Kun suomalaisessa perinteessä uskovaisen vastakohta on "suruton", ei ehkä ole aivan ihme, että kiitosvirretkin veisataan mollissa. Silti olen sitä mieltä, että vaikka virressä olisi hyistä hallaa ja muuta sellaista, päällimmäinen tunne on kuitenkin toivo ja tulevaisuudenusko. Soi kunniaksi Luojan on minullakin pyörinyt mielessä ja lisäksi yksi vieläkin mollivoittoisempi vanha virsi.