peonies

Jäsen
  • Content count

    2
  • Joined

  • Last visited

About peonies

  • Rank
    Untuvikko
  1. Noniin, tapahtuipa tänä vuonna sitten kuitenkin jotain. Ero nimittäin. Nopeasti ne unelmat rysähtää maahan, nyt saa aloittaa alusta. Lähes kymmenen vuotta yhdessä, loppuaika avioliittoa ja häitä miettien, nyt olen "sinkku". Katsotaan nyt onko tämä lopullista, meillä ei kuitenkaan ollut mitään massiivisia ongelmia, vaikkakin hieman vaikea aika meneillään. Ehkä meidän aika tulee vielä, saa nähdä.. Onnea muille odotteluun, itse koitan lopettaa täällä käymisen, kun ei ehkä ole omalle mielenterveydelle hyväksi tällä hetkellä.
  2. Heippa hei. Täällä myös yksi katkeroitumisvaarassa oleva odottelija. Yhteisiä vuosia miehen kanssa takana lähemmäs kymmenen vuotta, yhdessä asuttukin vuosikausia, mutta kihloja ei vaan näy. Joku täällä mainitsi joskus, miten pelkkänä tyttöystävänä oleminen tuntuu vuosien jälkeen jotenkin alentavalta. Tai olenhan minä avovaimo, ja mies usein vaimoksikin nimittää, mutta silti.. Olen katsellut facebookista, kuinka tässä reilun vuoden aikana yli kymmenen kaveria on mennyt kihloihin, KAIKKI seurustelleet reippaasti vähemmän aikaa kuin me. Tuntuu tosiaan siltä, että kaikki muut menevät "ohi". Milloin se mun vuoro oikein tulee? Ei enää oikein jaksa olla kaikkien muiden puolesta onnellinen, kun itseä harmittaa. Tulee sellainen olo, että itsessä on jotain vikaa, kun muita kositaan hetken seurustelun jälkeen, mutta itse ei sitä lopullista sitoutumista jotenkin ansaitse. Tiedän sentään, ettei miehellä ole mitään naimisiinmenoa vastaan, ja on vuosien mittaan heittänyt paljon näitä "meidän häissä sitten.." - juttuja (jopa esim. äitini edessä kommentoi näin jotain kakkua), ja kerran kavereiden häistä tullessamme sanoi (hieman humalassa) varsin päättäväisenä, että "kyllähän me mennään vielä naimisiin". Kysyin sitten, että koskas tällainen mahtaisi tapahtua, niin vastaus oli "en mä sitä tiedä". Niin just.. Tiedän sinänsä, että mies on minuun varsin sitoutunut, mutta silti haluaisin sen "virallisen" tunnustuksen asiasta. Ja haluan naimisiin. Rakastan myös häitä, ja olenkin jo nyt pitkälti omani suunnitellut.. Olisi niitä joskus lähivuosina sitten kiva päästä viettämäänkin, muuallakin kuin oman pään sisällä. En ole miestä mitenkään asialla painostanut, koska en todellakaan halua mitään pakkopullakosintaa. Kaikkien mahdollisten hääohjelmien katsomisenkin toki voi painostuksena nähdä, mutta itse en sitä niin ole ajatellut, koska katsoisin niitä varmasti sinkkunakin. Siksi onkin ärsyttänyt, kun joskus anopin kysellessä aiheesta mies on tuhahtanut, että "miksi TEIDÄN pitää painostaa". Varmaankin kaikki asiaan liittyvä keskustelu (noita ohjelmia lukuunottamatta) on ollut miehen aloitteesta. Ota noista miehistä nyt selvää. Meillä varmaan miehen hitaaseen toimintaan vaikuttaa myös ikä. Kyllä me kolmeakymmentä siis tässä jo lähestytään, mutta ollaan niin nuorista oltu yhdessä. Ehkä sillä sitten on sellainen olo, ettei vielä ole tarpeeksi kypsä tai uskalla. Mutta toisaalta, ei se haitannut silloin monta vuotta sitten, kun mua kosi. Eli kyllä, kosittu on joo, ja vastattu kyllä, mutta se on nyt historiaa jo.. Oltiin kovin nuoria eikä siis ollut oikein mahdollisuutta viettää häitä, kerrottiin vain muutamalle ihmiselle ja sittemmin on kärsitty myös aikamoinen kriisi ja tavallaan aloitettu puhtaalta pöydältä. Kyllä tässä tulee tehtyä sitä, että kun johonkin reissuun mennään tai on muuta spesiaalia, niin odottelee, että joko nyt. Juuri palattiin odotetulta ulkomaanreissultakin, mutta eipä vaan sielläkään mitään tapahtunut. Vähän se odottelu ja toivominen tosiaan aina syö sitä fiilistä, mikä on kyllä sääli. En kyllä usko tänäkään vuonna mitään tapahtuvan. Mutta jossei ensi vuonna (kun 10 vuotta tulee siis täyteen) tapahdu mitään, niin sanon kyllä että mulle riitti! Ja itse en aio kosia, koska haluan että aloite tulee mieheltä, kun tietää varmasti kuitenkin mun vastauksen. Tulipa pitkä, ja varmaan sekavakin viesti. yörii nyt vaan taas kaikki päässä.