Katti23

Morsian
  • Content count

    48
  • Joined

  • Last visited

About Katti23

  • Rank
    Juniori

Profile Information

  • Gender
    Male
  1. Meillä on vihdoin ensi lauantaina meidän kihlajaiset (huhtikuun alussa jo kihlauduttiin, mutta ei ole ehtinyt aiemmin). Ollaan juuri muutettu (viime vkl huonekalut), joten tarjolla on pääasiassa kaupassa ostettua pasteijaa ja keksiä kahvien lisäksi. Yhden kakun tai makeanpiirakan varmaan jaksan leipoa muuttokiireiltä. Kutsuttu on vain perheet (vanhemmat ja sisarukset) sekä isovanhemmat, koska mies ei tahtonut isoja kihlajaisia. Samalla hoituu tuparit lähisuvulle. Kun pidetään tuparit kavereille niin ne toimivat varmaan myös epävirallisina kihlajaisina.
  2. Me toivottavasti tiistaina allekirjoitetaan uuden kodin vuokrasopimus ja sitten kolme viikkoa avainten saamisesta käteen aiotaan nyt kutsua vanhemmat, sisarukset ja isovanhemmat kihlajais-/tuparikahveille. Meidän eka yhteinen koti myös kyseessä. Mies ei tahdo enempää porukkaa niin ei nyt sitten kutsuta kummeja/tätejä jne.
  3. Mä haluan lapset häiden jälkeen. Häihin säästäminen on jo valmiiksi tarpeeksi pitkä urakka, ilman lasta, joka tulee kalliiksi tarvikkeineen ja koko ajan kasvavana ja uusia vaatteita tarvitsevana. Lisäksi en tahdo paniikissa laihdutella raskauskiloja tai stressata häitä pientä lasta samalla hoitaen tai hääpäivänä miettiä miten lapsi pärjää hoitajan kanssa tai roikkuu mukana koko päivän. Ei mun käsitys rennosta juhlapäivästä. Lisäksi säästyy isyyden erilliseltä tunnustamiselta, ehdin valmistua ja toivottavasti saada työpaikankin ennen sitä tässä häitä odotellessa.
  4. Turun seudulla (alustava haaveeni ei sijaitse kai virallisesti Turussa, mutta ihan vieressä). Mies menee sinne syksyllä töihin ja tahdottiin paikka, joka on sukuneutraali (meidän kummankaan suku ei asu Turussa). Saatan itsekin päätyä opiskelujen päätyttyä Turkuun töihin ja asumaan, joten silloin ainakin olisi sopiva. Toinen vaihtoehto olisi ollut Helsinki, koska täällä nyt asutaan ja opiskelen vielä 1,5 vuotta.
  5. Meillä on häihin vielä muutama vuosi, mutta sukulaisille ja kavereille on kerrottu ja fb:ssä vaihtui parisuhdestatus, joten sieltä näkee kihlauksen ainakin suurin osa. Varsinaisen häävuodenkin olen kyllä kertonut aika vapaasti, jos on ollut tuttujen kanssa puhetta (niin kaukana, että ihmiset ehtii vielä unohtaakin eli 2017). Päivää en kyllä aio ainakaan näin alustavasti levitellä ellei kyseisiä ihmisiä olla kutsumassa tai suoraan kysytä. Vähän suvussa draamaakin juuri tällä hetkellä, enkä ole varma tietääkö äidin toinen veli vielä edes kunnolla koko kihlauksesta.
  6. Mä olen onneksi vielä sen verran nuori (23v), häät vasta muutaman vuoden päästä ja monelle suoraan ilmoittanut, että ei mitään vauvoja ennen häitä, ettei ole vielä kukaan kysellyt. Tai no ainoa, joka on kysynyt, on sulhanen ja sekin oli nyt vain pohdinta muodossa milloin aikaisintaan (tietää kyllä, että en tahdo ennen häitä)
  7. athella: 2017 on tosiaan meidänkin häät tarkoitus viettää. Paikkaa mennään jo katsomaan viimeistään syksyllä, kun mies aloittaa kyseisen juhlapaikan lähikaupungissa työt. Kuukausi/vuoden aika vielä lukkoon lyömättä. Parempi rauhassa suunnitella kuin nopeasti panikoiden
  8. Ellimin: Haluan kyllä nähdä tilat ennen minkään varaamista, jotta näkee oikeasti miltä näyttää (parempi/huonompi kuin kuvissa). Mun hyvin alustava vieraslistani sisältää sellaisen 80 henkeä, mutta muutokset on kolmessa vuodessa mahdollisia (jos saman ikäiset serkut tai sisarukset pariutuu jne), mutta 80-90 henkeä on oletettava määrä. Kiva tietää, että helmikuun ja toukokuun tilavuokrat ei eroa kovin montaa satasta niin helpommin pulittaa sitten sen parisataa lisää keväästä verrattuna talveen (ja sulho tahtoo kesähäät, katotaan mitä tykkää ku sille paljastuu sesonkilisät).
  9. Mulle bändi ei olisi pakollinen, mutta onhan se kiva edes muutama valssi saada livebändin kanssa. Onneksi enoni soittaa tanssilavoilla ja äitini kerrottua kihlauksestani tuli sieltä heti tarjous, että enon avulla saa bändin. Katsotaan sitten lähempänä saako sen kaveripalveluksilla meille häälahjaksi tai sitten vaan vähän edullisemmin. Tosin jos hinta on silti karmea meidän budjettiin niin pyydän varmaan vaan enoa soittamaan muutaman valssin harmonikalla (mulle riittää häävalssi ja tanssiminen oman isän ja miehen isän kanssa, loput voi tulla soittolistalta). Eniten sitä livebändiä kuitenkin varmaan kaipaa noi keski-ikäiset sukulaiset eikä me sulhasen kanssa.
  10. Kummatkin tullaan olemaan 26 näillä näkymin.
  11. Isä luultavasti ellen ehottomasti halua kävellä alttarille yksin.
  12. En edes tiedä missä teen töitä vai onko mulla töitä häiden aikaan (2017 suunnitellut häät ja valmistun toivottavasti 2015 lopussa). Meille tulee upseerihäät, joten pelkästään miekkakujan vuoksi oikein kehotan sulhoa kutsumaan myös työkavereitaan meidän häihin
  13. Olen ollut häissä 5 kertaa, vain kerran täysi-ikäisenä. Tosin yksissä häissä olin myös teini-ikäisenä, joten siitäkin on kunnon muistot.
  14. ^Toi järjestely voisi toimia. Yhdessä hääblogissa kommenttiini kaasopohdinnasta oli tosin ehdotettu polttarikomiteaa, jos ei kaasoa tarvitse/halua muuten. Eli voisin pyytää siskoni ja nämä pari kaveriani polttaritoimikunnaksi ja miettiä haluanko/tarvitsenko kaasoa ollenkaan ja jos haluan niin pyytää sitten tätä miespuolista kaveriani.
  15. En katsoisi hyvällä kokovalkoisessa häihini tulevaa vierasta. Jos on kukkamekko, jonka pohjaväri on valkoinen, mutta vaikka niin isot ja värikkät kukat että on enempi kirjava niin ei haittaa, mutta selkeästi kaukaa valkoiselta näyttävä mekko ei oikein ilahduttaisi. Paitsi mahdollisesti kaasolla/morsiusneidoilla saisi olla valkopohjaiset mekot sopimuksen mukaan. Itsekin morsiusneitona käyttänyt kerran lähesvalkoista mekkoa mustilla pitsiyksityiskohdilla.