Marppi

Morsian
  • Content count

    47
  • Joined

  • Last visited

About Marppi

  • Rank
    Juniori

Profile Information

  • Gender
    Female
  1. ^^ Samat fiilikset kuin Naanilla Päivä oli niin uskomattoman hieno ja onnistunut ettei sellaista uskaltanut unelmoidakaan Päällimmäisenä tunteena häiden jälkeen oli valtava kutkuttava onnen tunne siitä että kaikki vieraat viihtyivät juhlissamme niin hyvin !
  2. Meidän bändi oli aivan huikean hyvä, ei harmittanut yhtään vaikka kahdesta vaihtoehdosta valitsimme puolet kalliimman: he maksoivat itsensä kyllä moninkertaisesti takaisin.
  3. Herättiin kymmenen maissa hotellissa, juuri ennen kun huikea aamupala tuotiin huoneeseemme. Aamupalan jälkeen lompsimme kylpytakit päällä hotellin kylpylään, jonka ihanassa saunamaailmassa rentouduimme ennen kotiin lähtöä. Kotona avasimme vasta lahjat, jotka kaaso oli sinne toimittanut ja ihastelimme niitä Loppupäivä menikin kai vielä pää pilvissä
  4. Täällä ollaan kotiuduttu eilen ihanasta Kroatiasta! Suosittelen kyllä matkakohteena lämpimästä, häämatka tai ei Split oli tosiaan tukikohtamme ja sieltä teimme päivän reissuja muualle Dalmatian rannikolle ja vähän pohjoisemmaksikin. Päivä vietettiin merellä käyden neljässä eri saaressa, Blue Cave Bisevon:n saarella ja Green Cave Ravnikin saarella olivat kyllä näkemisen arvoisia paikkoja, samoin kuin paratiisisaari Pakleni Otoci, missä oli aivan ihana uimaranta.. rannassa tosin vilisi pienen pieniä ällöttäviä taskurapuja Hvarissakin kävimme pyörähtämässä nopeasti. Toinen reissu tehtiin paikallisbusseilla Sibenikiin ja Krkan kansallispuistoon, Krka oli jotain sanoinkuvaamattoman kaunista Myös Plitvicelle lähdettiin vuokra-autolla, päivä oli pilvinen ja lämpökin tipahti pohjoiseen mentäessä 30 --> 16 asteeseen, mutta vesiputoukset olivat upeita ja puisto itsessään uskomaton vehreine kasvillisuuksineen ja korkeine puineen! Näistä kahdesta puistosta Krka oli kuitenkin miellyttävämpi kokemus, Plitviceen ehdimme juuri sopivasti "ruuhka-aikaan" ja väkimäärä monessakin kohtaa ärsytti todella paljon. Puistossa kuljetaan veden päälle rakennettuja puisia siltoja pitkin, joissa ei ole kaiteita ja kulkeminen oli melko haasteellista rynnivien ihmisten takia. Split oli kaunis kaupunki ja vanhan kaupungin kujat maagisia.. Turistirysähän se melkolailla oli, mutta emme antaneet sen häiritä. Hotellimme oli mahtava ja täydellisellä paikalla (Marmont) !
  5. Huhhuh, hengissä selvittiin eilisestä ja päivä oli aivan täydellinen ! Saimme poistua tuoreena avioparina auringonpaisteessa kirkosta huonoista ennusteista huolimatta, vihkimisen aikana sää oli muuttunut ja kirkastunut täysin, oli todella satumainen olo Illan aikana olo oli maailman onnillisin, kaikki sujui kuin tanssien kaasojen ja bm:n hoitamana ja itse sai vain nauttia hetkestä. Tuntui hykerryttävältä nähdä kuinka kaikki vieraar viihtyivät juhlissamme. Häävalssi onnistui täydellisesti ja bändi oli aivan mahtava! Voin suositella CupCakesia tuleville morsiammille hääbandiksi, tanssilattia oli täynnä alkujännityksen jälkeen koko illan ja tunnelma oli katossa! Pienimmätkin häävieraat jorasivat pilkkuun asti kanssamme ! Hääyö vietettiin Rauhan kylpylässä, sitäkin voin suositella lämpimästi kaikille! Huone oli castle hotellissa tyrmäävän hieno, aamupala joka tuotiin huoneeseen oli hyvin runsas ja herkullinen Oli huikeaa aloittaa ensimmäinen päivä rouvana rentoutumalla saunamaailmassa oman aviomiehen kanssa Olen aivan täpinöissäni kaikesta vieläkin! Tiistaina sitten lähtö häämatkalle Sarian, Satumorsiameen voi varmasti mennä sovittelemaan milloin vain, varsinkin nyt kun kiireisin aika on ohitse. Naiset siellä ovat olleet hurjan mukavia siellä asioidessani
  6. Hääpäivän sää nyt ehkä eniten jännittää, jokainen lauantai tänä kesänä on ollut niin kaunis, toivottavasti meidän häitä ei vietetä sateessa.. vielä kyllä ihan ok:lta näyttäisi.
  7. Olisin kuvitellut, että jännittäisi tässä vaiheessa enemmän, mutta ihan rauhallisin ja luottavaisin mielin tässä saa vielä olla Enemmänkin fiiliksiä voi kuvailla innostuneiksi, vihdoin ja viimein alkaa tapahtua! Ensi viikolla koekampausta, kirkkoharjoituksia, palaveria juhlapaikalla ja bm:n ja kaasojen kanssa.. ja sit viimein H-hetki. Jännitys tulee sitten varmaan edellisenä iltana...
  8. Itse näin viime viikonloppuna sotilaan ja jonkunsortin rambon Omalla sulholla polttarit viikon kuluttua, mitä lienevät hänelle suunnitelleet
  9. Ai että, oikein kihelmöi lukiessani kirjoitoitustasi. Vielä kolme viikkoa matkaan ! Hotelli on jo maksettu koko loman ajaksi, mutta miehenikin jo siihen suuntaan vihjaili että voitaisiin yöpyä yksi yö muuallakin. Saadaan sitten ilman hoppua ihastella ja elää kauniita maisemia Kiitos Carnation_, tällä hetkellä tuntuu että matkakohdetta emme olisi voineet paremmin valita
  10. Vihdoin päätettiin hääkarkki: Kiss-Kiss (ja Omar)
  11. Onpas ollu joku taantuma tässä naikkaroinnissa nyt! Tosiaan, -1 kolkuttelee jo ihan ovella. Jännää!! Polttareita vietettiin viime viikonloppuna, kiitos ja anteeksi kaikki Lappeenrantalaiset jotka joutuivat polullemme. Ihana ja ikimuistoinen päivä kyllä oli! Juhlapaikalla käytiin sopimassa asioista kaason ja bm:n kanssa, seuraava tapaaminen vasta häitä edeltävänä päivänä! Tuli kyllä sellainen olo, että tehtiin hyvä valinta juhlapaikan valinnan suhteet ja voi hyvillä mielin luottaa siihen, että asiat sujuvat hääpäivänä suunnitelmien mukaan. Pukukin on jo haettu viime viikolla kotiin odottelemaan hääpäivää. Kukka-asia ei ole ratkennut, en ole saanut vain aikaiseksi kaiken muun tohinan keskellä. Nyt viikonloppuna vihdoin menen kierrokselle alusvaatteita ja viimeisiä askartelutarpeita lähden myös etsiskelemään sekä vien ohjelmakartioiden tekstit painatettaviksi. Miinus ykkösen kyllä huomaa työn määrästä
  12. Jää kukkakierros ensi viikkoon, kiireinen viikonloppu ollut. Mietin miten kuvailisin pukua, helpompaa näyttää kuva: http://images04.olx.gr/ui/15/79/56/1317604356_260197356_1----PRONOVIAS-RIALTO-.jpg . Ostin sen käytettynä, mutta puku oli pesulasta tullessaan kuin uusi ja Satumorsiamessa kehuivatkin Pronoviaksen hyvää laatua, pysyvät kirjailut ja helmet hyvin paikoillaan pesulakäsittelyistä huolimatta. Viime kesänä puku oli hieman nafti ja ajatuksena oli, että laitetaan nyörit vetoketjun tilalle. Tammikuussa sovitin pukua ja se oli jopa vielä tiukempi kuin kesällä.. Kaksi viikkoa sitten kävin ompelimossa suunnittelemassa korjaukset ja puku menikin vaivatta päälle. Ihan pieniä muutoksia tehdään mutta vetoketju saa jäädä, hyvä minä ja ahkera jumpissa käynti! Tämä tuli ihan yllätyksenä, koska vaaka näyttää tasan samaa lukemaa kuin vuoden alussa. Kuulostaa järkevältä näkökannalta lähteä suunnittelemaan häitä Kyllä kuulostaisi siltä että olette hyvin aikataulussa, kivempi sen on rauhassa suunnitella ja miettiä vaihtoehtoja. Säästyy pahimmalta paniikilta. Tsemppiä sen vieraslistan kanssa, se kirpaisee siinä vaiheessa kun kutsut lähettää, mutta ajatelkaa niin että juhlat on teidän ja te saatte päättää kenet sinne kutsutte. Kuinka paljon vieraita teille tulisi? Mekin jouduttiin karsintaa tehdä tilojen puitteissa sekä budjetin vuoksi, jokaisen vieraan osallistuminen maksaa n. 50€ meille, joten vain läheisimmät saivat kutsun. Näitä läheisiä sitten kerääntyikin 100...
  13. Se on kyllä totta... Suurimmat höyryt saa purettua täällä ja tuleepa säästettyä sitten edes vähän miehen korvia (ja hermoja) Olettekos missä vaiheessa nyt suunnitteluissa? Me varattiin vuosi sitten kesäkuun alussa kirkko ja juhlapaikka, ostin myös pukuni silloin. Kaivelin kimppukuvieni arkistoa ja tämän tyyppinen olisi lähes täydellinen:
  14. Voi kiitos teille! Enpä sitten suorilta käsiltä torppaa sitä Nybergiäkään. Täytyy vaikka lauantaina napata kaaso matkaan ja lähteä kierrokselle Hintaakin toki katson, mutta kyllä se laatu kaikkein tärkein kuitenkin on Mitään selkeää mielikuvaa ei kukista vielä ole, joitain kuvia tosin olen jo netistä napannut talteen. Jotain yksinkertaisen kaunista, valkoista ja vihreää. Oletkos sie Kalomeli myös tänä kesänä astelemassa alttarille ?
  15. Onko noiden liikkeiden hinnoissa miten merkittäviä eroja?