Titan

Juridinen yhteenkuuluvuus, se, etä ollaan toistemme lähimpiä omaisia, nimenmuutos, ja jotenkin se tunne, että siirryin lopullisesti pois "vanhasta perheestä" uuteen, yhdessä muodostamaamme perheeseen. Myöskin se, että jotenkin rauha ja tyyneys on ihan eri luokkaa. Vaikka olen aina ollut sitä mieltä, että me ollaan yhdessä aina ja jaetaan kaikki, niin nyt todella tuntuu siltä, että esimerkiksi taloudellisesti mulla ei ole hätää tai tarvitse olla aina varasuunnitelman varasuunnitelmaa, että nyt se, mikä on mun, on myös mun aviomieheni, ja samassa veneessä soudetaan.

Mulla ei ole nimen kautta oikeastaan mitään sidoksia mun sukuun, ainoastaan isällä on sama sukunimi tällä hetkellä. Mummot ja vaarit on kuolleet, enkä ole varma onko edes niiden sisaruksista polvenneista kaukaisista serkuista monikaan samalla nimellä. Jos on, niin en kuitenkaan tunne tapauksia. Isällä on kaksi siskoa, molemmat menneet naimisiin ja vaihtaneet sukunimensä, täten mun serkutkin on eri nimisiä. Jotenkin se nimi ei yhdistä mua sukuun millään tavalla, siksi siitä on ainakin ajatuksen tasolla helppo luopua. Lisäksi mä ajattelen niin, että kun me mennään naimisiin, niin meistä tulee miehen kanssa silloin perhe, ja haluan perheellä olevan saman sukunimen. Samoin meidän lapsilla sitten kun niiden aika tulee.

Tsekkailin just tuolta väestörekisterikeskuksesta et omaa sukunimeä on tällä hetkellä sellanen vajaa 2000 kappaletta käytössä. Miehen sukunimeä puolestaan melkeen 19 000 Liityn tuohon jo ennestään suurehkoon joukkoon ja meikäläisestä tulee sitten Laine

Maistraattipäivä 5.6. on hääpäivä, silloinhan sitä on virallisesti vihitty aviopuolisoiksi. Simppeliä varsinkin kun ei ole mitään siunauksia tai edes sellasia oikein perinteisiä hääjuhlia, vaan enemmänkin isolla kaveriporukalla pidetyt pirskeet

Meillä tulee vaan lähimmät perheenjäsenet, eli mun vanhemmat, sulhon vanhemmat ja mummo, mun broidi ja sen kaksi poikaa sekä vaimo, sekä sulhon sisko ja veli. Miehen äidin vanhemmat ei pääse ulkomailta silloin tulemaan, ja se kyllä harmittaa jonkin verran. Päätettiin et kutsutaan vaan nää lähimmät, koska pidetään sitten kavereille ihan erikseen omat bileet, mihin ei sitten taas nämä perheenjäsenet tule.

Monivärinen! Rockabilly tyylinen mekko jossa on vaalea pohja, keltaisia ja punaisia ruusuja ja jotain muutakin sälää. Ja ehkä myös birdcage huntu/pääkoriste. Tosin viimeaikoina on alkanut houkuttaa ajatus valkoisesta samantyyliestä mekosta, koitan nyt malttaa mieleni... Tällä hetkellä valittuna olevaa mekkoa käytin viime kesänä kaverin häissä, ja se nyt vaan on yksinkertaisesti niin pirun ihana, etä ansaitsee mielestäni tulla käytetyksi kunnon juhlatilaisuuksissa

Tänään käytiin täyttämässä esteettömyys- ja nimi-rätingit ja varaamassa aika kesäkuun alulle vihkimiselle. Niillä on kuulema sellanen käytäntö et yleensä keskiviikko ja perjantai on "vihkimispäiviä", ja kun me oltiin jo päätetty päiväksi torstai niin kiirehti kyllä lisäämään, että tottakai niistä joustetaan. Nyt on kaikki reilassa, eikä tarvii enää hoitaa sinne suuntaan muuta ku ittensä paikan päälle ko. päivänä. Palvelu oli tosi ystävällistä, kuten täällä jo aikaisemmin onkin mainittu Vähän rupesi näin jälkikäteen ihmetyttämään, että mitenniin ei tarvitse olla yhteydessä ennen vihkipäivää? Ootteko te yleensä olleet, jos aika on varattu paria-kolmea kuukautta ennen vihkimistä? Meillä ei siis ole mitään omaa lisättävää kaavaan, ja halutaan pitää päivä sellasena "virastopiipahtamisena" joka nyt vaan sattuu tapahtumaan ykköset yllä, kunhan nyt tulee ne tahdotko kysymykset, sormuksen pujottaminen ja suuteloiminen Mistä tulikin mieleeni, että mistä se voi tietää onko meillä sormuksia ees vaihettavana? Kyseleekö sitten ennen sitä vihkimistä tämmöset jutut? Ja onko jotenkin hyvien tapojen mukaista tai kohteliasta olla yhteydessä maistraattiin esim. samalla/edeltävällä viikolla, vai onko se vaan turhaa häiriköintiä jo mitään "oikeaa" asiaa ei ole?

- vieraat ei viihdy - häistä tulee sellaiset viralliset pönöttämisjuhlat, joissa kaikki odottaa seuraavan ohjelmanumeron alkua, kun tosissaan halutaan sellaiset rennot, enemmän mökkitunnelmaiset juhlat joissa kaikilla on hauskaa ja saa olla rennosti hyvien ystävien kanssa. Onneksi pidetään kaverihäät, niin todennäköisesti osaavat rentoutua kun suuri osa vieraista on muutenkin toisilleen ennalta tuttuja - alkoholi tai ruoka loppuu kesken - että isäni loukkaantuu, kun häntä ei tulla pyytämään näihin kaverijuhliin. Me mennään maistraatissa viikkoa ennen bileitä naimisiin, ja sinne tulee mun ja sulhon vanhemmat ja lähin suku (mummo, sisarukset), ja mennään yhdessä syömään ja siten juhlistamaan naimsiinmenoa. Kaverihäät on tästä täysin irrallinen bilejuttu. Koska tehdään kaikki ruuat itse, tulee mun ja sulhasen äiti auttamaan niiden kanssa, ja koska sulhasen isän kautta ollaan saatu bändi, niin sulhon isäkin tulee. Mun isä on hirveän tiukkapipoinen esim. alkoholin käytön suhteen (ei käytä itse olleenkaan, ja melko avoimesti halveksuu niitä jotka käyttää), ja on muutenkin vaikea ihminen mitä tulee sosiaalisiin tilanteisiin, ei siis sopisi lainkaan sinne kaverihäihin sen alkoholimäärän ja remuporukan keskelle, tuntisi itsensä varmasti ulkopuoliseksi, pettyisi siihen että mä juon ja alkoholia on tarjolla niin paljon, arvostelisi kaikkea jne jne. Sulhon isä on taas ihan eri maata, ja on ennenkin ollut meidän kavereiden kanssa mukana jossain illanistujaisissa. En halua isääni juhliin, alunperin en olisi halunnut kummankaan porukoita, mutta pienen pakon sanelemana asia menee nyt näin. - että sulho juo liikaa - että joku satuttaa itsensä. Meillä on siis sauna ja ranta ja laituri käytössä illalla, siellä on tarkoitus rentoutua, grillailla ja viettää iltaa ns. virallisten osuuksien jälkeen. Jostain syystä mua pelottaa että joku esim. taittaa nilkkansa saunan rappusissa, liukastuu laiturilta veteen ja taittaa niskansa, kaatuu saunan kiukaaseen ja saa hirveät palovammat ja mitä näitä nyt on. Kuulostaa ihan absurdeilta peloilta, mutta en tosiaan halua että kenellekään käy mitään :/ - että ketään ei tulekaan tai ketään ei kiinostakaan. Että vieraat on yhdeksältä illalla lähtömeiningeissä, vaikka tarkoitus olis bilettää pitkälle yöhön

Häihin on vielä muutama kuukausi aikaa, mutta painajaiset on tulleet tutuiksi viimeisen viikon aikana, nään suunnilleen joka yö jotain painajaista häihin tai mieheen liittyen. Viime yönä näin unta, että mieheni sukunimi olikin muuttunut tavallisesta suomalaisesta nimestä Petterssoniin, ja olin valmis peruuttamaan häät koska en halunnut tuollaista sukunimeä. Suurin huoli nimeen liittyen oli tietenkin loogisesti se, että kaikki alkaa luulla mua sukunimen perusteella ruotsalaiseksi ja siksi alkaa puhumaan mulle ruotsia, enkä mä voi keskustella enää koskaan kunnolla kenenkään kanssa koska en kyseistä kieltä kunnolla osaa

Morsiamella hääpäivänä ikää 24, sulholla 27. Tuossa vaiheessa seurustelua takana 2v 10kk, yhdessä asumista 2v6kk ja kihloissa 9kk. Molempien eka kerta, ei lapsia vielä

pepepupu, ihanasti suunniteltu ja ajateltu mieheltä että kävi itse tekemassa sormuksen! Meillä kosinta oli enemmän ilmoitus kuin kosinta, ja tuli aivan puun takaa. Olen jo pidemmän aikaa aina välillä ottanut puheeksi aiheen naimisiinmeno, eikä mies ole koskaan ollut asiasta innostunut. Jostain syystä sen mielestä koko naimisiinmenossa ei ole mitään järkeä, ja olenkin saanut vääntää rautalangasta kaikki omat perusteluni alkaen niistä juridisista syistä miksi haluan naimisiin. Mies alkoi pikkuhiljaa kuunnella perusteluitani sujuvammin,ja jopa pari kertaa totesi "joo joo kyllä me joskus mennään, mikä kiire täs nyt on, joskus sitte mennää menää". Lauantaina pääsin töistä kolmelta yöllä, kävin hakemassa ruokaa ja olin kotona neljän kieppeillä. Miehen kaveri nukkuu meidän sohvalla autuaasti valot ja televisio päällä, mies kuorsaa makkarissa. Kävin suihkussa, ja kun astelin kylppäristä pois kylpytakki päällä oli mies herännyt ja kulki ympäri kämppää täysin pöllämystyneen näköisenä pienessä huppelissa. Mies jäi valvomaan mun kanssa, ja koska kaveri nukkui olkkarissa, istuttiin me parvekkeella ja polteltiin tupakkaa ja juotiin lonkeroa ja juteltiin ihan niitä näitä vaikka kuinka ja kauan. Jossain vaiheessa mies oli pitkään hiljaa, ja totesi sitten "arvaa mitä? Kyl me mennään naimisiin". Ajattelin ensin, et tää nyt on taas näitä "kyllä me sitten joskus mennään" lupauksia, mutta sitten mies jatkoi "me mennään naimisiin ens kesänä. Siis jos sulle vaan käy. Mut mä oon päättäny et me mennään naimisiin ens kesäkuussa". Mä menin ihan hämilleni enkä osannut hetkeen sanoa muuta kuin varmistella onko mies tosissaan. MIes vaan totesi että on, ja sanoi vain et "oon mä tätä jo jonkun aikaa miettiny eikä tää kosinta nyt menny yhtää niinku piti, mut ainakin oli yllätys, mutta mä oon tosissani". Sit päätettiin hääpäivä ens kesäkuulle, sovittiin et käydään maanantaina kysymässä iskältä mun kättä (mies halus tehdä tän), sit ostamassa sormukset ja infoomassa vanhemmat ja mummot ja papat. Sunnuntaina mies oli vielä samaa mieltä ja maanantai meni suunnitelmien mukaan Onneksi kosinta tapahtui noin, vaikka kaikki ruusupuskameiningit ja polvistumiset saa mut elokuvissa hermistymään romanttisuudellaan, ei musta itsestäni olisi vastaanottamaan sellaista. Kumpikaan ei olla turhan romanttisia, ja tiedän jo valmiiksi, että polvistumisesta olisi seurannut vain hirveä naurukohtaus