Aprikoosi

Naikkari
  • Viestit

    157
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Tietoja käyttäjästä Aprikoosi

  • Taso
    Vakkari

Profile Information

  • Gender
    Female
  1. ^ Mun mielestä morsian sopii valkoisessa puvussaan sulhon kanssa noin värillisesti, sillä valkoinenhan sopii lähes joka värin kanssa. Ja morsiamen värihän useinmiten on se valkoinen eli en sinuna kantaisi tuosta mitään huolta. Sinistä kimppuun voi tietysti toimia myös, mikäli asia huolestuttaa.
  2. Täällä myös morsian, joka tekee puvun itse. Piirtelin pienen inspiskuvan tulevasta. Huomenna kangaskaupoille. Tämän tyylisen ajattelin tehdä:
  3. Itse maksetaan.
  4. Muutama viikko ennen ja kuukauden verran jälkeen häiden.
  5. Meillä tulee häiden aikaan kihlauksesta vuosi.
  6. Me mennään myös ns. salaa tai ei meidän lupia keneltäkään tarvitse kysellä, mutta ei asiasta puhuta muille. Avioliitto on meidän liitto ja haluamme juhlia sen alkamista vain kaksistaan. Jokainen tavallaan ja hyvä niin.
  7. Minä ja mies 30 molemmat.
  8. ^ Nimenomaan. Sellaiset juhlat, kuin itse haluaa välittämättä liikaa muiden mielipiteistä tai meidän kohdalla edes kysymättä muiden mielipiteitä. Menemme naimisiin kahdestaan ulkomailla. Ystäville sitten hääkuva postissa.
  9. Me menemme naimisiin Pariisissa Eiffel-tornin kupeessa. Juuri vasta aloitettu häävalmistelut.
  10. Eiffel-tornin kupeessa on vihkiminen. Ihan vain me kaksi.
  11. Kesä, lämmin, meillä molemmilla pitkä loma.
  12. Häihin on vajaa vuosi ja nyt ollaan alettu suunnittelemaan. Hääpäivä on 16.7.2014. Innolla odotan kaikkea tulevaa!
  13. Häiden aikaan molemmat kolmekymppisiä ja yhteiseloa takana useampi vuosi. Haaveilemme omasta talosta. Molemmat meistä vakitöissä.