Jump to content
Naimisiin.info

Pöms

Morsian
  • Viestit

    59
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Viestit posted by Pöms

  1. Oltiin sovittu, ettei varsinaisia lahjoja anneta.
    Olin kuitenkin päättänyt vuosi ennen häitä alkaa keräämään ns. "päiväkirjaa". Otin joka päivä yhden kuvan ja teetin näistä miehelle (ja minulle) muistoksi valokuva-albumin. Se on aivan ihana, kun sisältää arkea, juhlaa ja hääsuunnitteluiden etenemistä. :wub: Mies oli todella yllättynyt ja ymmärsi lahjan olevan oikeastaan meille molemmille.

  2. Meillä oli sisääntulomarssina perinteinen "Prinsessa ruusunen". Poistumismarssina oli Final Fantasy VII tuttu Rufus' welcoming ceremony. Saatiin kanttoriin yhteyttä häävikolla tiistaina, joten hieman meinasi stressiä aiheuttaa, mutta oli ihan älyttömän taitava kanttori ja tuonkin soitti kerran harjoitelleena.

  3. Tulin kommentoimaan tuota thaimaalaista ruokaa. Ideana hyvä kunhan toteutetaan kaikille sopivalla tavalla. Itse olen yliherkkä (en edes allerginen) mausteille ja jo oleilu liian pitkään liian mausteiden ruuan vieressä saa iholleni inhottavan reaktion. Lisäksi tunnen todella monia, jotka saavat liian maustetusta ruuasta närästystä, vatsavaivoja ym. Etenkin tässä ajattelen hieman vanhemaa sukupolvea, jotka eivät välttämättä ole tottuneet syömään ko. ruokaa.

    Eli jos te pidätte ajatuksesta, niin ehdottomasti thaimaalaista ruokaa! Ottakaa kuitenkin huomioon, että on oltava paljoa mausteita karttaville muutakin kuin riisiä.

  4. ^Itseäni on ihmetyttänyt, että läheiset ystävät eivät ole ilmoittautuneen. Tosin meillä on vielä kuukausi aikaa ilmoittautua, mutta hämmentää hieman silti. Odottavatko he siihen, että näemme kasvotusten ja luettelevat allergiansa siinä ja tämän jälkeen kuvittelevat meidän muistavan ne :girl_sigh:  Eiköhän tämä selviä kuukauden kuluessa.

    Minun tulisi soittaa papille ja kysellä, milloin hän ehtisi tavata meidät. Ongelmana vaan on se, että mies on toisella paikkakunnalla töissä koko kesän ja vapaalla vain viikonloppuisin. Osaatteko yhtään sanoa ehtivätkö papit tapaamaan hääpareja juttutuokion merkeissä jonakin lauantaina tai sunnuntaina muilta töiltä? Noh, loppuviikosta tämänkin pitäisi selvitä, kun soittelen hänelle.

  5. Oma kokemukseni polttarikortista:

    Olin järjestämässä kaverin polttareita ja silloin sankari sai polttarikortin. Se oli kutsu hänen polttareihin ja oli saman tyylinen, kuin hääkutsu. Siinä kerrottiin päivämäärä ja milloin on oltava valmiina. Myös pukukoodi ja mukaan pakattavat tavarat olivat kutsussa. Sopii esimerkiksi morsiamelle, joka haluaa tietää päivämäärän etukäteen ;)

  6. ^Ihanaa! Pian saat sovitella.

    Itse oon menossa käymään ompelimossa todennäköisesti perjantaina ja sillon saan toivottavasti hinta-arviota puvun muokkaamisesta.

     

    Itselläni on tällä hetkellä sellainen olo, että mikään ei stressaa häihin liittyen. Olen jotenkin oppinut rentoutumaan ihan täysin kaikissa hääjutuissa. Ehkä tuo sulhanen aiheuttaa shokkihoitoa omalla käyttäytymisellään. Ei ole vieläkään saanut aikaseksi varata bändiä, ajatustakaan ei ole luonut omaa pukuaan ajatellen, ei ole minkäänlaista listaa tehnyt bestmanilleen polttarivieraista ja englanninkieliset hääinfot jätti puolitiehen... niin ja nimenvaihdoksesta laittoi jo menemään anomuksen(?), mutta ei ole saanut aikaiseksi maksaa sitä vielä(kään).

    Mitenkäs muiden sulhaset? Onko yhtä avutonta toimintaa vai onko täysillä hommassa mukana?

    Ja siis ihan innolla tuo sulhanen odottaa hääpäivää, mutta ei vaan näköjään tajua miten paljon hommaa siinä on järjestää. Noh, hääkutsut lähtee ulkomailla asuville häävieraille parin viikon päästä oli ne infot valmiit tai ei... olen ilkeä ja armoton :girl_sigh:

  7. Meidän hääyö saunallisessa ja porealtaallisessa sviitissä maksaa 190€.
    Hinta sisältää huoneen koristelun, myöhäisen uloskirjauksen (sisäänkirjaus 24h/vrk), aamupalan huoneeseen ja kuoharia joko meidän tullessa hotellille tai aamupalan kanssa.

    Lisäksi bestmanit voivat viedä meidän tavaramme hotellille jo ennen check iniä ja hotellin henkilökunta vie tavaramme huoneeseemme.

  8. post-47887-0-22351700-1422967020.jpg

     

    Sain vihdoinkin aikaiseksi kasata hääkimpun. Voi olla, että siihen tulee vielä muutoksia, kun kesä lähenee ja päätän haluanko siihen esim. mustikanlehtiä. Kimppu on siis tehty vaahteranlehdistä. Syksyllä tein ruusut talteen ja nyt sain kasattua.
    (Katsotaan osasinko liittää kuvankin)

    Meillä pitäisi myös tehdä infoja, mutta koulu aiheuttaa osaltaan pientä stressiä, joten ei olla saatu aikaiseksi. Ehkä siinä on seuraava projekti, koska ulkomailla asuville vieraille pitäisi lähettää kutsut hyvissä ajoin.

  9. ^ Halpahallissa voisi olla tai sitten Palosaarella Säteessä. Säteessä tosin voisivat olla kalliimpia, mutta siellä on ainakin aiemmin ollut saman tyylistä tavaraa, joten sieltä voisi jopa löytyä.

    Voihan booli tosiaan! Me päätimme sulhon kanssa, ettemme tarjoa alkoholillista boolia ollenkaan. Meidän sukulaisissa on muutama, jotka eivät sitten millään ymmärrä milloin se oma raja alkoholin juomisessa tulee vastaan. Ajattelimme sitten jättää viinaboolin kokonaan pois, koska sitä on niin helppoa juoda. Sen sijaan laitamme booliastioihin jotakin hyvää alkoholitonta mehua/drinkkiä, jotta vieraat huomaamattaan juovat välillä myös alkoholitonta juomaa. Lisäksi vieraat, jotka eivät syystä tai toisesta halua juoda alkoholia, saavat juoda muutakin kuin vettä.

  10. Eloa: Me varasimme kirkon joulukuussa ja meille sanottiin, että kirkkoherranvirastosta ottavat yhteyttä meihin maaliskuussa. Saimme halutessamme kertoa meidän pappitoiveen, joka toteutuu tai ei (emme toivoneet ketään erityisesti). Eli maaliskuussa meihin otetaan yheyttä ja kerrotaan papin nimi ja yhteystiedot. Tämän jälkeen me soitamme papille ja sovimme tapaamiset ym.

  11. ^ Varmaan ainakin suurimmalla osalla on hääpäivä lauantaina.

    Meillä ainakin johtuu siitä, että häitä vietetään 22.8 ja suuri osa vieraista on jo palannut töihin lomien jälkeen. Perjantai (tai jokin muu päivä) voisi olla hankala vieraiden järjestää vapaaksi.

  12. Kuulostaa mukavalta tuo päivämääräidea!

    Itse sain vihdoinkin eteenpäin kutsukorttien suunnittelun ja nyt on materiaalit hankittu. Olen jotekin onnistunut ottamaan niistä aivan liian suren stressin. Rakastan kaikenlaista askartelua ja kaikki tietävät sen. Tästä johtuen jotenkin ajattelin, etten voi lähettää mitään tavallisia tai tylsiä kutsuja. Kerran sitten sulhanen mainitsi, että niitä täytyy meidän häihin askarrella noin 30, joten turha mitään super-vaikeita suunnitella. Nyt onneks helpottaa, kun on jollakin tavalla asiat selvillä ja kutsuista tulee mielestäni nätit, mutta helpot askarrella :girl_in_love:

    Saanhan muutenkin askarrella ihan kaikkea muutakin häihin, joten kutsut saavatkin olla hieman yksinkertaisemmat.

  13. ^Eikös ennen ollut (ja toisinaan vieläkin) tapana, että morsiamen vanhemmat järjestävät häät... joku korjatkoon, jos olen ihan hakoteillä :) Eli sen vuoksi vanhemmat ovat vaikuttaneet enemmän myös vieraslistaan ym.

     

    Meillä toki kuullaan, mitä sanottavaa anopeilla on, mutta ei juurikaan olla otettu huomioon. Meillä nyt toisaalta on niin ihanat anopitkin, että he ymmärtävät meidän järjestävän kaiken itse (itse myös maksamme). Ainoa mihin he saavat vaikuttaa niin paljon, kuin haluavat, on kakut. He haluavat leipoa, joten he saavat leipoa mitä haluavat... siihen minulla ja sulhasella ei ole tarvetta puuttua ^_^

  14. Tuohon hää-lisään törmää jatkuvasti. Ihan älytöntä miten paljon joutuu maksamaan ekstraa vain tuon etuliitteen vuoksi! Ollaankin yritetty aina miettiä tarvitaanko jotakin tiettyä vai voiko tehdä toisella tavalla esimerkkinä hääkakun koriste... emme varsinaisesti tarvitse kyseistä koristetta, joten mietitään kakun päälle jotakin muuta kaunista. Haluaisin hankkia kaksi minifiguuria esim. jotkin eläimet ja maalata ne kultaiseksi. Meillä muuten ei edes leikata hääkakkua vaan voileipäkakkua :girl_haha:

     

    Mutta mitä kampaukseen ja meikkiin tulee niin onneksi ammattilaisia on perheessä. Kampausta ollaan jo hieman suunniteltu ja ollaan samalla linjalla, joten ehkä emme tee koekampausta tai sitten sen voi tehdä joku lauantai-ilta muuten vaan. En itse meikkaa juurikaan, mutta haluan että ammattilainen tekee kuitenkin jonkin pohjatyön. Haluan näyttää kuvissa nätiltä vielä yön pikkutunneilla. Eli tarkoitus ei ole myöskään maalauttaa itseäni toisenlaiseksi (kuten radamsa hauskasti ilmaisi) vaan hieman ehostaa jo valmiiksi nättiä naamaa :D

  15. ^ Kieltämättä tässä alkaa löytämään itsestään uusia puolia

    Itse sain stressistä ja kovasta väsymyksestä johtuen kauhean itkukohtauksen tässä pari päivää sitten. Muka mikään ei suju ja kaikki on ihan pielessä, hommaa on ihan liikaa ja elämässä tapahtuu vain surullisia asioita eikä kukaan osallistu meidän juhliin. Yön yli nukuttua kaikki oli ihan hyvin, nyt on taas muutama asia hoidettu ja taas jaksaa suunnitella :girl_sigh:

×
×
  • Create New...