Crazy_Kaaso

Rouva
  • Viestit

    17
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Tietoja käyttäjästä Crazy_Kaaso

  • Taso
    Untuvikko
  • Syntymäpäivä 05/01/80

Contact Methods

  • Website URL
    http://
  • ICQ
    0

Profile Information

  • Gender
    Female
  1. Heräiltiin ysin maissa hotellissa herkissä tunnelmissa, annettiin ja ihasteltiin huomenlahjoja, käytiin aamupalalla ja ajettiin meidän porukoiden kanssa juhlapaikalle siivoamaan. Paitsi että yksi vieraista oli innostunut jo siivoamaan kaiken valmiiksi aikaisemmin aamulla... Aikaa meni kuitenkin autojen lastauksessa, ylijääneiden ruokien pakkauksessa ja juhlapaikan emännän kanssa rupatellessa. Samalla aviomies (meinasin kirjoittaa sulhanen) soitteli kavereille, että illalla ois rääppiäiset. Sitten ajeltiin kotiin, kasattiin kaikki lahjat odottamaan nurkkaan häämatkalta paluuta, pakattiin häämatkatavarat ja laitettiin ruoat valmiiksi rääppiäisiä varten. Kavereiden kanssa ilta meni rattoisasti, syötiin ja juteltiin kaikesta mahdollisesta. Loppuilta saatiin olla sitten vielä kahdestaankin, hempeiltiin ja makoiltiin toistemme sylissä. Aika mukava päivä kaikenkaikkiaan!
  2. Mulla taisi olla sellainen jähmettynyt kestohymy kasvoilla alttarille kävellessä. Koko ajan meinasi kuitenkin itku tulla, kun näin vieraat ja sitten sulhasen. Tuntui, että suupielet väpätti koko ajan hirmuisesti, kun yritin pitää hymyn kasvoilla, mutta kai sitä hymyksi voisi kutsua. Videolta ja kuvista sen kai pian pääsee näkemään...
  3. Lisää ideoita... Meilläkin tämä asia ajankohtainen ja päässä lyö aivan totaalisen tyhjää!! Hää"karkeiksi" meillä on kaikille vieraille heijastimet, suklaata olisi tarkoitus laittaa kahvipöytään ja lapsille karkkia. Kaikissa pöydissä on myös joko lapsia tai holittomia, joten ei pullojakaan. Lahjakorin kanssa voisi olla turhan hankalaa, kun vastaajaporukassa voi olla monesta eri perheestä väkeä... Pliis, auttakee!!
  4. Kiitos Marzupilami, todella kattava selostus ja auttaa hurjasti suunnittelussa! Meille on tulossa saman kokoluokan häät, joten pöytien asettelu on pyörinyt mielessä. Saitteko paikat kaikille sinne ylä- ja alakertaan vai jouduitteko laittamaan muitakin pöytiä kuin omanne siihen keskitilaan, missä on tarjoulupöytä ja tanssilava? t. Crazy_Kaaso
  5. Meidätkin vihitään Nokian kirkossa ja häät tanssitaan Knuutilan tilalla Kutalassa.
  6. Juu, soittelin sinne heti päivällä ja sanoivat, että tuo viikonloppu (11.8.2007) on sellainen, ettei pitopalvelua pystytä järjestämään, muuten kylläkin sitä pyöritetään kuten ennenkin... Loppu hyvin, kaikki hyvin!
  7. Mitäh, häh? Ei saa pitopalvelua? Ja meille kun ne kovasti mainosti sitä viime vuonna... Onko tänä kesänä tullut sitten huonoja kokemuksia? Pitääkö tässä alkaa etsimään vielä pitopalveluakin... Ja tuo sunnuntain luovutusaika, mulla lukee sopparissa, että vuorokausi juhlien alkamisen jälkeen luovutus, eli joskus iltapäivällä sunnuntaina... Voi rakkaat rouvat, kertokaa toki miten siellä on tänä kesänä mennyt?? t. Crazy
  8. Kukkuu tuoreet rouvat siellä vaaleanpunaisten pilvien reunoilla, täällä alhaalla olisi kovasti kiinnostuneita morsmaikkuja tietämään, miten häänne Knuutilan tilalla ovat tänä kesänä menneet!! ;D Itseäni kiinnostaa lähinnä ruokapuoli. Otitteko pitopalvelun Knuutilasta Tiralta, jos otitte, niin sujuivatko järjestelyt hyvin, millaista ruoka oli, millainen menu, paljonko maksoi, kuuluiko menuun iltapala, mitä iltapala sisälsi, hinta... Ja kuinka suuri joukko häitänne vietti, jos lähelle 150 henkeä, tuntuiko tila ahtaalta? Miten muut järjestelyt Knuutilassa sujuivat, pystyittekö rentoutumaan jan auttimaan suuresta päivästänne?? Onnea roppakaupalla häitään jo juhlineille! Kertokaa kaikki!! Ai minäkö innokas? Äääh... Ei kai nyt sentään... : Crazy_Kaaso
  9. Laitoin sulle privaa tuosta pöytäjärjestyskartasta... Olis tosi kiva päästä vähän kurkkaamaan, miten sinne nuo pöydät on sijoiteltu. C_K
  10. Kyselin spostilla emännältä syytä, miksei majoitus nyt sitten onnistukaan, vastaus oli tällainen: "Olemme vain todenneet syksyn tilaisuuksien jälkeen, ettei tuo majoittautumisasia oikein onnistu ja meidän ei ole tarkoitus "harjoittaa" tuota majoitustoimintaa muuten kuin tulevan vuokramökin osalta." Harmi tosiaankin, että tuo mahdollisuus kariutui. Olisi ollut niin hienoa, että läheisimpien kavereiden ei tarvitsisi lähteä reissaamaan yötä myöten hotellille tai kotiin. No, tällä mennään!! Mihin ajattelitte ihmisiä majoittaa, hotelli Ellivuoreen vai muualle?? Missä välissä ihmiset käyvät teillä kirjautumassa hotellille?? Kertokaahan, kun asiat alkavat muokkaantua... T. Utelias uuno ;D
  11. Kyselin tätä samaa asiaa tuolla hääjuhla-foorumissa, mutta tännehän se paremmin spisi. Siirsin alla olevan viestin siis tänne ja poistan vaikka huomenna tämän samaisen aiheen hhäjuhla-foorumilta... * * * * * Tällä asialla ei ole vielä vähimmässäkään määrin kiire, mutta kun tunnen itseni ja tiedän pähkäileväni tätä vaikka koko hääjärjestelyjen loppuajan, niin kysynpä teidän mielipidettänne. Vastauksia siis, pliis... Eli suurin osa (n. 2/3) vieraista tulee kauempaa häidenviettokaupunkiin, joten he yöpyvät juhlapaikan lähellä olevassa hotellissa. Jos paikat laittaisi janaan, niin silloin olisi hotelli 0 km - juhlapaikka 6 km - kirkko 25 km - vieraiden tulosuunta n. 300 km. Onpas sekavaa... : Koska vieraiden olisi mielestämme turha käydä ennen vihkimistä 30 kilsan päässä hotellilla kirjautumassa sisään, niin olemme miettineet, että vihkimisen jälkeen olisi siirtymäaikaa varattuna noin puolitoista tuntia, jolloin ihmiset ehtisivät käydä hotellilla kirjautumassa sisään ja heittää kamppeensa huoneisiin ja siirtyä sitten juhlapaikalle eikä yöllä tarvitsisi suotta sumplia hotellihuoneiden kanssa, vaan pääsisi rauhassa suoraan nukkumaan... Ja tietysti toinen kärpänen samalla iskulla: serkku ehtisi ottaa meistä kuvia ennen juhlan alkua, ettei tarvitsisi juhlasta livistää välillä kuvattavaksi. Tällaisesta järjestelystä infottaisiin tietysti kutsun mukana. Onko idea mielestänne ihan kuolleena syntynyt? :-? Niille, jotka eivät hotellilla majoittuisi, tulisi tunnin verran joutoaikaa esim. juhlapaikalla, mutta olisiko se vieraiden näkökulmasta miten tyhmää? Siinä välissä juhlapaikalla ehtisi vaikka viedä lahjat lahjapöytään, kirjoitella vieraskirjaa ja katsella lapsuudenaikaisia kuvia tms... Jotain pientä naposteltavaa ja juotavaa voisi tähän myös varata... Tuntuisiko teistä vieraana tällainen järjestely huonolta? Latistuisiko tunnelma?? Kaveriporukka on sen verran yhtenäinen, että he varmaan viihtyisivät, mutta mitenköhän sukulaiset? :-? Hjälp!! * * * * *
  12. No voihan vihvilä! Meillä kun yhtenä kriteerinä oli, että siihen viereiseen rakennukseen saataisiin lähimmät kavarit koisaamaan, jottei tarttis kesken juhlien lähteä pois.... Piru, piru, piru!! Pitääkin laittaa samantien kyselyä emännälle tästä asiasta. Oliko hän sanonut mitään, syytä, miksei majoittaminen onnistu??
  13. Sysof - Mekin harkittiin Liekorantaa, kun ruokien hinnat oli tosi edullisia ja menut herkullisia, mutta kun kyselin vähän tarkemmin, niin koko lystiin tulee sitten suunnilleen 1000 euroa lisää tarjoilu-, kuljetus yms. muista kuluista. Joten voi olla ettei päädytä siihen. Me mietittiin myös tuota syyskuun ekaa viikonloppua, mutta kun miehen mielestä silloin on jo niin iso mahdollisuus kylmemmälle tuulelle ja mahdollisille myrskyille, niin ei sitten otettu sitä. Ei haittaa mua, viikko vähemmän aikaa häihin!! Meillä äiti alkoi jo suunnitella, että laitetaan kutsuun ohjeeksi ottaa lämmintä vaatetta illaksi mukaan, kun laittaa selkeästi, että juhlitaan ns. ulkotiloissa, niin ihmiset osaisivat varautua. Tässä ketjussa aikaisemmin taidettiin puhua jostain lämmittimistä, mitä paikan pitäjillä olisi, mitä nyt siitä käyntimme aikaisesta juttelusta muistan, niin mahtoikohan emäntä sanoa, ettei sellaista olisikaan. Hmm... oon mahdollisesti sekoittanut kaiken päässäni iloiseksi sekasotkuksi!! Paikan suosio on osin varmaan täältä naikkareistakin peräisin. Ja tietysti se, että tila on suuri eikä sidottu mihinkään ruoka- tai juomapuoleen on aina plussaa. Minuun vaikutti paljon myös paikan sijainti, kunto ja siisteys sekä tietysti sen henki. En ole ikinä ajatellut viettää hääjuhlia missään ravintolamaisessa tilassa. Vaikka tavallaan kaupunkilaistyttö olenkin, niin minusta sellainen sopiva maalaisromantiikka on kesähäihin ihan ehdoton ykkönen! Sen kuvan ainakin emännän puheista sain, että molemmat tilat kuuluvat vuokraan ja niissä voi vaikka majoittua. Sekin kuulemma onnistuu ihan hyvin, että yöpyjille tarjotaan sitten aamupalaa ja saunamahdollisuuksiahan löytyy. Eiköhän siitä saada sovittua joku hyvä pakettihinta, esim. yöpyminen eli aamupala ja sauna (itse yöpyminenhän ei tavallaan maksa extraa morsiusparillekaan). Jos joku sellaisen ensi kesälle sopii, niin voisikos siitä kertoilla täällä, jotta osataan itsekin kysellä sanansuuntaista hintaa?? Ellivuoreen en ole vielä ollut yhteydessä, mutta hintoja oon tietty netistä kattonut (Ja tätäkään ei kerrota sulkille!), luulen että tuollaiseen paikkaan saa aika helposti kesälläkin sellaisen pakettitarjousjutun, kannattaa vaan tietty selvittää, että siellä ei ole mitään isoa tapahtumaa samaan aikaan, esim. sukujuhlia pidetään tällä seudulla aika paljon. Meille sanottiin hinnaksi 100 euroa, johon kuuluu runsas aamupalapöytä katettuna siihen savusaunan kusitille sekä aamusauna siinä läheisessä saunassa. Kuulemma kovinkaan moni pari ei halua savusaunaa aamuksi, kun sitä pitää alkaa lämmittämään jo yöllä. No joo, ehkä on mukavampi ja romanttisempi juttu, ettei joku ramppaa tunnin välein siinä seinan takana missä hääpari "nukkuu"... ;D Meillä on vihkiminen Nokian kirkossa, sieltä (siis Nokialta) kun olen kotoisin. Matkaa sieltä on 25 kilsaa Knuutilaan, en pidä suurena miinuksena. Tampereeltakaan ei aja kuin vartin kauemmin, jos sitäkään, kun suuri osa matkasta on moottoritietä ja loppu kantatietä, jossa on satasen rajoitus. Äh, ei tuosta matkasta kannata liikaa huolta kantaa, ne jotka todella tahtoo tulla teidän häihin ei tuollaisesta matkasta piittaa!! Ja muista ei kannata välittää... öhöh, oonkohan mä turhan itsekäs?! :-[ Juu, minäkin mielelläni ottaisin kaikennäköisiä hyviä käytännön vinkkejä yms. vastaan. Esimerkiksi koristeluasiat kiinnostaa kovin. En mitään suurempia krumeluureja tahdo, mahdollisimman yksinkertaista vain... Ja pyydän anteeksi jo etukäteen innostumistani muiden tulevista häistä niin paljon, että heittelen ilmaan kaikkia mahdollisia "hyviä" toteutettavia ideoita!!! Ei saa pahastua, mulla on vaan ihan tuskaisen vilkas mielikuvitus :-[ Meille kaikille tulee aivan ihanat häät!
  14. Eipä ole tullut tätäkään ketjuä vähään aikaan luettua. Kun kerran vielä puolitoista vuotta pitää sitkutella, niin yritän painaa koko häähomman oikein aivojen alimpaan lohkoon... Arvatkaas onnistuuko!! ;D No, tänä vuonna saa alkaa jo tekemään jotain pientä... En hoksannut, ajattelin, että kun kerran on vielä jonkin aikaa jäljellä, niin hinnatkin saattavat muuttua.. Kynttiläjutusta vielä sen verran, että emäntä kertoi, että heidän kanssaan pitää henkilökohtaisesti sopia, millaisia kynttilöitä suulissa poltetaan. Siis pyytää hyväksyntä haluamilleen kynttilöille... Tikkukipot yms. vakaat alustat on varmaan ihan hyväksyttyjä, mutta joka kerralla kuitenkin sovitaan erikseen.
  15. Loistovalinta Marzupilami! ;D Kerrohan sitten kaikki juhlienne onnistumisesta, jookos!?! Meillä oli yhtenä tärkeänä kriteerinä tuo kavereiden majoitus ja kun kerran tilavuokraan sisältyy myös se toinen rakennus, missä on keittiötilat, niin yläkertaan saadaan kavereille siskonpeti. Se sopi kuulemma ihan hyvin emännälle ja lupasi järjestää aamupalaa ja lämmittää myös rantasaunan (ei savusaunaa!) aamuksi. Meillä on myös tarkoitus jäädä savusaunan kammariin hääyötä viettämään... Tällä tavoin saadaan viettää iltaa myöhään kavereiden kanssa ja tavallaan jatkaa juhlia vielä aamullakin... Vielä on pohdinnan alla, että mistähän löytäisi sitten semmoiset 40 patjaa kavereille, ettei ihan makuualustoilla tarvitsisi nukkua. Meillä olisi tarkoitus kysyä ainakin Tampereen opiskelija-asuntosäätiöltä hätämajoitukseen varattuja patjoja lainaksi, mutta koska meidän hääpäivä on vasta elokuun lopussa, saattavat nuo patjat olla jo hätämajoituskäytössä. Enkä tiedä lainaavatkokaan niitä... Emäntä on laittanut tähän mennessä vähän pienempiin juhliin ruokaa, mutta on nyt ensi kesänä tarjoamassa pitopalveluaan myös häihin. Mikäs pitopalvelu teillä on harkinnan alla? Entäs missä kirkossa astelette vihille vai menettekö kirkossa? Mukavia hääjärjestelyitä sinullekin (ja miehellesi tietysti myös)! Minä olen lupautunut pitämään vuoden suuni supussa, kun paikka on jo valmiina, mutta ensi vuoden lopulla sitten saa hössöttää...