ishe

Rouva
  • Viestit

    71
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän ishe kaikki viestit

  1. Juhlapaikan pihalta löytyi pomppulinna ja buffet-pöydässä tarjolla oli sirkkoja! Pomppulinnassa sai kyllä otettua ihan mahtavia potrettikuvia ja siellä viihty lapset ja aikuiset.
  2. Itsellä oli kolme kaasoa. Annoin vaan yleisen listan asioista mitä pitää hoitaa, ja he itse sopivat mikä sopii kenellekin. Puvun sovituksiin ja askarteluiltoihin osallistuivat ne, jotka pääsivät paikalle. Aika kivuttomasti tuntui menevän, kun kaikki sai valita itselleen mieluisat tehtävät Toisaalta kaasokaronkkani oli jo valmiina todella tiivis kaveriporukka, joten sopiminen oli helpompaa.
  3. Mä jaksoin korkokengillä tanssia ehkä ilta kymmeneen asti, mutta sitten vaihdoin tennareihin. Olin ostanu edellisenä kesänä heräteostoksena valkoiset tennarit missä oli vilkkupohjat, ja tajusin ennen häitä että nehän on täydelliset jatkokengät! Sai kyllä paljon kehuja ja erottu kivasti tanssilattialla
  4. Budjetti oli 10 000 ja melkein pysyttiin siinä. Sain myytyä pukuni ja jonkin verran koristeita häiden jälkeen, mikä paikkasi aika hyvin budjetin ylitystä. Juhlat oli kyllä jokaisen pennin arvoiset, ei ole jäänyt harmittamaan! Huomasin vaan, että ei se rahanmeno häihin lopu! Sain ajatuksen teettää kaikille vanhemmille ja isovanhemmille kuvakirjan häistä, minkä lisäksi teetin paperivalokuvat hääkuvista ja ostin niitä varten erikseen hääkuvakansion. Vielä haluaisin kotiin taulun jostain kuvasta kun ei muuten ole hääkuvia esillä, mutta ehkä nyt täytyy vähitellen jo alkaa himmata tahtia
  5. Lopulliset kustannukset oli 10 000 euron luokkaa. Tähän ei sisälly häämatkaa, ja summasta on miinustettu kaikki mitä sain häiden jälkeen myytyä. Vieraita oli 100, joten oon ihan tyytyväinen ja pysyttiin budjetissa
  6. Omissa häissä ei ole pakko tehdä mitään! Se on teidän päivä, ja te teette siitä näköisenne. Kutsutte ne vieraat jotka haluatte ja joiden uskotte tekevän päivästä vieläkin ihanamman. Meillä oli vieraina 30 sukulaista ja 70 kaveria, eikä kukaan ole nurkunut jälkikäteen että olisi pitänyt olla enemmän sukulaisia.
  7. Ei se sitten ihan näin mennyt, perinteinen kättelyjono tuli. Saatiin siirtymät ihan sujuvaksi niin ei haitannut tilan pienuus. Me käteltiin ihan kahdestaan. Me kutsuimme vieraat ja maksoimme häät, joten ei vanhemmilla olisi ollut oikein roolia kättelyssä. Lisäksi vierasjakauma oli aika kaveripainotteinen (30 sukulaista, 70 kaveria), joten olisi ollut hassua laittaa kaikki kaverit onnittelemaan vanhempiakin.
  8. Mä tein dokumentteja Google docsiin. Jaoin kaikki häihin liittyvät tiedostot miehelle, ja lisäksi oli helppo lähettää tiedostoja myös kaasoille (vieraslista, to do-lista, koristeluohjeet, ohjelma...) muokattavaksi ja katsottavaksi. Kaikki pysyivät näin helposti tilanteen tasalla kun kaikki pystyivät tarkistamaan ajankohtaisen tilanteen.
  9. Me oltiin sovittu, ettei ole pakko jos ei huvita. Ei siis otettu paineita! Taksissa matkalla hotellille vielä väsytti, mutta aika nopeasti se väistyi kun päästiin perille Meillä oli hotelli kahdeksi yöksi, ja aika monta kertaa siinä ehti täydentää avioliiton...
  10. Toimivat: - Maistraattivihkiminen juhlapaikalla. Saatiin kirjoittaa juuri meidän näköinen vihkikaava, joka saikin todella paljon kehuja vierailta. - Popparikärry! Halpaa lystiä ja vieraat tykkäsivät todella. Kiva vaihtoehto karkkibuffetille - Vihkiminen ja juhlat samassa tilassa. Helpotti käytännön järjestelyitä ja vieraidenkin oli helpompi suunnitella liikkumiset. - Kutsussa oltiin pyydetty ilmoittamaan toivekappaleita soittolistoihin lisättäväksi. Näiden ja tietysti meidän toiveiden pohjalta kootiin listat, missä oli jokaiselle jotain. Soittolistat oli kokonaisuus, eikä tarvinnut koko ajan vastaanottaa toiveita ja säätää biisejä. Turhat: - Onneksi hääsateenvarjo jäi käyttämättä! Mielenrauhan takia tietysti piti syyshäissä olla mukana. - Turha oli ottaa virkkuukoukku mukaan kaasoille. Heidän piti irrottaa mun puvun napitus ennen kun katoamme hääyötä viettämään, mutta eihän se sillon 03 aikaan muistunut mieleen. Oli sitten hyvä iltapuuha hotellilla kun mies yrittää irrottaa mua puvusta - Vieraskirjasta unohtui ohjeistus, joten tuli vain muutamia lappusia. Olin (liian) isolla rahalla ostanut kauniin astian vieraskirjalippulappusille, mutta kaikki tiputtivatkin astiaan "terveiset hääparille" -lappunsa. Olisin kaivannut enemmän ihan vapaamuotoisia tervehdyksiä, mutta nämä nyt on pieniä juttuja. Ihana tunne, että joutuu oikein miettimällä miettiä turhia juttuja Häistä tosin vasta kaksi viikkoa, joten ehkä tässä vaaleanpunaisen sumun hälvetessä osaa katsoa kriittisemminkin. Mutta miksi pitäisi
  11. Heräiltiin rauhassa hotellissa ja syötiin aamiainen huoneessa. Mun vanhemmat vei meidät syömään ja käytiin pulikoimassa hotellin altaassa. Illalla muutama kaveri tuli vielä sviittiin hengailemaan, se kun oli varattu kahdeksi yöksi.
  12. Mun mielestä onnistuin löytämään aika hyvän balanssin hössötykselle. Sanotaan näin, että kaikki hössötys oli ihan tarkoituksenmukaista Viimeiset pari viikkoa stressasi, mutta muuten hössötys oli kyllä vaan ja ainoastaan nautinto ja harrastus!
  13. Olin huolehtinut miten kuvaukset menee (otettiin kuvat turistien suosimassa puistossa, mihin lappaa bussikaupalla väkeä), mutta saatiin otettua kaikki kuvat turisteista huolimatta. Taidetaan vaan olla aika monen ihmisen lomakuvissa Ilahduin kyllä myös kaasojen ja bestmanin toiminnasta, kaikilla oli hyvin homma hanskassa ja me saatiin rentoutua. Saatiin jopa ihania ylläriohjelmanumeroita, mitkä kaasot hienosti sujautti muuhun ohjelmarunkoon.
  14. Kiitos! Päivä onnistui kyllä aivan yli odotusten. Sää suosi, kuvaukset oli tosi rennot ja kiireettömät, ihmiset viihtyivät ja tunnelma oli tosi ihana ja intiimi. Hääkupla ei oo vielä ehtinyt puhjeta
  15. Me ollaan tilattu vistalta kutsut, osoitetarrat, nimikyltit (sivuilla löytyi käyntikorttina) ja iso juliste juhliin. Kaikkeen ollaan kyllä todella tyytyväisiä! Hinta on ollut enemmän kun kohtuullinen, tilatutu tuotteet on tullut vielä saman viikon aikana (tilaus ma, hain postista pe) ja kaikki sai kauniisti sopimaan yhteen käyttämällä samoja teemoja. Todennäköisesti tilataan myös kiitoskortit vistalta. Suosittelen!
  16. Enää pari hassua päivää jäljellä, nyt lauantaina mennään! Tuntuu niin kummalliselta, että se päivä josta on aina haaveillu on niin pian täällä. Kohta saan olla vaimo! Meillä on kaikki järjestelyt jo kunnossa, eli viimeiset päivät vaan pyöritellään peukaloita. Juhlapaikan väki hoitaa tilan koristelut, eli sitäkään ei tarvitse tehdä. Parempi kuitenkin näin, niin saa rauhassa nyt rentoutua ja nauttia odottelusta. Koko häiden järjestely on kyllä ollut niin ihanaa ja kivaa, tuntuu että me ollaan pariskuntana lähennytty entisestään tän yhteisen projektin myötä. En malta odottaa että musta tulee ton upean miehen rouva! Vähän mietin kyllä että tuleeko wedding blues häiden jälkeen, mutta onneksi on gradu joka saa olla seuraava projekti Iik!
  17. Portfolio oli ihan ykkösenä, eli työn jäljen piti tietenkin miellyttää silmää. Lisäksi hinta oli iso tekijä, se rajasi aika paljonkin valokuvaajia pois. Me päädyttiinkin vasta pari vuotta alalla olleeseen nuoreen kuvaajaan, joka pystyi tarjoamaan meille tosi joustavan paketin hyvään hintaan. Kaikilla valokuvaajilla ei ollut hintaa edes esillä, mikä rajasi heidät automaattisesti pois, kun en jaksanut lähteä erikseen kyselemään tarjousta. Kuvia ei olla vielä otettu kun häät vielä pitämättä (2 viikkoa, iik!), mutta tähän asti oon ollu todella tyytyväinen kuvaajavalintaan. Häiden takia on joutunut olemaan paljon yhteydessä eri palveluntarjoajiin, jolloin on huomannut välillä kommunikoinnin vaikeuden. Joko viesteihin ei vastata, tai vastataan hitaasti ja epäselvästi. Tämä meidän valitsema valokuvaaja on ollut oma-aloitteinen yhteydenpidossa, vastannut nopeasti hölmöihinkin kysymyksiin ja kaikkiin meidän toiveisiin on vastattu "laitetaan hoitumaan!" -asenteella. Eli kommunikaatio on ihan ykkönen kun valitaan palveluntarjoajia, siihen kannattaa oikeasti panostaa!
  18. Täällä ollaan vielä neitinä, pitäisi kuukausi vielä malttaa. Sain juhlia polttareitani viime viikonloppuna, ja oli kyllä niin ihana ja onnistunut viikonloppu! Kaasot oli tehny ihan valtavan duunin ja kaikki oli mietitty niin loppuun asti. Nyt saakin tästä eteenpäin keskittyä rauhassa häihin
  19. Lyhyt suunnitteluaika on joskus vaan hyvä asia! Meillä kihlaus kestää vuoden ja välillä tuntuu että tämäkin on liian pitkä aika. Ei muuten, mutta mieli ehtii muuttua vaikka kuinka monta kertaa jos rupeaa suunnittelemaan jo useita vuosia etukäteen Nytkin saan koko ajan uusia ideoita mitkä on _pakko saada_ ja taas viikon päästä on aivan uudet tuulet. Onneksi mies pitää mua tässä asiassa aisoissa, en tiedä mikä sekasotku meidän häistä tulisi jos mä saisin yksin tehdä kaikki päätökset. Rueve meillä budjetti on 10 000€. Tuntuu hurjalta käyttää noin paljon rahaa yhteen päivään, mutta mä en tykkää ajatella niin. Mielummin ajattelen sijoittavani muistoihin, jotka kestää koko elämän
  20. Tarkoituksena ei ollut pitää kihlajaisia, mutta kun kaikki kaverit rupesivat kyselemään niiden perään niin kutsuttiin heidät kylään. Olivat enemmänkin perinteiset illanistujaiset, sillä erolla, että kaikki toi mukanaan skumppaa! Olihan se mukava juhlia kavereiden kesken ja kertoa kaikille miten kosinta tapahtui ja mitä olemme häihin suunnitellet. Vanhemmille ei sitten tullut järjestettyä mitään, mutta eivätpä ole perään kyselleet. Juhlivat sitten häissä
  21. Haluttiin ottaa kihlakuvat a) harjottelun takia (ei kumpikaan olla ihan rentoja kameran edessä...) ja b ) jotta voitaisi käyttää kuvia myöhemmin hääkutsussa. Kihlauduttiin syksyllä ja saatiin taustalle upeaa ruskaa joka sopii hyvin syyshäiden kutsuun Ei varmaan oltais otettu jos olis pitänyt maksaa, mutta isä on taitava kuvaaja ja tarjoutui ne meille ottamaan.
  22. Olin osannut odottaa kosintaa, mutta silti se pääsi yllättämään. Päässä vilisi valtava sekamelska tunteita, päällimmäisenä sellainen epäuskoinen "Tämäkö oikeesti on se hetki jota oon odottanut, onko se vihdoin totta?!" Olin onnellinen ja helpottunut. Ehdittiin seurustella 8 vuotta ennen kosintaa, joten oli ihana saada vihdoin varmistus että halutaan samaa tulevaisuudelta. Ja kyllä tuntuu hyvältä nyt kun ei enää tarvitse odottaa, just uutena vuotena mietin että jos ei olisi vielä kosinut niin viettäisin koko illan ajatellen "entä nyt?".
  23. Mä en ehtinyt edes kunnollista taustatutkimusta tehdä kun löysin oman sormukseni. Siinä vaiheessa oli aivan sama oliko sormus mitä mallistoa ja kuinka "suositeltu", se vaan oli pakko saada Sormus sai vaan plussaa valkokullan ja timanttien laadusta. Täytyy pitää hyvänä että kestää mahdollisimman pitkään. Mutta tosiaan, kun se oikea osu kohdalle niin ei enää ollu paluuta kattelemaan muita sormuksia, sama homma kuin miehen kanssa Ja unohdin kertoa sormuksen tiedot, Kultajousesta Torino Diamanti.
  24. Vihdoin saatiin kuvaaja varattua! Alotteleva kuvaaja, joten hinta oli tarpeeksi alhainen meille. 700€:lla saadaan nyt kuvaaja koko päiväksi käyttöön ilman aikarajoitteita. Kuvaa aamun valmistautumisen, potretit miljöössä ja juhlat loppuun asti. Oon niin tyytyväinen että saatiin hyvä kuvaaja varattua! Alunperin piti pyytää kaveria kuvaamaan, mutta on helpompi ottaa rennosti kun tietää että ammattilainen huolehtii kuvista
  25. Ei kutsuta. Meillä on niin paljon kavereita, että johonkin piti vetää raja. Nyt kaikki jotka on vieraslistalla on tuttuja molemmille, onpahan kivempi viettää päivää kun tuntee kaikki omissa juhlissaan