Hetkiselle: Älä lannistu! Itse aloin lukea tätä ketjua viime heinäkuussa. Oli helpottavaa huomata, etten ole ollut ainoa, joka on käynyt läpi kaikenmoisia ajatus- ja tunnemyrskyjä tämän asian tiimoilta. Olen kerennyt pohtia ja analysoida läpi parisuhteemme ja sen hyvät ja huonot puolet. Olen miettinyt läpi kaikki mahdolliset traumat ja syyt, jotka eivät asiaa edistäneet. Pohdin läpi oman arvomaailmani ja hain syitä ja vikaa myös itsestäni. Ja kyllä, hampaita kiristellen ja pettymystä niellen on tultu vietettyä parit juhlapyhät ja vuosipäivät. Jos joku olisi tuolloin heinäkuussa sanonut minulle, että olet kihloissa kahden kuukauden kuluttua, olisin nauranut päin naamaa ja kiittänyt vuosisadan parhaasta vitsistä. Niin kuitenkin kävi, kaikkien hassujen kiemuroiden kautta, jota en arvannut edes eteen tulevan. Asioilla on kuitenkin aina tapana muuttua, sen olen näiden vuosien aikana saanut huomata. Joskus ne mieluisat asiat tulevat aivan yhtäkkiä, odottamatta eteesi. Minä en saanut romanttista kosintaa ruusupuskien kera shamppanjan virratessa. Sain kuitenkin lupauksen, että olemme jatkossakin sama upea tiimi, joka on rakentanut hienon parisuhteen kaikista elämän ylä- ja alamäistä huolimatta. Nyt jälkeenpäin ajateltuna, se on minulle tärkeämpää ja romanttisempaa kuin mikään muu. Naimisiin olemme menossa aivan kahden kesken ensi vuoden alussa. Olemme olleet yhdessä 12 ja puoli vuotta, hääpäivänä tasan 13 vuotta. Vanha sanonta kuuluu, että odottavan aika on pitkä, mutta hyvää kannattaa odottaa. Uskokaa itseenne, olette upeita. Uskokaa parisuhteeseenne ja luottakaa niihin (puupää-putkiaivoisiin) rakkaisiin miehiinne, kyllä se järjen ääni sieltä jostain löytyy. PS. Kihlasormukseni tuli viime viikolla postissa. Tajusin hyvin pian, ettei mahdu sormeeni. Elämässä sattuu ja tapahtuu - kaiken aikaa.
