Kiitos teille Nanshe ja Tipzilla Helpotti jo suunnattomasti Niin, en todella tiedä mitä se sillä varsinaisesti tarkoitti, sillä on tuo tunteidensa sanoiksi pukeminen muutenkin niin vaikeeta, että sitä en sitten enää lähtenyt siltä kyselemään, että tarkenna nyt hyvä mies!! Joo, eihän tässä nyt mitään hässäkkää edes ole, niin kuin sanoin, niin kaikki tärkeimmät buukkaukset on hoidettu jo syksyllä. Mulla nyt on puvun hankinta tässä kesken, puoliksi jo maksettukin ja tammikuun aikana pitäisi tehdä siihen isoimmat muutokset, siihen niitä kenkiäkin jo tarvitsisin kiiruusti...se ahdistaa ainakin itseä aivan käsittämättömän paljon - mitä jos se onkin huono koko puku ja mitä jos minä en ole hääpäivänä kaunis sun muita sekavia ajatuksia - ja kun ei suoraan sanottuna ole oikein ketään kaveriakaan jota vaivata näillä asioilla... Eihän mies erota valkoisen sävyjä edes toisistaan, ja tämä sulhanen ei halua mun pukua edes etukäteen nähdä, niin turhaan ole tosiaan sitä tälläkin asialla ylipäätään ahdistellut. Ja en nyt toki ole kaiken aikaa häistä hössöttänytkään, ei olla oikeastaan puhuttukaan aiheesta ainakaan pariin kuukauteen, mutta tämä hääpukuasia nyt tuli vaan niin ajankohtaiseksi ja vei multa kaiken huomion. Voi ootte niin oikeassa, kiitos teille sanoistanne, välillä sitä vaan tarvitsee jotain järjen ääntä ulkopuolelta, kun omat ajatukset kiertää kehää Mä hoidan nyt sen pukuasiani aivan itsenäisesti, ja sen jälkeen hengähdän ja odotan parempia aikoja Toivottavasti Tipzilla olet oikeessa ja tämä nyt tosiaan vaan on jotain ahdistusta, jotain täysin normaalia miesten ahdistusta

Mä en tiedä mitä pitäis ajatella. Sulhanen sanoi toissapäivänä, kun asiaa kysyin, että ei rakasta mua. Että ei rakasta mua sillä lailla ku pitäis rakastaa kun on menossa naimisiin. Ja sitten sanoi että rakastaahan hän mua kyllä, mutta.... Edellisenä päivänä se oli sanonut että meidän kihlautuminen oli viime vuoden paras asia. Itse se kosi. Edellisenä päivänä se myös halus ajaa pari sataa kilometriä toiselle paikkakunnalle etsimään mulle hääkenkiä että mun ei tarvisi netistä alkaa tilaamaan. Paluumatkalla puhuttiin sen omista kengistä ja vitsailin että tietääkö se ees minkälaisia kenkiä se etsii, ja se vastas että kyllä hän sitten tietää, että ei hän olisi osannu kenellekään sanoa sitäkään, että minkälaista naista se etsii, mutta se asia selvis sille kun tapasi mut. Ja seuraavana päivänä se ei enää rakasta mua. Mä oon varmaan ollu ihan kauhea ämmä, ollaan riidelty paljon, kumpikin on niin jääräpäisiä, mies vielä pahempi ku mä itse, se ei varmasti anna periksi riidoissa. Mä taas oon tuntenu ikään kuin sitten antaisin sen kohdella mua ihan miten sattuu, jos joka kerta annan periksi ja anelen sopua....joo tiedän, että viisaampi aina antaa periksi, mutta se on niin s******an raivostuttavaa välillä!! Lisäksi mä oon tivannu siltä näitä hääasioita, se ei oo mun mielestä osallistunut tarpeeksi, ei ottanu kantaa, ei oma-aloitteisesti oo innostunut mistään. (voi herran jumala ja häihin on kuitenkin vielä 7 kk ja meillä isot linjat hoidossa ja varaukset tehtynä.) Voi että mä olen ollu niin ääliö, sehän on MIES!!! Eihän se nyt voi intoilla vielä ja kun se persoonanakin on niin hillitty, ei tämmönen täpisijä ku minä. Ja nyt se ei muka rakasta mua?!? Arkisista asioista on kyetty sen jälkeen puhumaan, mä oon koittanu ehdottaa että tehtäskö jotain, lähtiskö se vaikka mun kanssa lenkille, että ei tarvi puhua mutta tehtäis ees yhdessä jotain, mutta ei. Aamulla se kuitenkin oli jättäny kahvia pannuun ja laittanu mulle kupin pöytään ja oikein kävi ovella ilmottamassa että lähtee nyt, heippa. Tuommoset asiat on sen oman käsityksen mukaan rakkaudenosoituksia. Niin miksi se sitten osoittaa sitä rakkautta jos ei sitä ole?? Vai johtuuko kaikki siitä hääpainostuksesta?? Vai onko tämä oikeasti loppumassa?? MITÄ MUN PITÄÄ NYT TEHDÄ ETTÄ ASIAT PALAUTUU NORMAALIKSI? Anteeksi vuodatus, mutta mä en tiedä oikeasti mitä pitäis tehdä, tai mitä ees pitäis ajatella. En voi kellekään puhua ja tuntuu etten pysty ite näitä asioita selvittämään. Auttakaa jotenkin