Hirmu

Jotenkin mulla särähtää korvaan (tai lukiessä silmään ) tuo tyttönimen mereenheitto tai polttaminen. Itse voisin tuntea loukkaavani isänpuolen sukua. Vaikka itsekin olen ajatellut mieheni nimen ottaa, en silti omaakaan mitenkään tahdo "pois heittää". Onhan se kuitenkin tyttönimeni ja ollut osa minua kuitenkin niin kauan. En tiedä, osaanko tätä oikein selittää, mutta ehkä joku ymmärtää.

Miten olette pystyneet vaikkapa laulamaan tai lausumaan runon itkemättä? Olen monta kertaa miettinyt, että tahtoisin jotain miehelle esittää, mutta yleensä pelkkä ajatus saa niiskuttamaan. Tietysti sitä pitää harjoitella ja asennoitua oikein, mutta kertokaa nyt ihan omia kokemuksia. Miten onnistui? Ja jos ei oo liian henkilökohtaista, niin kertokaa myös, mitä kappaleita hääjuhlissanne on esitetty.