Eea
-
Viestit
10 -
Liittynyt
-
Viimeksi vieraillut
Sisällön tyyppi
Profiilit
Foorumi
Kalenteri
Galleria
Blogit
Viestit posted by Eea
-
-
Nukuttiin piiiitkään, ja syötiin aamupala tarjoltuna vuoteeseen hotelli Tornissa. Sen jälkeen lähdettiin kiretelemään Helsinkiä, ja herkuteltiin. Ollaan molemmat kovia herkuttelemaan. Illalla käytiin ateljee paarissa kuoharilla ja lösähdettiin nukkumaan. Aamulla oli aikainen herätys häämatkalennon vuoksi.
-
Teemana kivet
alueella Somistus ja teemat
Meillä oli 10 hengen pöydissä peikonpähkinää, kiviä ja tuikkuja koristeena. Ja olivat kyllä todella kauniit, sisko-kaasoni ja äitini ne yhdessä loihtivat kasaan. Peikonpähkinän oksia oli noin 8-10/pöytä, ja ne oli kasattu kiemurtelemaan pitkin pöytää, siten että kunkin leikkauspää oli pöydän keskikohdassa (osa oksista oli siis selvästi pidempiä kuin toiset, näin saatiin jatkumoefekti aikaan) Oksien leikkauspää eli pöydän keskikohta peitettiin kiviröykkiöllä (kivet olivat niitä plantagenista/ikeasta saatavia öljyttyjä vesihiottuja kiviä) ja niitä ripoteltiin pitkin poikin oksien sekaan, ikäänkuin vesiputousmaisesti. Tiedättehän keskellä on paljon kiviä, kuten oksiakin, ja ne siitä sitten hajaantuvat. Sinne tänne oli ripoteltu tuikkuja luomaan kaunista valoa pöytiin.
Suosittelen. Aika lailla edullisempaa kuin leikkokukkaluomukset. Peikonpähkinät maksoivat yhteensä noin 100e ja kivet noin 40-60e. Tuikut tulivat tilanvuokraajan puolesta.
-
Haaveilin alkuun valkoisista tulppaaneista raakennetusta kimpusta, mutta koska ei ole tulppaaniaika olisi 40 tulppaanin kimppu tullut maksamaan 100euroa. Päädyin lopulta kimppuun jossa on 40 kerman väristä eustomaa, hinta laski 65 euroon. Sulhon viehe maksaa 8,5 euroa, muille yritän jostain löytää edullisemmalla.
-
-
Henskuliini, kannattaa muuten lueskella Paavo Castrénin kirjoituksia ja matkaoppaita Roomasta. Matkaoppaissa erityisesti on mukavia kävelyreittiehdotuksia.
Roomassa kannattaa syödä pienistä "katukioskeista" ostettua pizzaa, se on namia (ei tosin yhtä namia kuin Napolissa...). Illalla sitten kannattaa syödä pitkän kaavan kautta antipastoineen, pastoineen, juustoineen, pääruokineen ja jälkkäreineen.
Terminiltä kulkee tosi kivasti junia ympäri Italiaa, jos aikaa on tarpeeksi kannattaa mennä IC:llä Napoliin ja sieltä Circumvesuviana -nimisellä "paikallisjunalla" Pompejiin ja ehkä siitä jatkaa eteenpäin Sorrentoon. Sorrentosta pääsee sitten Caprille, Positanoon ym. ihastelemaan huippuhienoja maisemia.
Sorrentossa ei kannata yöpyä, koska se on niin kallis. Itse olen majoittunut Vico Equence nimiseen pikkukylään noin 15min junamatkan päähän Sorrentosta. Se ei ole niin pahasti turismin kourissa, ja hinnatkin ovat hiukan halvemmat. Tosin italialaiset nyhtävät aina turisteilta hiukan enemmän euroja kuin paikallisilta...
-
Voii. Rooma on IHANA! Olen aivan tyystin menettänyt sydämeni tälle kaupungille. Paras kokemukseni tähän saakka oli, kun olin yksikseni Roomassa, kuljeskelin omassa rauhassani pelkästään katsellen ympärilleni, käymättä sen kummemmin missään. Tällä samaisella retkellä tein mahtavan havainnon, jota kannattaa kokeilla. Ostin suuren suuren jäätelön Giolittilta (ne jäätelöt ovat sen kaiken jonottamisen arvoisia), ja lähdin sitä nopeasti lusikoiden kulkemaan. Kuljin ja lusikoin, ja lusikoin, ettei jäätelö ehdi sulaa. Keskityin vain lusikoimiseen, kunnes Pantheon aukesi upeana edessäni. Mahtava ikivanha, ihana Pantheon.
-
-
Me kanssa harkitaan ko. bändiä. Minkä tyyppistä musiikkia soittavat? Ovatko suuntautuneet enemmän finnhitseihin vai humppapuolelle?
Ensimmäinen posti uudella nimellä
alueella Häiden jälkeen
Kirjoitettu
Ensimmäinen posti uudella nimellä oli tullut häämatkan aikana uuteen osoitteeseemme, johon muutimme vasta kuukausi häiden jälkeen. Tämä posti oli vastikelasku... Voi sitä onnea.