Asun poikaystavani kanssa espanjassa, han on espanjalainen. En ole huomannut sen kummempia erikoisuuksia suhteessamme, kai sitten olemme niin samanlaiset... Minullekkin tama poskisuudelmien antaminen oli aluski outoa, mutt aolen siihen jo niin tottunut etta oletettavasti yritan niita jaella Suomessakin seuraavalla kerralla, sen verran automaattista se jo on. Toinen hassu juttu on se, etta taalla todellakin tervehditaan kaikkia. Ravintolassakin saattaa joku lahteva asiakas sanoa ohimennessaan hyvastit vaikka ikina ei olla tavattukkaan!!! Alussa en edes hoksannut aina talomme rappukaytavassa tervehtia vastaantulijoita kun en heita tuntenut ja siitakos poikaystavani sai hepulin. Selitin hanelle etta enhan mina tallaista voi tietaa kun eipa herra ollut selittanyt...Mutta kylla mina olen tanne ihan hyvin sopeutunut tallaisista pienista eroista huolimatta. Loppujen lopuksi arkielama on Suomeen verrattuna hyvinkin samanlaista ja siksi ehka olikin niin helppo tulla tanne.