Adelmiina

Minä taas vuodattamassa sydäntä... Puolisen vuotta sitten kävin miehen kanssa keskustelun, jossa kerroin kuinka tärkeä asia avioliitto minulle on. Viime viikolla asia tuli taas puheeksi. Ei ollut taaskaan tarkoitus asiaa ottaa esille, mutta viime aikoina kosinnan puute on itkettänyt ja harmittanut niin paljon että se vaan jotenkin purskahti suusta ulos. Taas olisi ollut miljoona hyvää hetkeä kosinnalle tässä puolen vuoden eli n. 150 päivän aikana. Alkaa tulla monenlaisia ajatuksia. Enkö kelpaakaan vaimoksi? Onko miehellä jotain epäilyksiä? Pitääkö se minua itsestäänselvyytenä? Pienintäkään elettä ei mies ole vieläkään tehnyt, ei ole kysellyt vaivihkaa sormuskokoa tai muuta. Mies on huono pitämään salaisuuksia ja olen varma, että huomaisin jos hän kävisi sormuksia hypistelemässä tai muuten kosintaa valmistelisi. Koska mies ei ole vieläkään kosintaa yhtään valmistellut, voin päätellä ettei se ole tapahtumassa ihan hetkeen. En ymmärrä mikä ihme miestä pidättelee, jotenkin sitä ajattelisi että jos todella kumppaniaan rakastaisi ja olisi varma halusta olla loppuelämä yhdessä, niin haluaisi varmaan mahdollisimman pian sormuksetkin hankkia? Tämä alkaa muodostua jo jonkinlaiseksi kynnyskysymykseksi itselleni. En tiedä miten jatkaa, kannattaako yrittää vielä eri sanoin korostaa asian merkitystä itselleni vai pitäisikö olla hiljaa ja teeskennellä ettei asia vaivaa, jotta kosintatilanne tuntuu aidolta eleeltä eikä vain siltä että olen itse järjestänyt miehen minua kosimaan?

Paljon onnea Marble!

Minulla kävi äskettäin köpelösti, menin nimittäin paljastamaan miehelle että odottelen jo kuumeisesti kosintaa... Olin ajatellut, etten missään nimessä ota asiaa puheeksi ettei minulle tule tunnetta että kosinta on tullut minun kerjäämiseni tuloksena. Keskustelu kääntyi kuitenkin lähipiirissä syntyneisiin lapsiin ja sitä kautta minun ikääni ja toiveeseeni saada lapset vasta avioliitossa. Mies tuumi, että minähän olen vielä nuori, moni hänen ystävänsä on mennyt naimisiin ja saanut lapset vanhempana. Minä tuijotin suu auki ja totesin, että kuten aiemminkin ollaan puhuttu niin häiden järjestely voi hyvin viedä kaksikin vuotta. Lapsen saaminen voi hyvin viedä vuosia ja yleensä nyt vähintään vuoden verran menee yrittämisen aloittamisesta lapsen saamiseen syliin. Olemme siis koko ajan noin kahden vuoden päässä häistä ja vähintään kolmen vuoden päässä lapsesta. Kolmen vuoden päästä olen, yllätysyllätys, kolme vuotta vanhempi kuin nyt ja melkolailla samaa ikäluokkaa kuin lähipiirin tuoreet äidit. Mies oli jotenkin ihan hämmentynyt ja totesi, että vaikka on sinänsä tiennyt nämä aikataulut niin ei hän ole jotenkin tajunnut että kaikkeen menee niin paljon aikaa. Oli ajatellut, että puolessa vuodessa saadaan häät kasaan kosinnasta. Varmaan pienet häät saakin, mutta meillä molemmilla ollut alusta saakka toiveena näyttävät kekkerit yhdessä melko suositussa juhlapaikassa. Harmittaa sinänsä, että menin ottamaan puheeksi asian. Pelkään, ettei kosinta tunnu enää samalta miestä tyrkittyäni. Toisaalta ihan hyvä että asia tuli puheeksi, sillä miehellä ei selvästi ollut hajua siitä että kaikki tulevaisuudensuunnitelmamme odottavat parhaillaan nimenomaan sitä hänen kosintaansa.

Täällä uusi kosinnan odottelija. Olen lukenut rekisteröimättömänä käyttäjänä ketjua jo pidempään ja voi Opukka, oikein harmittaa puolestasi! Olet odotellut kyllä jo pitkän aikaa. Olen itse ollut vasta noin puolitoista vuotta yhdessä mieheni kanssa, mutta alusta asti on ollut kummallekin selvää, että tässä ollaan jatkossakin. Tein jo alussa selväksi, että haluan mahdollisten lasten syntyvän avioliitossa. Lapsista on ollut tosi paljon puhetta viime aikoina ja häävieraslistaakin jo mies suunnitellut ääneen... Ehkä olen viettänyt liikaa aikaa hääfoorumilla, mutta huomaan itsekin odottavani jo kärsimättömänä että miksei se toinen tajua kosia. Minua on kohdannut iso terveyshuoli äskettäin ja olen itkenyt miehen sylissä mahtaako hän jatkossa haluta edes olla kanssani. Joudun todennäköisesti isoon toimenpiteeseen keväällä ja jotenkin tuntuisi tosi hyvältä, että mies kosisi ennen sitä, ikään kuin vakuutena siitä että yhdessä ollaan jatkossakin, kävi miten kävi. En tietenkään voi tällaista sanoa ääneen enkä halua, että mies minua jotenkin painostuksesta tai säälistä kosii. Ei oikein auta kuin purra hammasta yhteen ja odottaa kärsivällisesti. Jotenkin sitä jaksaa kyllä ihmetellä miten se on useimmille miehille niin vaikeaa se kosiminen. Jos on kummallakin pariskunnan osapuolella tiedossa oma ja toisen halukkuus avioliittoon niin mikä ihme estää tekemästä peliliikkeitä?