Pakko vähän jupista! Meillä nyt on tapahtunut kaikenlaista, joka vain on lähentänyt meitä entisestään ja joka on saanut minut ajattelemaan, että tässä todellakin on se mies, jonka rinnalla haluan seistä, niin hyvinä, kuin huonoinakin aikoina. S on myös näiden tapahtumien jälkeen sanonut, ettei koskaan ole ollut näin onnellinen ja rakastavansa mua päivä päivältä enemmän. Hän on myös kiittänyt siitä, etten alkuajan vaikeuksien aikana luovuttanut, vaan todellakin taistelin saadakseni hänet itselleni. Mutta odottamaani kosintaa vain ei näy, eikä kuulu. Eräänä päivänä hän kyseli minulta juhlapäivien aikoja ja se sai minut miettimään, että aikooko hän kosia juhannuksena (erittäin epätodennäköistä), mutta kyseltyäni ostamieni sormuksien perään hän vain kysyi, että mikä kiire mulla on kihloihin... :/ Eihän mulla sinänsä kiirettä olekkaan, mutta tiedän, että tässä on se elämäni mies, joten en ymmärrä, että miksi pitäisi odottaa. DNA:n mainosta lainaten: "ei odottamisessa ole mitään hienoa." Sellaisina ns. "tasaisina päivinä" en juurikaan asiaa mieti, mutta erityisen hyvinä tai jopa erityisen huonoina päivinä odottelen, että S kaivaisi sormukset esiin ja kosisi. Voi ärrinmurrin, että tämä on turhauttavaa.....