Ayda

Wedding breakfast on aivan vakiintunut ilmaisu joka tarkoittaa haajuhlassa tarjottavaa ruokaa, oli se sitten buffet tai poytiin tarjoiltu mihin kellonaikaan tahansa, lahde http://en.wikipedia.org/wiki/Wedding_breakfast. Vaikka sana breakfast tietysti viittaa aamuun, niin Britit kylla ymmartavat etta se tarkoittaa juuri tuota haajuhlassa tarjottavaa ruokaa. Wedding dinner tietysti kay myos vaikka se ei ole vakiintunyt ilmaisu Britanniassa, supper viittaa ihan tavalliseen arkiruokailuun joten sita en kayttaisi, muutenkin supper on nykyaan hyvin vahan kaytetty sana. Me ainakin kotona kaytetaan aina dinner sanaa avokin kanssa ihan arkipaivina. Jopa Williamin ja Katen haissa kaytettiin Wedding breakfast ilmaisua! http://www.mirror.co.uk/news/uk-news/prince-william-kates-wedding-breakfast-5145229

Taalla Briteissa on nimenomaan tapana etta morsian ja sulhanen viettaa viimeisen "sinkkuyon" erillaan ja tapaa toisensa vasta vihkimisessa. Kuvaus sitten tapahtuu vihkipaikalla ja/tai juhlapaikalla vihkimisen jalkeen. Tama ei ikina ole tuntunut hankalalta vieraille, koska usein kuvaus itsessaan on kiva ohjelmanumero johon myos vieraat voivat osalllistua. Yhden kaverin haissa oli nimittain erilliset kuvat mm. morsian + kaverit joten kaikki saivat jossain vaiheessa osallistua kuvaukseen. Samaan aikaan tarjotaan vieraille juomia ja canapeeta, tai sitten jos varsinainen vihkikuvaus tapahtuu vihkipaikalla/kirkossa niin haapari jaa sinne sen jalkeen kun vieraat ovat jos siirtyneet juhlapaikalle, ja vieraat saavat seurustella keskenaan drinkkien ja pikkupurtavan parissa kun odotellaan etta haapari saapuu paikalle, ikina tama ei ole tuntunut hankalalta haavieraiden nakokulmasta. Kylla aikuisten ihmisten pitaisi hetki parjata ilman varsinaista ohjelmaa, tai voihan bestman tai kaaso jarjestaa jotain pienta ohjelmaa silla valin kun haapari kuvataan.

Moniin brittihaihin osallistuneina voin itse sanoa etta leikittomat haat voi onnistua aivan loistavasti! Taalla ei ole edes perinteena jarjestaa mitaan leikkeja vaan porukka osaa kylla jutustella ja vaihtaa kuulumisia, tanssia ja nauttia puheista, ruoasta ja musiikista ilman mitaan vakinaista ohjelmaa. Jos kutsuu omiin juhliinsa sellaista vakinaista porukkaa joka ei viihdy ilman virallista ohjelmaa niin se on sitten oma ongelma. Haihin yleensa kuuluu jo paljon ihan pakollista ohjelmaa, vihkiminen, puheet, haakakku, ruokailu jne, ja parasta haissa on ollut juuri se vapaa seurustelu, tanssiminen ja muutenkin rento fiilistely. Ikina ei ole kaynyt aika pitkaksi ja on samalla saanut vaihtaa kuuulmisia tuttujen kanssa ihan pitkan kaavan kautta. Kannattaa varata etta ruokaa ja juomia riittaa, ja etta bandi/musiikki on sellaista mista porukkaa tykkaa. Meille tulisi haihin lahinna kavereita joten juttu varmaan luistaa hyvin, ja haaparin oma rento olemus varmaan lisaa myos vieraiden viihtyvyytta.

Moi, jotkut noista ei kaanny suoraan englannin ilmaisuiksi, tai ainakaan sellaisiksi jotka ihmiset heti tunnistais, mutta esim Wedding breakfast on vakiintunut ilmaisu. Onko vieraat Britteja vai pohjois Amerikkalaisia? Vapaata seurustelua ei ole ilmaisu johon ma itse olisin tormannyt taalla Briteissa, ma jattaisin joko sen kokonaan tyhjaksi tai kirjoittaisin jotakin tyyliin " free programme", kylla ihmiset ymmartaa etta juttujen valiin jaa aikaa. Yleensa Brittihaissa ei ole varsinaista jarjestettya ohjelmaa muuten kuin tuo wedding breakfast, puheet, first dance, kakun leikkaus ja yleinen tanssiminen. Welcome toast Wedding breakfast Presentation of the parents of bride and groom (bridal party mukaanlukisi best manin ja kaasot) Musical performance A love quiz Tug of war between the families Tossing of the bride's bouquet Bestman speech Hope this helps!

Morsianhan tietysti itse paattaa miten pukeutuu, eihan siina ole mitaan mielta etta vieraat tai perhe paattaa milta juhlapari nayttaa omissa haissaan. Mutta, oma henk koht mielipiteeni on se etta morsian jolla on jo lapsia ja ollaan asuttuu avoparina monet vuodet, nayttaa vahan kornilta tiaran ja hunnun kanssa, huntu tuntuu vaan jotenkin nuoren morsiammen asusteelta. Olin itseasiassa eilen haamessuilla ja nain siella 40+ morsiammen puku paalla sovittamassa huntua, puku oli kaunis mutta huntu naytti jotenkin oudolta vanhemman morsiammen paalla, tama siis vain henk koht nakemys. Koitin itse myos huntua ja olihan se kaunis mutta ei sopisi minun haatyyliin, omassa paassa on ajatus "city chic" lookista jossa hiuskoristeena olisi joko kukka tai kaunis hiuspanta. Jotkut puvut melkein vaativat hunnun mutta se taas riippuu ihan puvun mallista ja haiden kulusta, esim. pitka huntu voi olla hankala kavellessa. Tama on siis ihan oma henk koht mielipiteeni ja perustuu moniin haihin joissa olen ollut, tarkoitus ei siis ole missaan nimessa loukata ketaan ja jokainenhan tekee niin kuin itselle sopii. Toinen asia on se etta monet morsiammet pitaa huntua vain vihkimisen ja ehka kuvauksen aikana, ja juhlissa se sitten otetaan jo usein pois, eli huntu on paassa max 2 tuntia, ja monesti hunnut ovat aika kalliita jos ei niita saa lainaksi tai ostettua kaytettyna. Mietin vaan kannattaako laittaa paria sataa huntuun jos sita ei kuitenkaan pideta paassa koko paivaa, puku kun kerran on paalla sen koko paivan ajan ja silla on tietenkin paljon sentimentaalista arvoa. Anopin mielipiteesta ei kannata huolestua liikaa

Oon vahan seurannut tata keskustelua sivusta ja ajattelin sitten heittaa omat ajatukset kehiin. Asun Iso-Britanniassa ja taalla ei todellakaa ole morsiammilla mitaan halua tilata ennalta nakemattoman puvun parin kuvan perusteella. Itseassa haapukujen osto ja sovitus kuuluu naihin isoihin haahetkiin jotka jaetaa lahipiirin kanssa, ja puvusta jaa itselle arvokas muisto haapaivasta. Ymmarran etta kaikki eivat halua laittaa monta tonnia haapukuun, mutta Suomessakin ja Euroopassa laajemmin on niiiin paljon eri vaihtoehtoja etta ei kannata heti menna nettikaupolle, puvunhan voi ainaa myyda ja saada ainakin osan rahoista takaisin. Serkkuni 21v meni viime kesana naimisiin. Haapari olivat vahavaraisia opiskelijoita, mutta serkkuni loysi ihanan ja aivan itselleen sopivan kauniin puvun vintage liikkeesta, pieneen hintaan. Oma siskoni on raskaana ja menossa pian naimisiin. Han tilasi puvun netista hyvamaineiselta Brittifirmalta alle parinsadan hintaan. Ystavallani on vintage kauppa jossa on oma haaosio, pukujen hinnat ovat parinsadan tienoilla ja valinnanvaraakin on. Neuvoisinkin ensin morsiammia etsimaan unelmien pukuja juuri vintage liikkeesta tai vaikka naikkarien myyntipukujen mainoksista. Monet eivat myoskaan tieda etta taalla Iso-Britanniassa on monta vaateketjua joilla on omat edulliset haapukumallistot, esim Monsoon ja Coast, Tiffany Rose, House of Fraser jne. Naiden liikeiden nettisivut ovat taatusti turvallisia ja luotettavia, ja koska kyseessa on oikea vaateliike niin palvelukin on aivan eri luokkaa, voit esim tilata toisen koon tai palauttaa koko puvun ja saada rahat takaisin. Monsoonin haapuvujen hinnat ovat 300-700 euroa ja vaikka valikoima ei ole huima, niin olen ainakin itse bongannut sielta pari todella kaunista mallia. Nettisivuilta voi myos lukea toisten palautetta puvuista. Nettifirmoilla kuvat voivat olla vaikka mita ihania luomuksia ja itse puku sitten aivan jotain muuta. Itse en uskaltaisi riskeerata sita ettei puku sitten istu tai on huonolaatuinen. Hunnut ja kengat jne voi ostaa mista vaan, mutta en itse uskaltaisi riskeerata itse puvun laatua. Kun tilaa puvun oikeasta liikkesta EU alueella, vaikkakin netista, niin tietaa ainakin etta palautusoikeus on kunnossa jos tarve vaatii.

Olin viikonloppuna haissa jossa haaparilla oli 2 v tytar. Tosi suloinen ja ihana tytto ja paljon rakastettu, mutta on pakko sanoa etta taman tyton lasnaolo kuitenkin vahan rajoitti haaparin juhlintaa. Esim, vihkiminen oli juhlpaikalla (kaunis hotelli) ja morsian oli lauttautumassa valmiiksi, mutta vihkiminen alkoi 30 min myohassa koska haaparin tytar itki vasymystaan eika antanut kenekaan muun rauhoitella itseaan, vain aiti kelpasi. Aidin piti siis jattaa oma valmistautuminen ja alkaa nukuttamaan tytartaan, joka loi stressia koko juhlavaelle myohastymisen vuoksi. Vihkimisen aikana tytto nukkui, mutta sulhasen aiti jai vahtimaan hanta ylakertaan joten hanelta jai koko vihminen nakematta. Haajuhlan aikana tytto taas itki eika halunnut istua aloillaan ja keskeytti puheet jne. Haatanssin aikana tytto halusi etta aiti nostaa syliin, mutta ei sitten halunnutkaan olla sylissa vaan itki ja halusi alas, juoksi vanhempiensa ymparilla ja kaatui, itki jne, piti nostaa syliin ja sitten ei syli taas kelvannut jne. Minusta tuossa tilanteessa esim. kummin tai isovanhemman olisi ollut hyva vieda tytto vahan erilleen etta haapari saa nauttia kahdestaan haatanssista. Vanhemmuushan on aivan ihana asia, mutta minusta olisi ollut hyva etta haapari olisi saanut nauttia hetken ihan vaan toisistaan ja olla vain rakastavaiset ilman vanhemmuuden vastuuta. Tykkaan kovasti lapsista, olen luokanopettaja, mutta haluaisin itse juhlia haitani ilman huolta lapsista ja nauttia viela avioelamastakin vahan aikaa ihan kahdestaan. Haamatkallekkin olisi helpompi lahtea ihan kahdestaan. Meilla myos painaa vahan se etta asun ulkomailla ulkkis avokin kanssa, ja haluan etta kaikilla olis sama sukunimi ihan sita varten etta on helmompi matkustaa kahdestaan lapsen kanssa vaikkapa Suomeen. Kaverini nimittain pysaytettiin passintarkastuksessa koska hanella ja pojalla oli eri nimet ja kansallisuudet. Siskoni on nyt 6 kk raskaana ja haat viikonloppuna. Vihkiminen ihan kirkossa lahipiirin kanssa ja juhlat heilla kotona, he jarjestavat erikseen pienen juhlan kavereilleen. Jos olisin itse raskaana niin haluaisin kylla naimisiin, ihan vaikka maistraatissa, ennen lapsen syntymaa. Jos minulla olisi vakava sairaus jonka vuoksi lapsen saaminen myohemmin olisi mahdotonta niin mietittaisiin olisko adoptio meille hyva ratkaisu vai yritettaisiinko. Kuitenkin sairauden ja pienen lapsen hoito ei ole mikaan helppo yhdistelma.

Niin ja sitten valilla taas mainitsee naimisiinmenot ja haat, kun oltiin lomalla Aasiassa mies sanoi etta kun tullaan seuraavan kerran takaisin niin voin olla jo Mrs X, mina sitten innostuin etta oliko tuo kosinta, ei ollut. Eli en siis tieda etta haluaako se vai ei, ja millaisella aikataululla. Koitain jutella asiasta varovaisesti ja asiallisesti, ja itseasiassa olen "unohtanut" koko asian viime aikoina etten ala nalkuttaa. Kaverit ympararilla menevat kihloihin ja naimisiin ja mietin vaan etta saadanko mekin joskus juhlia. Yllattaen muuten kerran mies sanoi etta yksi murheen aihe on se etta miehen perhe on tosi hajanainen ja sekainen. Periatteessa miehen perheeseen kuuluu vain kaksi siskoa ja pari vanhempien sukulaista. Miesta vahan surettaa etta meidan haissa olisi vain pari perheenjasenta, kun taas miehen kavereiden haissa oli paljon sukua. Minusta pieni perhe on melkein parempi asia, ei ainakaan tarvi murehtia keta kutsutaan eika tarvi kutsua ketaan juhliin vain sukulaissuhteen takia. Saatais jarjestaa ihan sellaiset bileet kuin halutaan ja kutsua kaikki kaverit mukaan. Toisekseen, onko pelkat haat ja ongelmat kutsuvieraiden kanssa tarpeeksi iso syy olla menematta naimisiin?

Mies sanoi minulle vahan aikaa sitten ettei naimisiinmeno kiinnosta ollenkaan, oltiin kotimatkalla oikein ihanista kaverin haista jossa oli tosi romanttinen ja reilakas tunnelma, ihanat juhlat ja haapari oli selvasti rakastunut. Olisin luullut etta ihanien haiden, ja haaparin onnen nakeminen olisi jotenkin herattanyt romanttisen "sulhas"olon miehelle. No eipa onnistunut. Miehen vanhemmilla oli tosi onneton, vakivaltainen avioliitto joka paattyi ikavasti. Koitin sanoa etta me oltais ihan eri tilanteessa, oikeasti rakastuneet, korkeasti koulutettu ja kypsa pari jolla on samat haaveet ja elamanarvot. Minun suvussa kukaan ei ole eronnut joten olen nahnyt vain onnellisia avioliittoja. Kuulemma miesta painaa ajatus haiden kustannuksista, koitin sanoa etta ei naimisiinmenon tarvi maksaa maltaita, naimisissa olo on tarkeinta. Kaveri voi lainata minulle Vintage haapuvun liikkestaan, voitais menna naimisiin vaikka ulkomailla ihan perheen kesken, tai jarjestaa pienet mutta tyylikkaat juhlat pienella porukalla. Mies on juuri perustanut oman firman, mutta kuukausitulot on jo kymmeinen tuhansien eurojen tasolla ja summa on kokoajan nousussa. En ole ikina sanonut etta naimisiin pitaisi menna heti, vaan ehka 3-4 vuoden paasta kun molempien urat on tasaiset. Mietin vaan etta olenko mina se ongelma, eiko mies usko etta olen se oikea? Ma nimittain olen sita mielta etta jos mies oikeasti rakastaa ja haluaa sitoutua niin mies kylla kosii. Raha ja tyo on sivuseikka sen elamanpituisen rakkauden rinnalla. Siis tietysti pitaa olla jarki paassa ja talous kunnossa, mutta kun mies sanoo ettei ole varaa menna naimisiin vaikka saastotililla on yli 50 000 euroa. ja kuukausitulot on hyvat. Tietysti pitaa huolehtia etta firma on kunnossa, mutta eiko silti voi kosia jo nyt jos tietaa etta vierella on se oikea nainen? Kai mies on niin realistinen etta ajattelee etta kaikki muu pitaa olla ensin tip top kunnossa. Haluan vaan tietaa etta haluaako mies minut vaimokseen vai odottaako jonkun muun astuvaan kuvioon? Mies kylla sanoo etta rakastaa ja meilla on ihana elama yhdessa. Avioliitto on minulle tosi tarkea, jos tietaisin etta mies ei ikina kosi niin varmaan erottaisiin. Mutta en halua pakottaa miehen kosimaan uhkailemalla, enka halua kosia itse koska siita mies suuttuisi, ja haluan itse kokea sen ihanan kosimistilanteen. No tassa sita odotellaan, yhdessa 3,5 vuotta, mies on pian 30.

Riippuu niin monesta seikasta esim. osapuolten ikä, seurustelukokemus, elämänkokemus, henkinen kypsyys, elämäntilanne jne. Entinen työkaveri joka oli n. 30 v meni kihloihin vuoden seurustelun jälkeen, mutta kyseessä oli erittäin aikuinen ja kypsä parisuhde joten minä en ainakaan yhtään ihmetellyt nopeaa tahtia. Jos kyseessä olisi nuori parikymppinen pari niin kyllä vähän mietityttäisi koska nuorena niin moni asia muuttuu, ihminen vielä etsii itseään ja tulevaisuus on epävarmaa. Minulle psykologian professori sanoi että älä ikinä tee loppuelämänsitovia päätöksiä alle 25-vuotiaana koska aivojen kehitys on silloin vielä kesken. No, oma serkkuni on menossa ensi kesänä naimisiin 22-vuotinaana 5 vuoden seurustelun jälkeen ja minussa tämä nuori rakkaus herättää lähinnä hellyyden tunteita. Tiedän tosin että kyseessä on henkisesti kypsä, oikeasti rakastunut, uskonnollinen pari joka ottaa avioliiton äärimmäisellä vakavuudella. Omalla kohdallani, en suostuisi kosintaan jos mies olisi kosinut minua alle vuoden seurustelun jälkeen. Vanhemmat aina sanoivat minulle että pitää seurustella vähintään vuosi, mikä on omasta mielestäni aika hyvä ohje. Vuosikin on loppupeleissä tosi lyhyt aika kun miettii että rakkauden alkuhuuma kestää n. 2 vuotta, ja parhaassa tapauksessa pari voi olla naimisissa yli 50 vuotta. Olen itse seurustellut nykyisen ihanan avomieheni kanssa yli 3 vuotta eikä meillä ole mitään kiirettä naimisiin. Huomaan itse että se rakkauden alkuhuuma, hullun rakkauden aika seurustelun alussa on aivan erilainen kuin pitkäaikainen parisuhde iloineen ja suruineen. Alussa ei kalloon mahtunut yksikään toinen ajatus kuin mies, nyt ymmärrän että mies on aivan yhtä inhimillinen ja viallinen kuin minäkin, osaamme riidellä oikein ja sopia, pyytää anteeksi ja vaatia kunnioitusta. Rakkaus on vahvempaa mutta myös "oikeampaa", siis että rakastan miestä oikeasti sellaisena kuin hän on vaikka olen nähnyt ne kaikki huonot puolet. Muistan kun olimme seurustelleet n. 6 kk ja sanoin kaverille että jos mies kosisi nyt sanoisin varmasti kyllä. Onneksi ei kosinut, koska en usko että nuori avioliitto ruusunpunaisten haaveiden keskellä olisi kestänyt ne kaikki kaikki koettelemukset joita meille on annettu.

Täällä myös yksi uusi super-haaveilija ilmoittautuu! Asumme Iso-Britanniassa jossa telkkarista tulee paljon ihania hääohjelmia ja joka kaupungissa on ihania hääjuhlapaikkoja. Miehen kaverit on myös sen ikäisiä että lähes kaikki on joko naimisissa tai menossa piahkoin, meillä siis tulee puhutta paljon häistä ihan näiden kavereiden häiden varjolla, yleensä minun aloitteestani . Mies yleensä osallistuu näihin keskusteluihin ihan innokkaasti mutta kerran sanoi että mä puhuin vähän liian innokkaasti häistä... Mutta mutta, oltiin syyskuussa lomalla miehen sukulaisten luona ulkomailla (siis Britannian ja Suomen ulkopuolella) ja kun istuttiin paluukoneessa valmiina lähtöön mies sanoi suloisesti että kun seuraavan kerran tullaan käymään täällä niin voit olla jo Mrs X! Minä olin tietenkin aivan onnen kukkuloilla ja mietin jo että onko tuo ihan kosinta? No ei ollut, mutta ehkä sitten ensi lomalla... Jouluna mies sanoi ettei hanki minulle erityistä lahjaa koska maksoi tuon edellä mainitun lomamatkan, minusta ihan reilua. Sitten kuitenkin joulupäivänä se kaivoi jääkaapista sellofaani paketin ja lykkäsi minun syliin ja minä olin aivan että häh?? Tuon ison paketin keskellä oli pieni sormusrasia...iiiiikkk...jossa oli ihanat nappikorvikset! Miehen mielestä hulvaton pila . No otin asian ihan huumorilla ja korvikset on ihanat, mutta oikeasti parin hetken ajan luulin että nyt se kosii. Ei olis ehkä ollut paras tilanne kun miehen sisko oli siinä vieressä. Ehkä tuo oli se kenraaliharjoitus... Ollaan seurusteltu alusta asti vakavasti ja oltu aivan älyttömän rakastuneita. Näiden reilun kolmen vuoden aikana on koettu kaikkea ihanaa ja myös vaikeita aikoja jotka on vahvistaneet meitä parina. Asutaan yhdessä, meillä on kaksi ihanaa koiraa ja selvät suunnitelmat että yhdessä ollaan. Puhutaan lapsista, omasta kodista ja silloin tällöin jopa häistä. Tällä hetkellä minun urasuunitelmat on vähän epäselvät, olen hakenut jatko-opiskelemaan mutta en ole vielä varma pääsenkö. Mies on juuri ostanut uuden firman joka sujuu hyvin mutta vie paljon aikaa, ja vaikka tulot on jo ihan OK niin mies varmaan haluaa odottaa että talous pyörii mallikkaasti että voi ottaa rennommin eikä tarvi murehtia rahahuolista, eli voidaan alkaa pian suunnitella häitä. Seuraavana olisi uuden kodin osto joka tulee varmaan 6-12kk sisällä jonka jälkeen voinkin jo odotella sitä kosintaa tulevaksi. Eli nyt ei ehkä ole paras hetki kosinnalle kun on niin paljon vielä edessä, mutta se ei estä haaveilesta' . Minulla olisi jo hyvä kuva siitä millaisen puvun haluaisin, ja millaisen seremonian, ja hääpaikan, ja kaasot on jo valittu, ja vieraslista, kukat, musiikki... *huokaus*

Kiitos ! Papin tyttärenä avioliitto-käsite on minulle aika tuttu juttu.

Minulle kihlaus on aivan ehdottomasti lupaus avioliitosta, eli kysytään "tuletko vaimokseni/menetkö kanssani naimisiin" ja sitten aletaan suunnitella tulevia häitä. Täällä Britanniassa ainakin aina sulhanen on kysynyt että "Will you marry me" tai "will you become my wife", ikinä en ole kuullut että kukaan olisi kosinut sanoilla "do you want to get engaged". Tämä "mennäänkö kihloihin?" tuntuu olevan aika suomalainen ilmiö. Jos joku tuttu on mennyt kihloihin niin aivan ensimmäisenä kaikki kysyvät että milloin häät sitten on ja yleensä ne pidetään 2-3 vuoden sisään kosinnasta, riippuen tietysti parin taloudellisesta tilanteesta jne. Tosin poikaystävän sisko joka on jo 32v on ollut kihloissa nyt melkein kaksi vuotta ja mitään puhetta häistä ei ole. Kysyttiin heiltä viime viikolla ja molemmilla oli vähän sellainen hälläväliä asenne, toivon että kyseessä ei ole ns. ikikihlat. Jos minua kosittaisiin niin haluaisin että häiden vuosi ainakin päätettäisiin suht pian vaikka se olisi sitten vaikka 2017. Minä en itse ymmärrä ikikihloja eli "ollaan kihloissa" mutta ei ikinä menossa naimisiin. No silloinhan ei tietenkään olla kihloissa vaan kyse on hyvin sitoutuneesta parisuhteesta, mutta kihlaus se ei ole. Elämän pituisessa avoliittossa voi ja saa olla jos pari niin haluaa ja minä en ole pakottamassa ketään naimisiin jos avioliitto ei kiinnosta, mutta se sormus nimettömässä ei tee avoliitosta kihlausta jos siihen ei kuulu lupaus avioliitosta. Se on aivan sama onko häät saman vuonna vai viiden vuoden päästä mutta olennaista on se että molemmat haluavat keskenään naimisiin. Teinikihlat ovat ihan kamalia! Muista ala-asteella pienellä paikkakunnalla kun joka viikko eri jamppa meni "kihloihin" jonkun paikallisen pikkutytön kanssa ja sitten sitä oltiin niiiin virallisia ja aikuisia parin kuukauden seurustelun jälkeen. Oma hyvä kaverini meni kihloihin 19 vuotiaana ja naimisiin kaksi vuotta myöhemmin joten poikkeuksiakin on, mutta minun kaverini ja hänen miehensä olivat hyvin uskonnollisia ja he olivat seurustelleet jo 4 vuotta kihlauksen aikaan. Yksi tuttu meni viime viikolla kihloihin vuoden seurustelun jälkeen ja minä ja paras kavernini, joka on myös hyvä ystävä tämän kihlautuneen kanssa olemme aika epäluuloisia siitä että häitä tulee. Morsian on nimittäin ollut aikaisemmin "kihloissa" kaksi kertaa ja tämä pari ei ainakaan minun mielestäni seurustele sen vakavammin kuin kukaan muukaan, mutta tietenkään en voi tietää mitä toisten parisuhteissa oikeasti tapahtuu. Tiedän ainakin sen että kun minä ja ihana poikaystäväni menemme kihloihin, eli siis kun mies pyytää minua vaimokseen, niin se on sitten varmasti the real deal ja häät ja elämänpituinen parisuhde ovat varmasti edessä. Minä en henk koht ymmärrä mikä avioliitossa mättää kun häätkin voi hoitaa erittäin helposti maistraatissa tai vaikkapa yhdistää salahäät ihanaan ulkomaanlomaan. Naimisissa olo kuitenkin tuo niin paljon juridisia ja taloudellisia etuja, sekä tietynlaista oikeusturvaa esim jos toinen loukkantuu vakavasti. Minulla ja avomiehellä on aivan päivänselvä että joskus 5 vuoden sisällä on häät edessä vaikka varsinaista kosintaa ei ole vielä tullut. Mies nimittäin sanoi siskolleen että olisi kamalaa jos hänelle kävisi jotain ja minulla ei olisi mitään oikeutta esim nähdä häntä sairaalassa tai päättää hoidoista. Myös jos mies kuolisi yhtäkkiä niin minä olisin juridisesti ihan outo ihminen. Tietenkin nämä asiat voi hoitaa kuntoon yhteisillä testamenteilla mutta eikö olisi melkein helpompaa mennä yksinkertaisesti naimisiin maistraatissa tai vaikka kotona henkikirjoittajan kanssa kuin maksaa juristeille testementin teoista? No tämä on minun mielipide, ymmärrän jos joku on eri mieltä.

Vielä ei itseasiassa olla kihloissa vaikka molemmilla on vahva tieto siitä että siihen suuntaan mennään. Ollaan seurusteltu nyt 3.5 vuotta joista yhdessä asuttu kaksi, ja ollaan koettu yhdessä elämän ilot ja surut mm. etäsuhde, työttömyys, rahahuolet ja kaikesta on selvitty ja rakkaus vielä kukoistaa! Ollaan keskusteltu avioliitosta paljon yleisellä tasolla kun monet yhteiset kaverit ovat menneet tai ovat menossa naimisiin joten tiedetään että se on molemille tärkeää. Eli kosinta on aika varmasti edessä jossain vaiheessa, luulisin että n. vuoden parin sisällä kun minä saan opinnot loppuun ja miehen uusi firma on vakaalla pohjalla. Minulle avioliitto on aivan äärimmäisen tärkeä ja tarkoittaa yhteisen perheen perustamista, yhteistä tulevaisuutta ja uskoa keskenäisen rakkauden kestoon. Se myös tarkoittaa että molemmat ovat sitoutuneet toisiinsa ja parisuhteen hoitoon, minulle esim vihkivalassa lupaus rakastaa ja huolehtia toisesta on aivan yhtä tärkeä kuin lupaus olla uskollinen. Uskon että elämänpituisessa parisuhteessa tulee eteen kolhuja ja vaikeuksia mutta kun pari on oikeasti sitoutunut toisiinsa ja tahtoo tehdä työtä sen eteen että rakkaus kestää niin avioliittokin kestää. Minua aina vähän huvittaa nämä kommentit että "puolet avioliitoista päättyy eroon", no jaa olis kiva tietää että miten moni pitkä avoliitto tai muuten vaan pitkä seurustelusuhde päätyy eroon, luulen että luvut olisivat aika paljon korkeammat kuin avioerot jos ne kirjattaisiin samalla tavalla. Se romanttinen puoli taas minulle olisi halu tietää että minä kuulun vain ja ainoastaan miehelleni ja hän kuuluu minulle ja olemme valinneet toisemme. Meidän rakkaus on niin suuri ja ihana asia että siitä kannattaa kuuluttaa koko maailmalle ja sitä voi juhlia sekä itse häissä että myöhemmin vuosipäivinä. Me perustamme oman pieneen perheemme ja olemme toistemme lähiomaiset. Juridisesti taas on niin paljon etuja joista on jo puhuttu. Minulle ulkosuomalaisena olisi tärkeää että voin joskus myöhemmin saada tämän maan kansalaisuuden, ja myös jos matkustan lasten kanssa niin ei tule mitään paperisotia passintarkastuksessa kun kaikilla on sama sukunimi. Nimittäin minulla on suomalaiskaveri jolla on lapsi saksalais-sulhasensa kanssa ja on usein lentokentällä joutunut todistamaan että heidän yhteinen poikansa on hänen omansa, kun pojalla on Saksan passi ja eri sukunimi. Kerran heiltä melkein evättiin pääsy koneeseen kun olivat reissussa keskenään. Nyt sitten sitä kosintaa odotellessa...