prims

Meidän ensi tapaaminen on tapahtunut 9-luokan liikuntatunnilla, kun mieheni oli sijaistamassa liikunnanopettajaamme. Tästä tapaamisesta toisillemme on jäänyt mieleen vain naamat sekä nimet ja toki kiinnitin huomiota, että aika komia on, mutta silloin seurustelin silloisen poikakaverini kanssa. Sen jälkeen näin nykyistä miestäni silloin tällöin ruokakaupassa, jossa hän työskenteli armeijan molemmin puolin, ilman sen kummempaa pilkettä tai flirttiä. Mutta olin kuitenkin joskus kaverilleni sanonut, että tuossa olisi unelmien mies, jos ex-poikakaverini ei olisi ollut kuvioissa, ja hänelläkin oli silloin tyttöystävä. Seuraavan kerran kohtasimme muutaman vuoden jälkeen kesällä, kun ex-poikakaverini oli saanut ajokortin ja itsekin olin täyttämässä piakkoin 18 vuotta. Ex-poikakaverini oli lupautunut kuskaamaan ystäviänsä baariin ja takaisinkin kotiin nykyisen mieheni vanhempien luona olleista illanistujaisista. Yöllä kotimatkalla nykyinen mieheni heitti kunnon tuiskeessa pientä flirttiä minulle, mikä jäi vähän kaivertamaan. Tämän reissun jälkeen olimme hyvän päivän tuttuja ja kyselimme kuulumisia sillon tällöin mesessä ja tavatessamme, mutta varsinaista kipinää ei ollut. Loppukesästä pyysimme exän kanssa nykyistä miestäni minun syntymäpäiväjuhlille kuskiksi ja ilta päättyikin siihen, että ex-poikakaverini ystäviemme kanssa söi baarinjälkeistä iltapalaa kotonani ajatellen vain omaa mahaansa, kun nykyinen mieheni hoiti minua vessassa "pienen" pahaolon takia. Hirmu romanttista! Tämän jälkeen emme olleetkaan paljoa tekemisissä ja mieheni muutti paikkakunnalta poiskin opintojen perässä. Loppuvuodesta ex-poikakaverini kanssa päätimme lopettaa 4 vuotta kestäneen suhteemme ja lähdin samana iltana ystävieni kanssa helpottuneena tuulettumaan paikalliseen. Sanoin ystävilleni hyvissä ajoin ennen puolta yötä, että lähden kotiin nukkumaan ja hehkutin, etten aio vähään aikaan sotkeutua yhteenkään mieheen... kunnes pihalle päästyäni huomasin nykyisen mieheni auton ja perästäni tuli myös auton omistaja. Siinä sitten tervehdimme, halasimme (tapoihini kuuluu hyvin usein halata tuttaviakin) ja vaihdoimme kuulumiset tuttuun tapaan, no minulla juttua riitti tuttuun tapaan, joten lähdimme kylmästä tuiskeesta ajelemaan ja juttelemaan. 3 tunnin kuluttua hän jättikin minut pois kyydistään ja minä se vasta sekaisin olinkin tunteideni kanssa. Seuraavana päivänä satuimme samaan baariin katsomaan erästä keikkaa, jonka aikana kyllä kummallekin kävi selväksi, että olemme kiinnostuneet toisistamme. Pidin viikon täyttä radiohiljaisuutta ja pohdin "Mitä helvettiä mie oon menny tekemään?", kunnes laittelin viestiä ja siitä se pikku hiljaa lähti. Mieheni oli päättänyt minun halatessani häntä, että tässä muuten on miun loppuelämäni nainen! Nyt yhteistä elämää on takana kohta 6 vuotta, kaksi lasta ja häät ensi kesänä. Jälkikäteen olen muistanut, että olen joskus ex-poikakaverilleni kommentoinut nykyisen mieheni vanhempien kotia (maatila), että haluaisin tuollaisen talon tuolta paikalta. Ehkäpä kohtalo siis ajoi meidät yhteen?

Meillä häät suunnitelmissa kesälle 2015. Tuolloin minulla on ikää 25 ja miehellä 28, ollaan oltu yhdessä n. 7 vuotta ja lähes sama aika yhteisessä kodissa, kihloissa n. 5 vuotta ja lapset ovat 5- ja 2-vuotiaita. Minä olen vielä opiskelija, mies on ammattiaan vastaavassa työssä. Asumme varmastikin vielä nykyisessä vuokra-asunnossa, ellei unelmakotia ole tullut vastaan. Minun valmistumisen lähestyessä tarkoitus katsella omaa kotia.

Ei tullut Louhitalo mieleenkään, vaikka usein siitä ohi ajelenkin. Minkähänlaiset sisätilat/kalustus siellä on? Pitää varmaankin käydä ottamassa selvää. Kokkolan Erä on ollut mielessä, paikka pitäisi käydä katsomassa paikan päällä, ennen kuin osaan sanoa mielipidettä. Yleisesti ottaen näyttää mukavalle, mutta minua ehkä hieman häiritsee baaritiskit yms, joita ainakin kuvissa näkyy. Olen myös ymmärtänyt ettei siellä ole sisävessaa, olenko oikeassa? Pidän tärkeänä, että juhlissani on tarjolla sisävessa ja vesihanat vessoissa.

Haeskelen hääpaikkaa, Joensuun ympäristöstä/Pohjois-Karjalasta n. 120 hengelle. Toiveena olisi, että tuolla porukalla paikka ei olisi survomalla survottu täyteen ja kaikki pääsisivät syömään yhtenäiseen tilaan. Ravintoloita tiedän moniakin, joihin mahdutaan, mutta koetan haeskella vielä paikkaa, joka ei olisi ravintola. Lisäksi haluaisin, että hääpaikka on ympäristöltään ja sisätiloiltaan kaunis. Olen jo vuosia sitten rakastunut täysin Kontiolahden kotiseutukeskuksen kivinavettaan, mutta emme sinne vain tule mahtumaan mitenkään päin, joten se on unohdettava. Uutena tuttavuutena löysin Kiteellä Annin Kartanon, joten mielenkiinnolla kuulisin kokemuksia paikasta. Nettisivujen perusteella siellä päärakennuksessa 60 hengen ja 70 hengen ruokasalit, jotka ovat nähtävästi yhdistetty toisiinsa isolla oviaukolla ja lisäksi löytyy vanha kivinavetta kesäkäyttöön, jonne myös luvataan 130 henkeä. Kuinkahan ahtaasti 130 henkeä näihin tiloihin mahtuu, onko kivinavetan ruokailutila yhtenäinen 130 hengelle? Jääkö tilaa tansseille? Paikan päällä on oma pitopalvelunsa, onko kokemuksia ko. pitopalvelusta? Onko palvelu ollut hyvää, entä ruoka? Hinnoista nettisivuilla ei ole mainittu mitään, mutta sepä selviää sähköpostilla. Nettisivut: http://www.anninkartano.fi/ Maatilamatkailu Hirvonen ainakin nettisivujen mukaan sinne mahtuisi 130 henkeä, mutta en usko, että kovin tilavaa siellä enää sen jälkeen on. Lisäksi mäntypaneeli ja mäntykalusteet saa vähän oksennuksen makua suuhun eikä ympäristökään mielestäni kovin kaunis ole. Utran uittotuvalle jotkut sanoo mahtuvan 120 henkeä, mutta taatusti on ahdasta ja toiminta siellä on jotenkin ihmeellistä, ainakin laskutuksen suhteen kuulemani mukaan? Onko tällä seudulla muita 120 hengen paikkoja, joita kannattaisi käydä katsomassa?