Doris78

Aktiivijäsen
  • Content count

    51
  • Joined

  • Last visited

About Doris78

  • Rank
    Juniori
  1. Seuraavana päivänä
  2. Lähdettiin siivoamaan hääpaikkaa.
  3. Jäi pussiin, kaapin pohjalle säilytykseen.
  4. Karkkibuffet on mun mielestä kiva lisä häihin. Ollaan oltu kaksissa häissä missä on ollut karkkibuffet ja lapset ainakin on tykänneet
  5. Meillä otettiin hääkuvat ulkona vanhan rakennuksen edessä ja metsässä polulla. Oltaisiin haluttu kuva laiturilla mutta se epäonnistui eikä näin jälkeenpäin sillä ollut merkitytsä koska muut kuvat olivat onnistuneita
  6. Me lähdettiin häämatkalle vasta seuraavana kesänä. Kummallakaan ei ollut mahdollisuutta ottaa vapaata eikä häämatka sinänsä ollut meille tärkeä saada hetiheti häiden jälkeen.
  7. Meille löytyi mieleiset sormukset joulun aleista, hintaa taisi tulla yhteensä 120€
  8. Tärkeintä sormuksessa oli että se miellytti omaa silmää. Hinnalla ei sinänsä ollut merkitystä.
  9. Meillä ei ole avioehtoa. Naimisiinmentäessä kummallakaan ei ollut omaisuutta. Omaisuutta on vuosien varrella kerrytetty yhdessä eli kaikki mitä nyt omistetaan on molempien eli eron sattuessa laitettaisiin puoliksi. Perintö ei kumpikaan kai osannut naimaheteööä ajatella, mutta se voisi olla syy avioehtoon meillä. Vaikka tuskin meistä kumpikaan merkittäviä summia tulee perimään, mutta jotain kuitenkin.
  10. Minä en olisi voinut vaihtaa nimeäni. Pidän nimestäni ja nimi on kaikenlisäksi harvinainen Suomessa. Silti olisin varmasti joutunut identiteettikriisiin jos olisin vaihtanut sukunimeni Miehelle ei ollut vaihtoehto ottaa minun niemäni. Päädyin lopulta kaksiosaiseen sukunimeen. Miehen veljen vaimolla on sama etunimi kuin minulla ja hän otti miehensä sukunimen. Ajatus, että olisimme nyt m0olemmat samannimisiä ei tunnu kovin houkuttelevalta ja olen enemmän kuin tyytyväinen omaan nimivalintaani! Ilman tuota miehen veljen vaimonkin nimeäkin
  11. Minä en olisi pystynyt jättämään omaa sukuniemä kokonaan pois jonka vuoksi päädyin kaksiosaiseen nimeen. Ihan tyytyväinen olen ratkaisuun ollut, vaikka usein tuntuu että miehen nimi on turha ja tekee sukunimestä liian pitkän.
  12. Meillä oli miespappi. Johtuen ihan siitä ettei paikkakunnalla ollut tuolloin muita kuin miespappeja. Meille ei muutenkaan olisi Papin sukupuolella ollut väliä.
  13. Meillä ei ollut pukukoodia kutsuissa. Häät oli aika perinteiset, mutta pukukoodia ei koettu tarpeelliseksi. Kaikki ymmärsivät tulla juhlavaatteissa
  14. En muista haabeilleeni häistä erityisemmin missään vaiheessa.