Oma sukunimeni on harvinainen (alle 10 kpl) ja etunimeni ei myöskään ole niitä yleisimpiä. Toisaalta erikoisesta nimestä on hyötyä ja siitä voi olla tietyllä tapaa ylpeä, vaikkei nimeni olekaan erityisen kauniisti sointuva. Onhan sitä nimeä saanut myös monesti tavailla, mutta sulhaseni -nen päätteiseen nimeen en vaihtaisi kuuna päivänä. Kyse ei niinkään ole nimen tavallisuudesta, vaan enempi sen sointuvuudesta ja identiteetistä, joka on syntynyt erikoisen nimen kanssa vuosia eläessä. En vaihtaisi myöskään keksittyyn nimeen! Eniten kuitenkin nimeni säilyttämisessä on kyse nimen olemassaolosta ylipäätään. Olen jo nuoresta ajatellut, että mikäli saan lapsia, saavat ne minun sukunimen - myös sulhaseni on tämän hyväksynyt.