Sormushaaveilija

Jäsen
  • Content count

    5
  • Joined

  • Last visited

About Sormushaaveilija

  • Rank
    Untuvikko
  1. Juu, juhannus ja juhannuskihlat menivät vauhdilla ohi. Pari kaveria kylläkin meni kihloihin... no, ehkä ens jussina Tää kuulostaa kyllä jotenkin omaankin korvaan naurettavalta ja oudolta, mutta samoja aatoksia kuin Rosenbej :llä. Alkaa tunteet laimeneen, kun mies ei olekaan valmis sitoutumaan minuun kunnolla.
  2. Hei arvon naiset! Oon käynyt lukemassa teidän viestejä, mutten ole ehtinyt vastaamaan/kommentoimaan niihin. Ootte niin asian ytimessä tunteittenne ja ajatustenne kanssa! Täällä yks kosinnan odottelija myös samoissa ajatuksissa ja fiiliksissä. Kaverin häät tulossa ja kauhea ahditus sinne menemisestä. Ihanat juhlat sekä ihmiset ja tulen varmasti viihtymään.. mutta kun tämäkään pari ei ole ollut niin pitkään yhdessä kuin me, silti ne menevät onnellisesti naimisiin. Kimpun heittoa yritän aina vältellä, mutta lopulta päädyn sinne kuitenkin, koska "ettehän te ole vielä naimisissa". Hoh hoijakkaa! Ollaan juteltu ja vuoron perään mökötetty. Loppuratkaisuksi on tullut lähinnä miehen puolelta se mystinen "sitten joskus". Mulla alkaa fiilis hiipuun ja usko loppumaan. Lähinnä tunnen olevani lapsikone, koska mies ei suostu siihen, että lapset eivät saisi hänen sukunimeään (meille tulossa nyt siis toinen ja ensimmäisen kohdalla jaksoin sokeasti uskoa pian häämöttävään avioliittoon). Yhtenäinen perhe ja lupaus sitoutumisesta loppuelämäksi avioliiton kautta, on mun joku muinaisjäänteinen ajatusmalli. Fiilis vähän ankee ja tulis keskittyä olennaiseen.. eli tähän hetkeen, mut vimpula tätä päähänpinttymää haluun avioliiton auvvoiseen satamaan, nyt ja heti, eikä sitten joskus!!
  3. Onnittelut Käivärä Luot uskoa meihin muihin!!!!
  4. Tervetuloa Kookos! Mulla kyllä sama, että mielessä on tarkat päivät milloin muka EI saisi kosia. Naisia on vaikea miellyttää en ymmärrä miksi miesten pitää lipsautella asioita ("aion kosia tässä.. tai et varmaan halua tietää millon"). Meillä myös mies kiusaa tahallaan esim. Polvistuu solmimaan kengännauhoja mun eteen, aloittaa "tahdotko sinä,..". Sitten intopinkeenä odottelen, millon hän on tosissaan
  5. Heipä hei! Reilu vuosi luettu tätä palstaa ja nyt sitten oli jo pakko liittyä virallisesti mukaan. Ollaan molemmat 3-kymppisiä ja meillä on siunaantunut lapsikin seurusteluaikana. Kihlauksesta ja naimisiinmenosta on tullut meidän suhteessa tabu, jonka puhumista molemmat välttelee (ettei tule pahaa mieltä kenellekkään). Aluksi mies oli täysillä mukana haaveiluissa, sitten alkoi ahistaa koko aihe ja tuntui, ettei avioliitto ole hänen juttu, sitten taas yhtäkkiä olikin ja nyt vastaus on "haluan määkin naimisiin, sitten joskus. Mutta nyt on niin paljon kaikkea. Kyllä mekin sitten joskus.". Monet meidän ystävistä ovat aviossa tai ainakin kihloissa (jonka jälkeen usealle tullut lapsia). Meidän järjestys on ollut vain erilainen ja se aiheuttaa jotenkin miehen päähän ongelman, että meidän täytyy odottaa vielä. (Mutta mitä? Ja kuinka kauan?) Nyt tilanne on ollut varmaan jo 1,5vuotta se, että mua harmittaa kaikki ystäväpiirin kihlautumisuutiset ja meidän etenemättömyys. Mää olisin valmis avioliittoon ja sitoutumiseen. Haluun aatella, että meillä on koko loppuelämä aikaa olla naimisissa, eikä niinkään koko loppuelämä aikaa mennä naimisiin. En voi vain ymmärtää, miten mieheni ei ymmärrä, että avioliitto olisi minulle niin kovin tärkeä asia. Minusta se tekisi meistä perheen ja olisi merkki sitoutumisesta. Olis jotain mihin turvautua ja tukeutua "niin myötä- kuin vastamäessä" ja antaisi yhteisen sukunimen (lapsella nyt isän sukunimi, koska ajattelin yhteisen sukunimen tulevan nopeammin). Nohni! Tässä tarinani tuli, jokseenkin hyvin tiivistettynä ja varmaan sekavana.