Mikäneuvoksi

Yhdistin aloituksesi tähän jo olemassa olevaan ketjuun. Josko tässä olisi alkajaisiksi tukea Oma ehdotukseni on, että kerrot (tai jos juttelu ei onnistu, et saa sanottua kaikkea tmv. kirjoita kirje) äidillesi juuri tuon, minkä kirjoitit tähän (boldasin). Tuli mieleen myös toinen aihettasi sivuava sivuava ketju: Miten toimia, kun vanhemmat eronneet? Kiitos, näköjään sukulaiset aiheuttavat harmaita hiuksia muillekin. Olen tuonutkin oman näkemykseni esille, mutta äitini on ottanut käyttöön todella ikävän "onko isäsi tärkeämpi kuin minä?"-kortin. Ymmärrän itsekin, että äiti on nyt todella pahasti sokaistunut ja hänen käytöksensä ei ole lähimainkaan aikuismaista. Silti mietin miten tilanteen voisi ratkaista, vai pitäisikö jo antaa asian olla ja antaa kiukuttelevan äidin kiukutella itsekseen?

Vanhempani ovat eronneet vuosia sitten, ja eivätkä ole olleet sen jälkeen tekemisissä. Olen tullut hyvin molempien kanssa itse toimeen ja luonnollisesti heidän osallistuminen on minulle tärkeää. Nyt äitini on päättänyt, ettei tule häihin, koska olen kutsunut sinne myös isäni. Moni varmasti ajattelee jo, että "nehän ovat teidät häät" ja että "miten äiti voi tehdä noin?". Voi kun saisinkin hänet tämän ymmärtämään! Oma sydän on kuitenkin murtunut, koska olen vuosia ollut ikävässä välikädessä vanhempien riitelyn vuoksi ja tällainen myös konkretisoi sen, että itse lapsena saan kärsiä tilanteessa eniten. Olisin odottanut aikuismaista käytöstä, ja ymmärrystä siihen, että hänkin olisi siellä minun vuokseni. Nyt vihoittelu isälleni tuntuu olevan tärkeämpää, kuin rakkaus minua kohtaan. Tosi surullista, eikö vain? Mikä neuvoksi?