Tiina¤

Rouva
  • Viestit

    2
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Tietoja käyttäjästä Tiina¤

  • Taso
    Untuvikko

Contact Methods

  • ICQ
    0

Profile Information

  • Paikkakunta
    Vaasa
  1. On kai erittäin yleistä, että matkustetaan vanhalla nimella olevalla passilla esim. häämatkalla varsinkin jos lippu on tilattu myös vanhalla nimellä. Passin ja matakalipun kun on ehdottomasti oltava samalla nimella jos ei halua ongelmia tarkastuksissa. Osa matkatoimistoista on suostunut vaihtamaan lipussa olevan nimen uuteen vaikka se olisikin tilattu vanhalla nimellä. Tosin lain mukaan kun ihminen ottaa itselleen uuden nimen, ei vanhalla nimellä olevaa henkilöä ole enää olemassa. Eli siis vanhalla passilla ei saisi matkustaa tosin kun ajokortilla jossa on tyttönimi saa ajaa vielä 3kk nimen uusimisen jälkeen. Suurimmat ongelmat makoilla asian suhteen saattavat tulla jos jotain sattuu ja ollaan tekemisissä vakuutusyhtiön kanssa kun loukkaantunutta/ryövättyä henkilöä ei löydykkään enää väestötietojärjestelmästä. Itse en ajatellut ottaa mitään riskiä vaan uusin passin ennen matkaan lähtöä varsinkin kun nykyisin kai tiedot menee aika nopeasti maistraatista myös rajavartiostolle.
  2. Täällä olis yksi Vaasalainen morsian lisää. Tosin häitä ei juhlita Vaasassa vaan Keski-Pohjanmaan puolella. Onko teillä mitään kokemuksia noista Vaasan tiettävästi ainoista morsiuspukuliikkeistä Basicistä ja Botique Beautystä? Puvun hankinta olis ajankohtainen ja kun tiedossa ei vielä ihan tarkalleen edes ole mitä haluaisin niin toivois mahd. hyvät valikoimat.