Hei!
Minä kosaisin myös avopuolisoani maanantaina ja onnekseni sain myöntävän vastauksen. Yhdessä on oltu jo reilut yhdeksän vuotta, joten "olihan se jo aika". Puolisoni ei pidä naimisiin menoa kovinkaan tärkeänä traditiona, mutta on meillä häistä puhuttu. Eräissä ystävien häissä pari vuotta sitten hän totesi, että jos naimisiin haluan, pitää kosiminen tapahtua minun toimestani. Eipä mies kyllä tuollaista muistanut sanoneensa, mutta totesi, että tuskinpa hänkään olisi kosinut. Eli minä pystyin hyvillä mielin kosimaan pelkäämättä, että sulhoa alkaa harmittaa.
Kosiminen tapahtui kotonamme. Olin tehnyt hyvää ruokaa (vatsan kauttahan se tie tunnetusti miehen sydämeen löytyy) ja sytytellyt kynttilät palamaan ja ruusujakin ostin. Sormuksen olin hankkinut etukäteen. Jännitti kyllä jostakin syystä ihan hirmuisesti. Ja sen kyllä opin, että yksi hyvä syy siihen on, että miehet yleensä kosivat: en meinannut saada sanaa suusta kun heti alkoi itkettää. Minä kun olen sitä tyyppiä, että itkettää jokaisen tunteen liikahtaessa.
Nyt sitten valikoidaan minulle sormusta ja pohditaan, milloin itse naimisiinmeno tapahtuu. Todennäköisesti vasta parin-kolmen vuoden kuluttua.
