-
Viestit
147 -
Liittynyt
-
Viimeksi vieraillut
Sisällön tyyppi
Profiilit
Foorumi
Kalenteri
Galleria
Blogit
Viestit posted by _Vanilla_
-
-
Kajaani
alueella Hääpaikkakuntapalsta
Tietäisikö joku mistä voisi kysellä hääautoa?
Ehdoton ykkösvalinta olisi limusiini, mutta niitä tuskin Kajaanin seudulta löytyy?! :-[ Myös vanhat autot/todella sähäkät urheiluautot (johon mahtuu myös morsian kyytiin) tulevat kysymykseen.
-
Aika ristiriitaista tietoa on kyllä tullut pionien osalta eri kukkakaupoista. Kirjoitin jo aiemmin, että olisin halunnut pioneja, mutta elokuussa niitä ei floristin mukaan saa. Ihmeellistä jos muille on luvattu pioneja lähes ympäri vuoden.
Oma kukkakauppiaanikin puhui, että pionit olisi joka tapauksessa tilattu Hollannista, mutta sielläkin niiden sesonki on heinäkuun alkuun asti.
Käsittääkseni Suomessa pionit kukkivat myöhemmin, joten joillain onnekkailla on sitten mahdollista saada suomalaisia pioneja omaan kimppuunsa vielä heinäkuullakin. No ei voi mitään, onneksi löysin toisen kivan kimppumallin... vaikka ei kyllä vedä vertoja pioneille!
-
No niin, nyt joutuu Vanilla pyörtämään puheensa.. Kävin tänään Tiimarissa ja siellähän oli isoja rasioita, värillisiä hajuttomia tuikkuja! Värejä oli ainakin omenan vihreä, vaal. violetti, vaal. sininen.
-
Ainakin viimeksi kun Tiimarista katselin tuikkuvalikoimaa, niin kaikki olivat juuri niitä tuoksuvia.. Eipä ole muissakaan kaupoissa osunut silmään, kun olen tässä ihan tarkoituksella jo kuukauden ajan yrittänyt etsiä.
-
Olen myös itse ajatellut täydentää kattausta kynttilöillä (tuikuilla), mutta ärsyttää kun kaikki värilliset tuikut on juuri hajustettuja. Sattuisiko kukaan tietämään mistä saisi hajustamattomia värillisiä tuikkuja????? :
-
Kukaton koristelu
alueella Somistus ja teemat
Miten olisi veteen upotetut kukat. Eli joku upea malja, siihen paljon vettä ja ruusuja tai muita kukkia/lehtiä/hedelmiä/kiviä/simpukoita tms. sinne veteen "upoksiin", luulisi ettei haittaa allergisiakaan?
-
Niin palaan vielä tähän kirjapainon käyttöön. Mikäli fontti on (kuten yleisimmät netistä imuroitavat fontit) ns. näyttöfontti niin se ei auta vaikka veisitkin fontin mukanasi painoon. Mutta kannattaa toki kokeilla, riippuu usein painokoneesta ja -menetelmästä. Ja mikäli teet tuotoksesi Freehandilla voit konvertoida fontin, jolloin se muuttuu ns. elementiksi eikä ole enää ns. fontti (tiedän kuulostaa tyhmältä)
Mutta tosiaan kuten suskim jo mainitsi niin fontti kannattaa ottaa mukaan cd:lle tms. toisissa painoissa tämä voi hyvinkin riittää.
-
Kajaani
alueella Hääpaikkakuntapalsta
Ovatko miten arvokkaita? :
-
Kajaani
alueella Hääpaikkakuntapalsta
Hei!
Täällä ilmoittautuu myöskin yksi morsian! Häät elokuussa -05. Asustamme ihan muualla Suomessa, mutta häät vietämme kuitenkin synnyinkaupungissa
Oma kampaajani/meikkaajani tulee olemaan Annukka Välikangas. Asustanut kuulema aikasemmin Helsingissä ja palannut nyt takaisin Kajaaniin. Tehnyt näytösmeikkejä + kampauksia myös neloselle. Kenelläkään kokemuksia hänestä?
-
Ajattelin vaan laittaa infoa, että mikäli viette painoon asti kutsut/tekstit joissa on noita netistä otettuja fontteja, niin ei takuu varmasti toimi. Jotkut fontit varmaan ihan kivojakin, jos itse tulostelee!
-
Itse kävin n. vuosi sitten Tallinnassa ja silloin ainakin edullisin oli tuo jo aiemmin ilmoitettu Lasnamäen Prisma. Käsittääkseni on vähän Mustanmäen suunnassa(?) Tai sitten suuntavaistoni oli taas kerran hukassa :
-
Oma haaveeni oli myöskin pionikimppu, mutta häät on elokuun 13. eikä silloin pioneja enää saa. Kukkakauppiaan mukaan kukat tilataan Hollannista ja niitä saa vain heinäkuun puoleen väliin saakka. HARMI!
-
Laitetaanpa nyt meidänkin menu esille :
Alkuruoka:
Kermainen keitto (metsäsienikeitto tms.) sekä Kasvissosekeitto
Leipäkrutongit
Pääruoka:
Tomaatti-basillika-punasipulisalaatti
Savukalasalaatti
Kylmäsavulohi
Perunat
Juhlapaisti + kastike
Kasvisgratiini sekä keitetyt kasvikset
Lihapullia (lapsille)
leivät (2 laatua), maito, mehu ja vesi. Sekä halutessaan viiniä tms. baarista.
Mansikkakakku
pikkuleipiä
kahvi/tee
Iltapalana: Pöydästä jääneitä salaatteja, lohta, lihapullia, sekä itse tehtyjä Kinkkupusuja, Kalapusuja, makkaraa voi myös paistaa yöllä rantasaunalla.
Kajaani
alueella Hääpaikkakuntapalsta
Kirjoitettu
Itse otin rakennekynnet Monassa ja olin todella tyytyväinen. Hinta oli muistaakseni n. 80 e.