omat mieltymykset, jotka eivät valitettavasti kohtaa meidän mieltymysten kanssa... Miten se pitää tehdä nätisti selväksi ja miten sen saa menemään perille?
  4. Tuo rahan pyytäminen on todella yleistä. Me emme laittaneet kutsuun mitään mainintaa lahjoista, lahjalista löytyy kyllä netistä ja sinne pääsee ne, jotka lahjalistaa kyselevät. Mielestäni lahjatoiveet olisi hyvä laittaa hääinfoon, ei suoraan kutsuun, tosin sitäkin paljon näkee, että se on suoraan kutsussa. Kukin laittaa niin, kuinka parhaaksi katsoo. Meillä oli sulhanenkin sitä mieltä, että meillä ei mainintaa tileistä eikä listoista laiteta minnekään.
  5. ^ Juuri tuolta minusta tuntuukin, että mies elää siinä luulossa, että joku järjestää jotain. Ja olen hänelle huomauttanutkin siitä, että kuka voi järjestää, kun kavereista vain kaksi tuntee toisensa. Mutta kuitenkin mies olettaa, että hänellä on polttarit - ja nimenomaan haluaa ne. En kuitenkaan haluaisi olla päällepäsmärinä tuossa asiassa... Pelkään vain, että mies jää ilman polttareita ja sitten häntä harmittaa.
  6. Häät lähestyy eikä miehellä ole vieläkään bestmania! Olen parin kuukauden aikana kysellyt, joko hän on valintansa tehnyt ja viimeksi eilen sanoi, ettei ole miettinyt asiaa. Olen valinnut kaasoni jo aikoja sitten ja porukalla järjestänevät jo polttareita, koska polttariporukkalistaa minulta on kysytty jo kuukausia sitten. Yritin selvittää miehelle, ettei hänellä todennäköisesti ole polttareita ellei ole bestmaniakaan. Mies siihen, että eikö polttareiden ole tarkoitus olla yllätys.. No joo, näin tietysti, mutta eikö bestman ole niiden pääjärjestäjänä.. Ellei tällaista ole, miten mieheni kuvittelee saavansa kaikki kaverinsa polttareihin, kun kaikki kaverit eivät edes tunne toisiaan... Pitääkö minun ottaa ohjat käsiini ja ilmoittaa jollekin miehen kavereista polttariporukkalista..?
  7. ^ Ajattelin laittaa ruokavalioasian jo kutsuun, ettei tarvitse jokaiselta erikseen kysellä. Ymmärtänevät sitten ilmoittautumisen yhteydessä kertoa. Eli meillä tulee näin: Vastauspyyntö erityisruokavalioineen xx mennessä. Ja alle yhteystiedot.
  8. Itselleni muodostui ongelma, miten laittaisin kutsuun mahdollisimman lyhyesti ilmoittautumisen. Meille ei tule erillistä hääinfoa ja kutsu on sen kokoinen ja mallinen, että pitäisi saada mahdollisimman lyhyt ja ytimekäs v.p.-kohta. Onko "vastauspyyntö erityisruokavalioineen" ennen nimiä ja puhelinnumeroita vähän töksähtävä? Kun tämä on ihan liian pitkä näin: "Ilmoitattehan tulostanne ja erityisruokavalioistanne viimeistään..". Ehdotuksia?
  9. Emme ole menossa naimisiin salaa, pidämme juhlat sukulaisille ja ystävillemme. Sen sijaan työpaikallani en ole asiasta puhunut ollenkaan. Miten teillä muilla, kerrotteko tulevista häistänne työpaikallanne? Työpaikassani on "akkavalta" enkä ole niin läheinen kenenkään kanssa, että kertoisin naimisiinmenostani. Selän takana puhumista riittää aina milloin mistäkin, joten en suo heille sitä iloa, että kertoisin aikeistamme. Kesälomani pidän häiden aikaan ja ihmiset kuitenkin alkavat kysellä onko meillä suunnitelmia lomalle. Onhan meillä, jotain pientä.
  10. Itse mekin järjestämme kaiken. Katsotaan kuinka tämä asia tästä nyt lähtee rullaamaan..
  11. Ketkä te muut 30+ hääparit olette laittaneet häätkutsuun kutsujiksi? Olin tehnyt mallin hääkutsusta ja siinä kutsujiksi meidän nimet. Alunperin häät oli tarkoitus kustantaa ihan itse, mutta minun vanhempani haluavat ottaa osaa kuluihin, koska ovat niin tehneet sisarustenikin häissä. Sulhasen vanhemmat osallistuvat, mikäli niin tahtovat, emme aio kysyä asiasta. Äitini katseli aikaisempia hääkutsuja serkuiltani ja hän ihastui kutsussa olleeseen "Meillä on ilo kutsua teidät tyttäremme X:n ja poikamme X:n häihin...", vanhemmat olivat siis kutsujina. Koska vanhempani auttavat kustannuksissa rahallisesti paljon, voin muokata kutsua kyllä siten, että kummankin vanhemmat kutsujina. En kuitenkaan odota, että sulhasen vanhemmat osallistuvat kuluihin, joten miten voin heiltä edes kysyä, että laitetaanko vanhempien nimet kutsujiksi..? Vai onko jotenkin noloa, jos vanhemmat ovat kutsujina? Ikää hääparilla kuitenkin 30+ ja omassa taloudessa asuttu kuitenkin jo vuosia.
  12. Jokaisen kohdalle tulee valmiiksi servetit ja ruokailuvälineet. Lasit ja lautaset kukin ottaa noutopöydästä. Meille tulee saliin pitkiä pöytiä, yhteen pöytään mahtuu n. 12 henkeä. Kaikki eivät tosiaan välttämättä halua edes osallistua, mutta en haluaisi niitä sivupöydällekään laittaa, koska kaikki joutuisivat hakea ne erikseen sieltä. Äääh, hääbingo kuulosti niin hauskalta, mutta aiheuttaakin näin paljon päänvaivaa. Vai teenkö tästä(kin) hankalamman mitä se oikeasti onkaan. Ehkä sen sitten voisi asetella sinne "kolmiossa" olevan servetin alle. Halutessaan saa sitten osallistua. Onko muuten kenenkään häissä vanhempi hääväki (60+) ollut innostunut hääbingosta?
  13. Tai printtaa (ts printtauta) bingo servetteihin? Mutta eikös niitä servettejä tarvita ruokaillessa suojaamaan vaatteita. Mitäs sitten kun siihen jotain tippuu ja bingo meni siinä. Teen sen kyllä ihan tavalliselle paperille, mutta niiden sijoittelu pöytiin on edelleen mietinnässä.
  14. Näinkin voi valitettavasti oikeasti käydä. Tutulleni oli käynyt niin, kutsut oli jo lähetetty ja jossain vaiheessa oli tullut ilmi, että samaan kellon aikaan oli kirkossa päällekkäiset vihkimisajat. Onneksi kylä oli niin pieni, että järjestyi samana päivänä, kun muita vihittäviä ei ollut varauksessa. Itsellemme kävi niin, että sekä juhlapaikka että kirkko oli jo varauksessa. Yllättäen tulikin ilmi, että juhlapaikassa oli kahdet häävaraukset! Meille tarjottiin toista viikonloppua roimalla alennuksella ja onneksi kirkossakin oli silloin vapaita aikoja. Arvatkaa moneenko kertaan olen sähköpostitse varmistellut kirkkoherranvirastoonkin, että onhan varaukset nyt kunnossa, ettei käy toista kertaa samalla tavalla!
  15. Meille tulee hääbingo, mutta aloin miettiä, että mihin ne lappuset kynineen laitetaan? Jokaisen paikalleko valmiiksi vai pieniin nippuihin keskelle pöytää? Haluaisin servetit kuitenkin "pystyyn" pöydälle enkä tehdä niistä sellaista taskua, jonka sisälle tulisi lappunen ja kynä. Servetin eteen vai mikä olisi paras paikka? Oletteko sitoneet kynät kiinni paperiin narulla? Jos niistä lappusista tekisi pieniä pinoja pitkin pöytää, kynät voisi sitoa kiinni toisiinsa jollain juuttinarulla. Miten olette itse toimineet?