Siitä näyttää olevan aikaa, kun tätä aihetta on joku viimeksi kommentoinut. Ennen ensimmäistä avioliittoani (n. 15 vuotta sitten) seurasin aktiivisesti tätä foorumia, mutta en koskaan rekisteröitynyt/osallistunut keskusteluihin, koska minulla ei ollut mitään kontribuutiota. Menimme naimisiin maistraatissa salaa sukulaisilta sekä ystäviltä kahta ystäväpariskuntaa lukuunottamatta (tarvittavat todistajat + avecit). Siviilivihkiminen oli välttämättömyys, koska minä en ollut koskaan kuulunut kirkkoon. Sukujen kohtaamisesta olisi tullut hankala arvosyiden vuoksi, joten "perinteisten häiden" järjestäminen olisi ollut piinallinen ajatus.
Kohtuullisen kokoisten juhlien järjestäminen olisi ollut kuitenkin mukavaa, ja alkuperäisenä tarkoituksenamme oli järjestää ainakin kunnon bileet ystävillemme. Bileet ja moni muukin suunnittelemamme asia karsiutui erinäisistä syistä pois, niin että minulla ei ollut lopulta edes kukkia. Pukuni oli kaikinpuolin tyylikäs ja tilaisuuteen sopiva (olkaimeton polven alapuolelle ulottuva hyvin vaalean vaaleanpunainen puku, samaa väriä oleva brokadijakku, sekä hopeanvaaleanpunaiset kengät), samoin kuin kampaukseni ja meikkini. Itse aktin eli avioliiton solmimisen lisäksi olin oikeastaan tyytyväinen vain sormuksiimme, sekä vihkimistä seuranneeseen lounaaseen ystäviemme kanssa. Vihkiminen osui minun elämässäni aikaan juuri ennen raskasta ja tärkeää tenttikautta, olin itse stressaantunut, ja toisena todistajana olleella ystävättärelläni oli myös kireä ja jännítystä tuottava aikataulu kyseisenä päivänä. Koska paikalla ei ollut valokuvaajaa, vihkimisestä ei ole olemassa yhtään kunnollista kuvaa (sukulaisille toki lähetettiin jonkinlaiset kuvat.)
Sittemmin olen vuosien varrella käyttänyt lukuisia kertoja ns. suurta iltapukua suurissa juhlissa, on ollut laahuksia ja vannealushame, näyttäviä koruja, sekä ammattilaisten tekemiä kampauksia ja meikkejäkin, ellen ole itse halunnut meikata. Erääseen elämäni tapahtumaan liittyen olisin voinut järjestää pienemmän tilaisuuden sijasta hyvinkin isot juhlat, joissa olisin ollut tosiasiallinen "keskipiste", vaikka se ei olisi ollut kyseisten juhlien muodollinen tarkoitus. En koe jääneeni vaille "päivää prinsessana".
Rippipappini esitti oma-aloitteisesti joitakin vuosia sittten näkemyksenään, että mahdollisissa toisissa häissäni voisin vallan mainiosti halutessani pukeutua valkeaan, käyttää huntua jne., koska minua ei ensimmäisellä kerralla vihitty, eikä avioiiittoa siunattu kirkollisisesti. Olen nyt kihloissa, niin että kihlauksen on tarkoitus joko johtaa avioliiton solmimiseen, taikka suhteen päättämiseen. Hyvässä tapauksessa kihlakumppanini ja minä voisimme elää avioliitossa monia onnellisia vuosia.
Tämän täytyy kuulostaa uskomattomalta kliseeltä, mutta asia jota toivomiini häihin kaipaisin, olisi nuoruus. Koska sen paremmin minä, kuin kihlakumppaninikaan emme enää ole nuoria, emmekä ensimmäistä kertaa avioitumassa, hillitty eleganssi sopivassa määrin huumoriin yhdistettynä taitaa olla välttämättömyys. Olen ollut "madame" jo ties kuinka pitkään.
Omanlaistaan haikeutta tilanteeseen tuo se, että aikoinaan laajassa ystäväpiirissäni kaikkien muiden kuin minun ja entisen mieheni avioliitot ovat kestäneet. Minä ja entinen mieheni olemme periaatteessa ihan hyvissä väleissä, mutta kaikista aikeista ja puheista huolimatta ruuhkavuosia elävistä entisistä yhteisistä ystävistämme suurin osa näyttää pitävän yhteyttä joko minuun, tai sitten entiseen mieheeni ja hänen nykyiseen kumppaniinsa. On siis useita pariskuntia, jotka periaatteessa toivoisin mahdollisiin tuleviin häihini, mutta kun en ole kuullut heistä mitään toisen käden tietoja lukuunottamatta vaikkapa kolmeen tai viiteen vuoteen, niin miksi kutsuisin heidät? Muistelemaan opiskeluaikaa taikka ensimmäisiä vuosiamme valmistuneina tiiviisti yhteyttä pitäneenä ryhmänä?
Millaisia ajatuksia kirjoitukseni herättää teissä muissa, jotka olette avioitumassa toista taikka n:ttä kertaa?
