-Ninnu-

Pakko vähän jupista! Meillä nyt on tapahtunut kaikenlaista, joka vain on lähentänyt meitä entisestään ja joka on saanut minut ajattelemaan, että tässä todellakin on se mies, jonka rinnalla haluan seistä, niin hyvinä, kuin huonoinakin aikoina. S on myös näiden tapahtumien jälkeen sanonut, ettei koskaan ole ollut näin onnellinen ja rakastavansa mua päivä päivältä enemmän. Hän on myös kiittänyt siitä, etten alkuajan vaikeuksien aikana luovuttanut, vaan todellakin taistelin saadakseni hänet itselleni. Mutta odottamaani kosintaa vain ei näy, eikä kuulu. Eräänä päivänä hän kyseli minulta juhlapäivien aikoja ja se sai minut miettimään, että aikooko hän kosia juhannuksena (erittäin epätodennäköistä), mutta kyseltyäni ostamieni sormuksien perään hän vain kysyi, että mikä kiire mulla on kihloihin... :/ Eihän mulla sinänsä kiirettä olekkaan, mutta tiedän, että tässä on se elämäni mies, joten en ymmärrä, että miksi pitäisi odottaa. DNA:n mainosta lainaten: "ei odottamisessa ole mitään hienoa." Sellaisina ns. "tasaisina päivinä" en juurikaan asiaa mieti, mutta erityisen hyvinä tai jopa erityisen huonoina päivinä odottelen, että S kaivaisi sormukset esiin ja kosisi. Voi ärrinmurrin, että tämä on turhauttavaa.....

Menin naimisiin heinäkuussa -12 ja heti häiden jälkeen aloin miettimään, että oliko tämä nyt oikein. Ex-mieheni oli viimeaikoina ryypännyt todella paljon, oli humalassa myös väkivaltainen, eikä todellakaan ollut enää se sama ihminen, johon rakastuin alunperin. Olin siis tyhmä, kun kuvittelin, että hän muuttuisi ja lopettaisi pitämästä minua itsestäänselvyytenä. Syyskuussa tapasin nykyisen avopuolisoni ja siinä vaiheessa en enää kahta kertaa miettinyt, vaan oli luonnollista, että petettyäni exääni kerroin hänelle asian ja erosimme välittömästi. Heti eron jälkeen meillä oli todella riitaisaa, eikä hän hoitanut avioeroa kuten sovittiin. Odottelin aikani ja uuden kotikaupunkini selvittyä marssin välittömästi eroa hakemaan. Harkinta-aikaa kulunut piakkoin kolme kuukautta.

Laivalla syntymäpäivänäni. Jo terminaalissa istuessa kiinnitin huomioni tähän juuri omaan makuuni olevaan mieheen (poikaan - on siis minua vuoden ja kuukauden nuorempi) ja tuijottelin häntä koko sen tunnin ajan, kun laivan lähtöä odoteltiin. Hukkasin hänet pariksi tunniksi, mutta baarin tiskillä katseemme kohtasivat ja muutaman minuutin kuluttua hän tulikin juttelemaan. Se ensimmäinen suudelma oli viedä jalat altani ja olisivat varmaan lähteneetkin, jos en olisi ollut ripustautuneena miehen kaulaan. Laivareissun jälkeen tapasimme melkein viikottain ja ehdimme välillä jopa erotakkin parin tunnin ajaksi, mutta jo samana iltana mies soitti minulle ja kertoi ikävästään yms. Syksy oli todella raskasta aikaa suhteellemme ja jouduin todella tekemään kovasti töitä, etten menetä tätä miestä. Tammikuusta alkaen olenkin nyt oleskellut täällä miehen luona ja helmikuussa muutin virallisesti, joten vaikeuksista on selvitty. Itselläni on nuoresta iästäni (26 v.) huolimatta pari vakavaa (4 v./kihloissa ja 5 v./naimisissa) ja usea lyhyempi suhde takana, mutta kukaan ei ole tuntunut niin oikealta, kuin tämä nykyiseni. <3

Itse käväisin tuossa hetki sitten sormukset ostamassa ja nyt odottelen sopivaa hetkeä, jolloin kosaista. Alustavasti olen suunnitellut lauantai-iltaa tai sitten sunnuntaita, mutta saas nähdä kuinka pitkään pystyn itseni hillitsemään, kun sormukset jo polttelevat laukussa. Mennään kuitenkin aikalailla fiiliksen mukaan, eli jos tulee sellainen hyvä hetki, niin saatan vaikka kosia jo aiemminkin. Olen jo kerran aiemmin puolileikilläni miestäni kosaissut, mutta tuolloin tuli pakit. Saas nähdä miten tuo hieman "sitoutumiskammoinen" mieheni reagoi, kun nyt tulee ihan "oikea" kosinta sormuksineen kaikkineen. ...ja pakithan sieltä tuli. Mies kuitenkin suostui sormusta kokeilemaan ja olin ainakin osunut oikeaan kokoon. Sormukset jäävät nyt miehelle, joten ei auta, kun jäädä kärsivällisesti odottamaan, että mies on valmis kosimaan. Itsehän olen sen jo kahdesti tehnyt, joten nyt on sitten miehen vuoro.