pompom

Jos ei kovin paljoa yli 15 000 menisi, olisi hyvä. 2v aikaa säästää, mikä riittää hyvin jos vaan töissä tullaan olemaan. Haaveissa olisi kuitenkin jäädä äitiyslomalle tässä välissä mikä hieman vaikeuttaa säästösuunnitelmaa. Tuossa 15 000 pysyminenkin tulee kyllä olemaan haastavaa, tuntuu että koko budjetti menee ruokaan ja juomaan, ja kaikki turhat menot on jo yritetty minimoida. En edes haaveile kovin kalliista mekosta tai valokuvauksesta. Miehelle voisi tilata mittatilauspuvun, koska sitä voisi käyttää jatkossa myöhemminkin. Sormukseen haluisin omalla kohdalla panostaa eniten. Voi olla että sormus menee ulkopuolisesta budjetista (samoin kuin miehen haaveilema hääkello )

Tietää, yritin ehkä olla kertomatta, mutta vaikea loppujenlopuksi olla puhumatta mielen päällä olevista asioista

Anoppi ei toivottavasti edes yritä, uskon että maut ei juuri kohtaa.

Se olikin pointtini, että jos asia on ns käsitelty ja molemmat tietää että haluaa olla toisen kanssa niin silloin täytyy vain luottaa siihen omaan kumppaniin ja olla epäilemättä suhteen laatua. Jos toinen vielä ns pohtii että onko valmis ylipäänsä avioliittoon ylipäänsä tai tämän hetkisen kumppanin kanssa niin silloin toki eri tilanne. Ja joo periaatteessa jos molemmat on sitoutunut toisiinsa niin että tietää menevänsä naimisiin toistensa kanssa jossain kohtaa, niin on jo merkityksen mukaan kihloissa mutta moni taitaa silti vielä haluta sen eleen ja virallisen kysymyksen. Itse ainakin halusin. Mutta ymmärrän kyllä, nimenomaan tuo kimpunheitto oli itelle vähän viimenen pisara.. tuntui tyhmältä seistä ja havitella kimppua ihan kuin oma pitkä parisuhde ei vielä merkkaisi mitään kun ei ole sormusta...

Olen vanhin sisaruksistani, ja viimeinen joka menee kihloihin. Valehtelisin jos väittäisin että ei yhtään haittaa, tai merkkaa. Vertailua tapahtuu ihan automaattisesti ja nyt häiden järjestäminen viimeisenä tuntuu myös hieman tylsältä. Mitä uutta sitä enää keksii kun lähes sama vieraslista omalta puolelta. Mutta toisaalta olen onnellinen kaikkien sisarusten puolesta, en toivoisi heidän elämää, en kadehdi heidän valintoja tai harmittele omiani. Bigger picture täytyy vaan yrittää pitää mielessä

Menimme kihloihin tänä keväänä, ehkä omalta puolelta noin puolen vuoden odottelun jälkeen. Tästäkin odottelusta syytän lähinnä miehen kommenttia yksissä häissä kun kimpunheiton yhteydessä hieman purnasin kuinka alkaa ärsyttää ainainen kimpunkalastelu. Tähän mies vastasi vain että ettei "ehkä tarvii kauaa odottaa". Toki omalta osalta otin tän ns vakavana lupauksena ja nyt hiljattain kun juteltiin niin mies ei edes muistanut kommenttiaan (tyypillistä ). Mutta siis oltiin me muutenkin juteltu aiheesta silleen että tiesin että oltiin samalla sivulla aiheen suhteen. Ja tätä avointa keskustelua kyllä suositan muillekin, markkinoin tän meillä 'kehityskeskusteluna'. Sitten kun on katsottu että toiveet ja ajatukset tulevaisuudesta on yhteneväiset voi myös ajankohtien/aikataulutuksen joko ottaa omiin käsiin eli kosia itse tai luottaa vaan siihen omaan kumppaniin että yhdessä sovittu asia pitää. Eihän se kärsimättömälle helppoa ole, mutta sillä välillä voi muita yhteisia suunnitelmia viedä eteenpäin ja miettiä. Ja keskustelussa on mun mielestä tärkeää puhua muistakin asioista kuin vain kosinnasta/naimisiinmenosta, joka lopulta ei ole kuin yksi päivä/juridinen sopimus. Lasten hankkiminen, asunnonvaihdot, työ/urasuunnitelmat, kesämökit, unelmien lomareissut jne, kaikki vie energiaa ja rahaa, kaikkiin pitää jonkin verran varautua, paneutua ja suunnitella niin useinkaan ei pysty kaikkea samanaikaisesti tekemään. Ja tärkeintä mielestäni että yhdessä luodaan jonkinlainen prioriteettilista, että missä järjestyksessä asioita aletaan toteuttaa. Esim me päätettiin että lapsi voisi tulla eka, siis ennen kosintaa, jos olisin laittanut kosinnan ja häiden odottelun edelle niin voisi ikäkin alkaa tulla vastaan ja tämän halusin miehelle ihan suoraan viestittää että hänkin joutuu omia prioriteettejä pohtia. Häät tulee sitten lapsen jälkeen, jos vaan tässä yrittämisessä ei liian kauaa kestä. Eli ehkä tässä vain halusin oman kokemukseni kautta pienen tsempin antaa puhumisen ja keskustelun tärkeydelle

Mahdollisten perintöjen takia avioehto joo, muuten ei olisi tarpeen.

Tavallisen työpäivän jälkeen kotona odotti ihana yllätys. Sormus oli ihanin mahdollinen ja koira pyöri jaloissa. Sopi meille täydellisesti.