Meikkupeikko

Valkoista muoviapa hyvinkin ja korkit siniset. Mansikkaboolia tarjotaan.

Kumpa osais antaa itselleen edes saman verran "löysää" kuin toisille ihmisille. Nyt on sitten tarjoilija-asia setvitty ja muutenkin alkaa juhla näyttää toteutumiskelposelta. Mutta mutta... tiedättekö tunteen, ettei riitä? Kun ei ole enää hirveesti muuta stressattavaa, ni aloin stressata sitä näyttääkö meidän kakkupöytä tosi tyhjältä, jos siinä on vaan se kakku. Niinpä iski sitten leipomusinnostus ja etsin jo netistä kymmeniä erilaisia reseptejä kaikkeen kivaan, mitä vois tehdä. Jos tekis vähän pikkuleipiä eikä joku kuivakakkukaan olis pahitteeks.. ja sit jos vaikka tekis vielä karjalanpiirakoita iltapalalle ja sitä ja tätä ja tota. Vaikka kuinka itselleen selittää, että ei, sulla ei ole aikaa tehdä sitä kaikkea, ni silti tulee mieleen, et entäs jos kuitenkin tossa välissä...

Omiani pidän aika pieninä, vaikka kutsulistalla on nyt reilu 70 henkeä. Ne ovat kuitenkin ainoostaan sukua ja lähimpiä kavereita. Tostakin kuitenkin karsittiin aika rankalla kädellä, koko suvun mukaan kutsumalla olis vierasmäärän saanu nousemaan sinne 120 hengen tienoille. Että se riippuu ihan siitä, ketä kutsutut on. Jos kutsutut olis kaukaisempia kavereita ja työkavereita, niin sitten toi 70 vois tuntua isolta.

Mun puolelta reilusti enemmän vieraita. Mulla on paljon isompi suku ja juhlaan ei ole edes kutsuttu koko lähisukua. Miehen puolelta on kyllä kutsuttu koko lähisuku, mut en usko et ovat tulossa. Asuvat toisella puolella Suomea. Kavereitakin on mun puolelta tulossa enemmän, koska mulla on enemmän läheisiä ystäviä ja miehellä enemmän hyvän päivän tuttuja. 

Asuinpaikkakunnalla. Ei siihen oikeestaan mitään konkreettista syytä ole, mikään muukaan paikka ei tuntunu edes vaihtoehdolta. Kun vielä saatiin juhlapaikka edullisesti, ni se oli sit siinä.

Pihistys:

-morsiamen puku (oma vanha)

-sulhasen puku (vuokrataan)

-juhlapaikka 

-kutsut

-koristelu

-alkoholit itse tehtyä ja Virosta

-tarjoilemassa tuttu

Panostus:

-ruoka

Olemme suunnitelleet laittavamme boolin tarjolle 16 litran hanallisissa vesipöntöissä. Olisiko jollakulla ideoita miten ne saisi koristeltua?

26 kutsua ja hinnaksi tuli jotain 1,5€ per kutsu. Halvemmalla olis päästy, jos en olis halunnut niihin vaaleanliloja kirjekuoria. Itse askarrellut siis ja aika simppelit.

Näillä näkymin maistraattiin tulee meidän lisäksi mun äiti ja veli ja meidän lapset eli 5 henkilöä meidän lisäksi.

Meillä ei pöytään kakkujen lisäksi muuta tule. Ystävä haluaa tehdä mulle lahjaksi sacher-kakun ja koska se on kostutettu liköörillä ja lapsiakin on tulossa paikalle, niin sen viereen tulee toinen, ihan tavallinen suklaakakku.

Joo, ei tule ei... Paitsi että iski innostus ja näillä näkymin on tulossa lisäksi kolmenlaisia pikkuleipiä (Hanna-tädin kakkuja, kauralastuja ja Vilhelmiinoja) ja vielä ehkä omppupiirakkaa. Katsotaan nyt miltä lopullinen lista tarjottavista näyttää.

Avioliitto ei niinkään, yhdessä oltais kuitenkin. Häät ja niiden järjestelyt kyllä. Toivon, että kaikki menee hyvin, mutta vielä on koko homma niin levällään, että paha mennä sanomaan. 

Jos tulisi kaaso ja toivoisin häneltä jotain spesifistä, niin olisin valmis maksamaan kaason mekon varsinkin, jos se olisi tyyliä, jota kaaso ei muuten pitäisi. Jos siis pukisin rokkihenkisen parhaan ystäväni johonkin kermakakku-unelmaan, joka menisi hänen kaapistaan roskiin tai kirpparille, niin olisin sen valmis hänelle ostamaan. Mutta koska kaasoa ei tule, niin ei ole ongelmaakaan.

Enemmän kuulkaa kaikki. Tai no, on tiettyjä ihmisiä, joita ei juhliimme kutsuta, joten heille en hirveästi asiasta kuuluttele, mutta muille sitten senkin edestä. Läheisille kavereille tuli kerrottua samana päivänä, kun näistä päätettiin, parille sukulaiselle meni ennakkovaroitus ennen kutsua ja loput sitten varmaan kuuli kutsun saadessaan, jos ei puskaradio toiminut. 

Melko selvästi se eteni. Ilmotin miehelle, että sinun sukunimeä en ota, vaikka kuinka mentäisiin naimisiin ja kysäisin, että tuleeko asiasta ongelma? Ei kuulemma tule. Enemmän se tuntuu olevan ongelma meidän lapsille, joilla on isänsä sukunimi. He haluaisivat, että äidistäkin tulee saman niminen. Ei tule. Nimenvaihtorumbaan en lähde.

Miehellä on harvinainen sukunimi, nykykantajia 151, joista kolme meidän lapsia. Se on vaan niin ruma, etten halua sitä omaksi nimekseni. Ruma on omakin sukunimeni, mutta ukon on vielä rumempi. Minusta siis se, miltä sukunimi kuulostaa, vaikuttaa enemmän kuin se, kuinka harvinainen nimi on.

Meillä sulhanen tekee paljonkin. Menee suunnilleen 50/50.

-ukon hommana on tehdä puolet ruoista. Ukko leipoo paljon parempaa ruisleipää ku minä ja kokkina osaa paremmin määrittää paljonko lihaa tarvitaan liharuokiin.

-ukko selvitteli itse sukunsa ja kavereittensa osotteet.

-varasi tyypin hoitamaan paikalle musaa

-varasi juhlapaikan

-valitsi kutsukorttien värit

-postitti valmiit kutsut

-keräsi ruokiin aineksia valmiiksi pakkaseen

-hommaa itse pukunsa

-tekee ja pullottaa kaljan

-on vauvan kanssa, että saan tehtyä hääaskarteluja ja koristeluja

Huoh, ressi iskee. Tänään oon askarrellut paperikukkia pöytäkoristeisiin. Tajusin sitten, että eihän meillä oo ketään tarjoilemaan. Ei ole lastenvahtiakaan. Mistäs ne sitten saatais? Ei vissiin oo ihan loppuun saakka suunniteltu tää juhla. Kutsut sentään meni postiin ja vastauksiakin on jo tullu. Tekemistä ja hakemista ja ihmisten kyselemistä vaan tuntuu olevan liikaa...

Kutsut meni postiin maanantaina ja ensimmäiset vastaukset tuli tiistaina. Tähän mennessä vastannut on puolet. Vp on 21.9. eli aikaa on ja oletankin, että varsinkin miehen sukulaiset ilmottelee sitten vasta viimesellä viikolla onko tulossa vai ei.

Ykkösenä ehdottomasti ruoka. Sitä on oltava riittävästi ja miun maun mukkaan tehtynä.

Kakkosena juoma. Sitäkin pitää olla riittävästi ja oltava suun mukasta.

Kolmosena juhlapaikka. Sen pitää olla (ja onkin) tuttu ja mukava paikka, joka sitten koristellaan nätiksi.

Itse askartelen

-kutsukortit

-hääkimpun

-pöytiin paperikukat

-kakun koristeen

Lisäks mietinnässä on jotkut päälliset hana-astioille ja muistopuu.

Meillä ei ole kaasoa eikä best mania. Tuntuu vähän turhalta ketään pyytää, koska meidän ystävät asuu sen verran kaukana etteivät pääse tulemaan meidän varsinaiseen vihkimiseen, vaikka hääjuhliin tulevatkin. Niinpä päätettiin, ettei nimetä ketään siihen asemaan. Toki pari kaveria ilmotti heti, että haluavat auttaa järjestelyissä ja tulevatkin jo edellisenä päivänä koristelemaan juhlatilaa ja järkkäämään musaa. En silti halua sälyttää heidän niskaansa vastuuta meille järkätä mitään polttareita tms. kun asuvat niin kaukana.

Enpä oikeastaan mitenkään. Oon ollut jo aiemmin jossain sukujuhlissa mun kansallispuvussa, josta siis tulee mun hääpuku. Kansallispuvun kanssa ei mitään maskeja vedetä naamaan, joten ihan kevyen meikin teen itse. Kampaus on mulle vähän harvinaisempi, yleensä mulla on hiukset letillä tai nutturalla, mut nyt aattelin ihan laittaa ne auki. Hurjaa vai mitä?    Kengätkin on matalat, koska eipä kansallispuvun kanssa ole suotavaa mitään korkkareita käyttää. Kynnet ajattelin lakata vaaleansävyisiksi, se on vähän erikoista. Yleensä mulla on jotain tummaa lakkaa, viime aikoina tumman violettia. 

Mennään siivoamaan juhlapaikkaa. Tuskin mitään sen kummempaa.

Mulle avioliitto ei koskaan ole ollut itsestäänselvyys. Suurin osa tuntemistani aviopareista on eronnut, suurimmalla osalla sukulaisistanikin on jo toinen tai kolmas avioliitto menossa. Niinpä oon aina ajatellut, ettei se avioliitto takaa lapsille pysyvää perhettä ja siksi se on ihan sama, ollaanko naimisissa ennen lasten saamista vai ei. Meillä onkin jo kolme lasta ja naimisiin mennään vasta lokakuussa. 

Minä 32 ja mies 36.